Hyvää Uutta Vuotta!

Aloitetaanpas tämä blogi semmoisella iloisella uutisella, että eräs ystäväpariskunta täällä Italiassa saivat tuossa joulukuun puolivälissä ihanan tyttövauvan! Pariskunta on kotoisin Intiasta, mutta he työskentelevät myös instituutissa. Kävimme muutaman ystävän kanssa katsomassa pariskuntaa sairaalassa ja olin ihan myyty! Pieni vauvakuume alkaa tässä itsellekin tulla, valitettavasti.. Vielä kun ei ole sen aika. Joulua edeltävä aika oli hullua. Ohjaaja lopetti töissä 21.12. joten töitä on paiskittu viimeinen kuukausi hulluna. Töiden lisäksi elämäni on ollut jostain syystä ihan superaktiivista, joten yöunet jäivät hyvin vähäisiksi tuon kuukauden aikana. Joulun aikaan tunsinkin, että loma tulee ihan tarpeeseen, sillä olin ihan loppu henkisesti kuin fyysisestikin.

Jouluna minulla oli kunnia saada vieraita Suomesta, sillä kaksi kaveriani tuli piristämään minua tänne kokonaiseksi viikoksi! Muuten olisin viettänyt joulun ihan yksin, joten tämä visiitti ei olisi voinut tulla oikeampaan kohtaan. Kavereiden kanssa otimme aika rennosti joulun, eikä nuo päivät kyllä tuntuneet yhtään joululta, vaikka asuntoamme pinkki joulukuusi koristikin. Lahjoja avattiin (kiitos niistä!), riisipuuroa ja pipareita syötiin sekä glögiä juotiin. Mukavaa oli ja ihanan rentouttavaa tuon hullun kuukauden jälkeen!  Tuon viikon aikana säätila vaihteli kunnolla, sillä vielä alkulomasta kävimme vaeltamassa Cinque Terren vaelluspoluilla t-paidalla ja seuraavana päivänä olimmekin jäätyä takit päällä. Olemme kaikki varmasti samaa mieltä siitä, että Italiassa on ihan sairaan kylmä talvella, varsinkin sisätiloissa! Jokainen meistä sai hieman flunssan oireita, mutta buranan voimalla vierailimme niin palatseja, museoita kuin akvaarionkin. Nyt on vihdoin nuo ”pakolliset” turistipaikat tulleet vihdoin itsellekin tutuksi. Pojat lähtivät Genovasta 30.12. Milanon kautta takaisin Turkuun. Matkahan ei vain voi sujua ongelmitta kenelläkään! Heidän kohdallaan matka meinasi alkaa junasta myöhästymisellä, sillä junamaatit eivät toimineet asemalla. Palvelutiskille oli tietenkin tästä syystä hitonmoinen jono, mutta siltikin vain yksi kassa kuudesta palveli.. Italia. Välillä joku 12 junamaatista suostui myymään junaliput onnekkaalle yrittäjälle ja pojat olivat yksi noista! Matka siis alkoi aiotulla junalla. Lennot eivät kuitenkaan olleet aikataulusta ja pojat myöhästyivät jatkolennoilta Helsingistä Turkuun. Onneksi kuitenkin vain tuolla Suomen päässä, mutta onhan tuo silti hyvin rasittavaa.

Ja mitäs minulle kuuluu ja miksi päivitän blogia aikaisin aamulla vuoden ensimmäisenä päivänä.. Flunssani paheni entisestään poikien lähdettyä ja kuumeilun lisäksi huomasin kovaa korvasärkyä vasemmassa korvassa. En normaalisti lähde kovin helposti lääkäriin, mutta tällä kertaa särky oli jo niin kova, että jouduin myöntymään tuossa kello 17 iltapäivällä ja lähdin hakemaan apua sairaalan ensiapupisteestä.  Minut tietenkin luokiteltiin kiireettömäksi tapauksesi, varmasti ihan syystä, mutta tuo 3.5 tuntinen odottettelu uuden vuoden aattona oli muuten todella kärsimystä. Vastaanottovirkailija ihmetteli, että miksi todella haluan näyttää korvaani lääkärille juuri tänään. Kun vihdoin pääsin lääkärin vastaanotolle, ihmetteli lääkäri samaa asiaa.. Hitto, ilmeisesti kovin pienestä vaivasta ei tuonne paikkaan sitten saakaan mennä tai katsotaan pahalla. Tulehdushan korvassa kuitenkin oli ja sain antibiootti- sekä kipulääkereseptin. Hoitaja antoi myös jotain puuduttavaa nestettä kielen alle, joka vei aika lahjakkaasti kipua kyllä pois. Palasin noin yhdeksän aikaan illalla takaisin kaupunkiin ja yritin etsiä auki olevia apteekkeja, mutta eihän tässä tyhmässä kaupungissa ole sellaisia! Noin tunnin yöunien jälkeen heräsin siis taas tuohon järkyttävään korvakipuun ja täällä sitä nyt odotellaan, että apteekki aukeaisi n. 2 tunnin päästä. Eli oikein miellyttävä vuodenvaihde ollut täällä Italiassa! Mutta ei murhetta, hengissä ollaan ja eiköhän nämä kipuilutkin mene ohi, jahka saadaan vähän särkylääkettä ja antibiootteja naamaan! Tulipas taas koettua jotain hyvin uutta täällä Italiassa!

Rakastaa, ei rakasta, rakastaa... Osa 1.

Kun en nyt saa päivitettyä kuulumisia, niin tehdäänpäs vähän erilainen postaus. Ajattelin kertoa, että mitä minä Italiassa rakastan ja vihaan. Koska tällä hetkellä on helpompi keksiä niitä huonoja puolia Italiasta, niin aloitetaanpa siis negatiivisista asioista! :D Älkää ottako sitten kovin vakavasti, nämä huonot puolet ovat oikeastaan yksi syy, miksi rakastan tätä maata. Tämä maa on vaan sellainen iso sotku, mikä tekee siitä niin vaikuttavan. 

Ensimmäinen ja ehkä kaikista ärsyttävin asia on se, että kaduilla kävely ruuhkassa on todella uskomattoman hermoja raastavaa. Kadut ovat paikoittain erittäin kapeita ja italialaiset eivät tottele tätä uskomattoman kätevää kirjoittamatonta sääntöä: kävele oikealla puolella katua. Se on sitten ihan sama, että käveletkö nopeasti vai hitaasti, voit olla varma, että joudut yhtälailla pujottelemaan koko matkan. Jos et väistä vastaantulevaa, voit olla varma, että törmään häneen. Täällä siis kävellään juuri sitä kaistaa pitkin, minkä olet valinnut. On myös hyvin tavallista, että italialaiset jäävät vaihtamaan kuulumisia juuri siihen kadun kapeimpaan kohtaan.  Vaikka kuinka yrität pahoitellen päästä ohi, niin joskus se vaan tuntuu mahdottomalta tehtävältä.

Bussista ja junasta ulospääseminen ruuhka-aikaan on myös hermoja raastavaa hommaa. Periaatteessa heidän hieno systeeminsä, jossa vain keskimmäisestä ovesta saa bussissa nousta ulos ja reunimmaisista ovista nousta kyytiin, kuulostaa vallan näppärältä. Mutta tiedättekös, italiassa kaikki asiat kuulostaa paremmilta kuin ne todellisuudessa on. Bussi on tupaten täynnä, eikä siellä voi liikkua, mutta silti he yrittävät tunkea vain keskimmäisistä ovista ulos. Maalaisjärki voisi kertoa, että menepäs siitä ovesta ulos, mikä on siinä vieressä, mutta ei. Toinen joukkoliikenteessä oleva asia on kun yrität nousta junasta tai metrosta pois, niin uusien matkustajien on ihan PAKKO nousta samaan aikaan kyytiin. MIKSI?! Eikö olisi kaikille helpompaa, että ensin poistutaan, jolloin sinne junaan/metroon oikeasti tulisi tilaa näille uusille matkustajille. Mutta ei. Lisäksi minkäänlaista jonotussysteemiä ei ole. Ei välillä edes ruokakaupassa, vaan röyhkein menee ensin. Voitte siis kuvitella, että meikäläinen on siis yleensä aina hännillä joka paikassa.

Kaikki huijaavat täällä. Oman edun tavoittelu on tärkeintä. Tämä kuitenkin tehdään hieman katalalla tavalla, että et välttämättä edes ehtinyt tajuta, että nyt sinua on huijattu. Esimerkkinä annettakoon vuokraemäntäni, joka on kyllä todella mukava ja iloinen, mutta raha ajaa kaiken edelle. Kuten kerroin, kämppis potkittiin pois, koska vuokranantaja löysi uuden, paremman tyypin tilalle. Tässäkin asiassa hän kertoi kolme erilaista tarinaa siitä, miten tämä uusi vuokralainen löytyi. Suosikkitarinani oli, että uusi asukas oli ottanut itse vuokranantajaan yhteyttä ja kertonut, että tämä ex-kämppis on muuttamassa pois, joten hän tahtoo tämän huoneen ex-kämppiksen jälkeen. Todellisuus oli, että vuokranantaja oli netissä metsästämässä uutta vuokralaista jo ties kuinka kauan. Onneksi itsellä on sopimus tammikuun loppuun, joten minua hän ei pystykään noin helposti potkimaan pois. Toisaalta, kukapa tuohon homehuoneeseen tahtoisikaan muuttaa

Pienempiä asioita jotka ärsyttävät ovat mm. seuraavat:

-          elokuvateatterissa on 5 minuutin tauko ensimmäisen tunnin jälkeen. Elokuva pysäytetään tasan 60 minuutin kohdalla, ihan sama oliko silloin näyttelijällä lause kesken. Ei osata siis pysäyttää kohtausten välillä..

-          Tauko ei aina tarkoita, että elokuva aina pysäytetään tuoksi ajaksi, he vain jättävät näyttämättä 5 minuuttia elokuvasta. Kyllä, kokemusta on.  

-          Mikään ei tapahdu nopeasti. Esimerkiksi huoneeni kunto on ollut nyt tuollainen yli kuukauden. Kukaan ei ole vielä edes tullut katsomaan huonettani..

-          Byrokratia. Jos Suomea kutsutaan byrokratian ihmemaaksi, niin en kyllä tiedä mikä Italia sitten on.. Toki Suomessa varmasti on enemmän sääntöjä ja niitä ehkä joku oikeasti totteleekin, mutta voi herranjestas kun täällä noita papereita vasta tarviikin täytellä!

-          Junat ovat aina myöhässä. Oikeasti, aina. VR ei ole mitään tähän verrattuna

-          Italialaisetkin ovat aina myöhässä. AINA. ”Tavataan kahdeksalta Palazo Ducalen edessä”. Kyllä, minä olen siellä 5 minuuttia etuajassa ja sitten odotankin 35 minuuttia, että muut suvaitsevat saapua. Vaikka tiedän tämän, niin en vain pysty olemaan myöhässä itse..

-          Töissä mikroskoopeille ei ole minkäänlaista varausjärjestelmää. Nopein ehtii ensin tai vastaavasti jätetään omat tavarat varaamaan mikroskooppia koko päiväksi, jottei kukaan muu vaan ehdi käyttää sitä

-          ”Oho, unohdin kertoa, että tänään…”.  Jep, unohtavat usein kertoa jonkin tärkeän informaation.

-          Internetistä ei oikeasti löydä tietoa. Tämä maa on jäänyt 90-luvulle, eikä nettisivuja tykätä päivittää. Ja jos päivitetään, niin ainoastaan italiaksi. Esimerkiksi tulvien aikaan tietoa löytyi kyllä italiankieliseltä sivulta, mutta valitsepa sama sivu englanniksi, niin mitään tietoa ei löydy mistään tärkeästä.

-          Maahanmuuttovirastossa puhutaan ainoastaan italiaa.

Jaa, olisikohan siinä jo muutama! Kuten huomaatte, välillä ärsyttää..  Mutta voin luvata, tässä maassa on todella paljon hyviäkin puolia! Kerron niistä seuraavalla kerralla. 

Onni on parhaat kämppikset!

Ei siitä taida kauaa olla kun vielä valitin, että en jaksaisi taas tutustua uusiin kämppiksiin. Noh, niinhän siinä kävi, että nämä uudet kaksi tyyppiä ovat kyllä ihan parhaita! Eivät ole asuneet täällä vielä kuukauttakaan, mutta toisesta heistä on tullut minulle jo yksi lähimmistä kavereista täällä. Hän on se, jolle olen nyt valittanut tylsää mieltä ja hän on se, joka on kovasti yrittänyt piristää. Tänäänkin hän oli ostanut paketillisen jäätelöä, jotta voimme yhdessä parantaa maailmaa. Lopulta minä kokkasin meille kolmelle kämppikselle pastat, saksalainen tyttö tarjosi jäätelöt ja jälkkäriksi juotiin ikean glögiviiniä. Italialainen poika hoiti lopulta tiskit! Siinä menikin sitten nopeasti kolme tuntia yhdessä iltaa viettäen. Vaikka kaikki edellisetkin asukkaat ovat olleet mukavia, niin kyllä vaan loppua kohden on parantunut!

Tällä hetkellä onkin todella ristiriitaiset tunteet. Vihaan omaa huonettani, mutta rakastan tätä asuntoa. Vihaan kun töissä ei suju, mutta tykkään silti kovasti siitä, mitä teen. Minulla on kova ikävä Suomeen, mutta en tahtoisi silti palata. Elämä ei ehkä koskaan ole ollut näin aktiivista ja tapahtumarikasta, mutta silti tahtoisin omalle sohvalle kutomaan sukkaa. Vihaan niin montaa asiaa täällä Italiassa, mutta silti olen rakastunut tähän maahan.  Voisinkin tässä lähiaikoina vielä tehdä postauksen, että mikä täällä Italiassa oikeasti ottaa päähän ja mikä vastaavasti saa hymyilemään. 

Niin ja vielä pitää antaa erityiskiitos minun espanjalaiselle ohjaajalle. Hieno mies, luo minuun kovasti uskoa, vaikka töissä ei aina sujukaan. Niin ja kiitos myös Äidille kun aina jaksaa lohduttaa, oli sitten kuinka iso tai pieni ongelma kyseessä. 

Simokin on kuuliaasti ottanut meikän mielenilmaukset vastaan yhtä tyynesti kuin aina :D https://www.youtube.com/watch?v=p41xLRmEPoY

Kaiken mielipahan jälkeenkin on silti todettava, että elämä täällä on kyllä todella hienoa. Välillä sitä ei edes tajua, että olen oikeasti saanut kokea niin monta hienoa asiaa näin lyhyessä ajassa. Kaverit täällä italiassa ovat sanoneet, että olen ollut todella aktiivinen täällä ollessani. En olisi kyllä itsekään uskonut vielä puoli vuotta sitten, että löydän itsestäni tällaisen uuden puolen. Toivottavasti Suomessakin elämä pysyy vähintään yhtä aktiivisena!

.

Tällä hetkellä pieni masennuskausi on vallannut mielen, joten blogin päivittäminen on taas kerran jäänyt. Elämä Italiassa on vapaa-ajalla kuin unelmaa, mutta tällä hetkellä töissä ei onnistu. Työ on niin iso osa tätä elämää, että välillä tuntuu, että ei saa mieltä vapautettua näistä huolista hetkeksikään, sillä jopa yöt uneksin vain polymeeriviivoista.. Mutta yritetäänpäs nyt vähän kertoilla, että mitä olen täällä viime viikkojen aikana epäonnistuneiden töiden lisäksi tehnyt!

Olen tietenkin vaeltanut, kahdesti. Ensimmäinen vaellus oli taas ison ryhmän kanssa ja kävimme Rapallon kukkuloilla katsomassa metallista rakennettua ristiä. Vaellus oli mukava, sillä tällä kertaa sinne osallistui vain 14 ihmistä, joten melkein jokaisen kanssa ehti vaihtaa enemmänkin kuulumisia. Ensimmäinen osa vaellusta oli todella helppo, mutta toinen puolisko olikin vähän liian jännittävä. Alaspäin mentiin hyvin jyrkkää kalliota pitkin, jonka molemmilla puolilla oli huima tiputus alas. Kuvia ei tullut otettua tästä hetkestä, sillä itseäkin jännitti sen verran, että ei käynyt kamera kertaakaan edes mielessä. Ehjänä selvittiin, vaikka loppureitillä pimeys ehti vallata polun ja pieni sadekin pääsi yllättämään. Silti yksi parhaista vaelluksista tähän mennessä. Sen verran ehti tutustua uusiin ihmisiin vaelluksen aikana, että saimme kutsun seuraavana päivänä italialaiselle koti-illalliselle. Voi pojat  että oli hyvää ja hienoa ruokaa! Nyt pitäisi sitten suomalaisen kaverin kanssa järjestää suomalainen illallinen, mutta rima asetettiin niin korkealle viime kerralla, että ei tiedä mitä tässä nyt sitten oikein kokkaisi.

Toinen vaellus tapahtui itse asiassa eilen, sillä työkaverini kutsui minut hänen ja hänen miehensä kanssa tekemään kävelyretken läheisille kanjoneille. Oli siis hieman erilaista maisemaa tarjolla, kuin mihin edellisillä vaellusretkillä on tottunut. Sää oli valitettavasti hyvin sumuinen, joten ihan paras mahdollinen keli ei ollut. Mukavaa oli silti, joskin taas todella jännää. Tulvien takia osa reitistä oli huuhtoutunut pois sekä jokien vedenpinta oli noussut huomattavasti normaalia korkeammalle. Joen ylitimme n. kuusi kertaa matkan aikana ja kaksi ylityskertaa oli kyllä todella jännittäviä minulle. Kaikesta selvittiin ja jälkikäteen ylitys ei tietenkään tuntunut enää niin hankalalta.

Olen myös saanut nauttia illalliskutsuista nämä pari viikkoa, sillä italialaisen illallisen lisäksi olen saanut niin saksalaista, intialaistakin kuin suomalaistakin ruokaa kotioloissa. Totta kai olen myös käynyt ulkona aperitivoilla sekä kunnon illallisillakin.. Elokuviakin on tullut katsottua ainakin kahdesti. Viime viikolla kävimme katsomassa uuden Interstellarin, joka on melkein kolmen tunnin pituinen elokuva. Elokuvassa oli 5 minuutin väliaika, mutta olen aika varma, että italialaiset unohtivat sammuttaa elokuvan tuoksi väliajaksi, sillä elokuva jatkui ihan eri kohdasta, mihin se ennen väliaikaa jäi.. Noh, only in Italy.

Pari viikkoa sitten tapasin muuten kasan suomalaisia, sillä heitä on täällä Ligurian alueella kymmeniä! He järjestävät joka vuosi pikkujoulut, joihin itsekin osallistuin viikko sitten. Suomalaisia jouluherkkuja on hieman vaikea valmistaa täällä Italiassa, mutta hieman muunneltuja herkkuja tuli kyllä nautittua mahan täydeltä! Ja oli muutenkin oikein mukava käydä läpi suomiporukassa näitä Italian epäkohtia.

Tänään on yleinen vapaapäivä, joten täällä sitä nyt kotona mietitään, että pitäisikö lähteä töihin vai ei.. Lauantain ehdin jo töissä kuluttaa, joten toisaalta tuntuu, että tarvitsisi vähän aikaa itselle. Toisaalta taas mielessä pyörii koko ajan vain työasiat, joten samapa se olisi mennä niitäkin pähkäilemään. Ulkona on tällä hetkellä nätti sää ja kaupungillakin taitaa olla useammat joulumarkkinat meneillään. Porto Anticoon on myös rakennettu luistinrata, vaikkei täällä 15 astetta kylmempi olekaan. Olen kyllä yrittänyt näitä jouluasioita vältellä ihan tietoisesti, sillä jouluhan vietetään tänä vuonna täällä. Onneksi (!) kaksi ystävääni Turusta tulee tänne viihdyttämään minua viikoksi, joten yksin ei sentään tarvitse olla. Ja onhan se joulu vuoden päästäkin..

Eli tämmöinen pieni masennuskausi täällä Italiassa menossa! Toivotaan, että ensi kerralla olisi taas  vähän iloisempaa aihetta tarjolla. Hyvää joulunodotusta teille sinne Suomeen kuitenkin!