Hyvää Uutta Vuotta!

Aloitetaanpas tämä blogi semmoisella iloisella uutisella, että eräs ystäväpariskunta täällä Italiassa saivat tuossa joulukuun puolivälissä ihanan tyttövauvan! Pariskunta on kotoisin Intiasta, mutta he työskentelevät myös instituutissa. Kävimme muutaman ystävän kanssa katsomassa pariskuntaa sairaalassa ja olin ihan myyty! Pieni vauvakuume alkaa tässä itsellekin tulla, valitettavasti.. Vielä kun ei ole sen aika. Joulua edeltävä aika oli hullua. Ohjaaja lopetti töissä 21.12. joten töitä on paiskittu viimeinen kuukausi hulluna. Töiden lisäksi elämäni on ollut jostain syystä ihan superaktiivista, joten yöunet jäivät hyvin vähäisiksi tuon kuukauden aikana. Joulun aikaan tunsinkin, että loma tulee ihan tarpeeseen, sillä olin ihan loppu henkisesti kuin fyysisestikin.

Jouluna minulla oli kunnia saada vieraita Suomesta, sillä kaksi kaveriani tuli piristämään minua tänne kokonaiseksi viikoksi! Muuten olisin viettänyt joulun ihan yksin, joten tämä visiitti ei olisi voinut tulla oikeampaan kohtaan. Kavereiden kanssa otimme aika rennosti joulun, eikä nuo päivät kyllä tuntuneet yhtään joululta, vaikka asuntoamme pinkki joulukuusi koristikin. Lahjoja avattiin (kiitos niistä!), riisipuuroa ja pipareita syötiin sekä glögiä juotiin. Mukavaa oli ja ihanan rentouttavaa tuon hullun kuukauden jälkeen!  Tuon viikon aikana säätila vaihteli kunnolla, sillä vielä alkulomasta kävimme vaeltamassa Cinque Terren vaelluspoluilla t-paidalla ja seuraavana päivänä olimmekin jäätyä takit päällä. Olemme kaikki varmasti samaa mieltä siitä, että Italiassa on ihan sairaan kylmä talvella, varsinkin sisätiloissa! Jokainen meistä sai hieman flunssan oireita, mutta buranan voimalla vierailimme niin palatseja, museoita kuin akvaarionkin. Nyt on vihdoin nuo ”pakolliset” turistipaikat tulleet vihdoin itsellekin tutuksi. Pojat lähtivät Genovasta 30.12. Milanon kautta takaisin Turkuun. Matkahan ei vain voi sujua ongelmitta kenelläkään! Heidän kohdallaan matka meinasi alkaa junasta myöhästymisellä, sillä junamaatit eivät toimineet asemalla. Palvelutiskille oli tietenkin tästä syystä hitonmoinen jono, mutta siltikin vain yksi kassa kuudesta palveli.. Italia. Välillä joku 12 junamaatista suostui myymään junaliput onnekkaalle yrittäjälle ja pojat olivat yksi noista! Matka siis alkoi aiotulla junalla. Lennot eivät kuitenkaan olleet aikataulusta ja pojat myöhästyivät jatkolennoilta Helsingistä Turkuun. Onneksi kuitenkin vain tuolla Suomen päässä, mutta onhan tuo silti hyvin rasittavaa.

Ja mitäs minulle kuuluu ja miksi päivitän blogia aikaisin aamulla vuoden ensimmäisenä päivänä.. Flunssani paheni entisestään poikien lähdettyä ja kuumeilun lisäksi huomasin kovaa korvasärkyä vasemmassa korvassa. En normaalisti lähde kovin helposti lääkäriin, mutta tällä kertaa särky oli jo niin kova, että jouduin myöntymään tuossa kello 17 iltapäivällä ja lähdin hakemaan apua sairaalan ensiapupisteestä.  Minut tietenkin luokiteltiin kiireettömäksi tapauksesi, varmasti ihan syystä, mutta tuo 3.5 tuntinen odottettelu uuden vuoden aattona oli muuten todella kärsimystä. Vastaanottovirkailija ihmetteli, että miksi todella haluan näyttää korvaani lääkärille juuri tänään. Kun vihdoin pääsin lääkärin vastaanotolle, ihmetteli lääkäri samaa asiaa.. Hitto, ilmeisesti kovin pienestä vaivasta ei tuonne paikkaan sitten saakaan mennä tai katsotaan pahalla. Tulehdushan korvassa kuitenkin oli ja sain antibiootti- sekä kipulääkereseptin. Hoitaja antoi myös jotain puuduttavaa nestettä kielen alle, joka vei aika lahjakkaasti kipua kyllä pois. Palasin noin yhdeksän aikaan illalla takaisin kaupunkiin ja yritin etsiä auki olevia apteekkeja, mutta eihän tässä tyhmässä kaupungissa ole sellaisia! Noin tunnin yöunien jälkeen heräsin siis taas tuohon järkyttävään korvakipuun ja täällä sitä nyt odotellaan, että apteekki aukeaisi n. 2 tunnin päästä. Eli oikein miellyttävä vuodenvaihde ollut täällä Italiassa! Mutta ei murhetta, hengissä ollaan ja eiköhän nämä kipuilutkin mene ohi, jahka saadaan vähän särkylääkettä ja antibiootteja naamaan! Tulipas taas koettua jotain hyvin uutta täällä Italiassa!

Rakastaa, ei rakasta, rakastaa... Osa 1.

Kun en nyt saa päivitettyä kuulumisia, niin tehdäänpäs vähän erilainen postaus. Ajattelin kertoa, että mitä minä Italiassa rakastan ja vihaan. Koska tällä hetkellä on helpompi keksiä niitä huonoja puolia Italiasta, niin aloitetaanpa siis negatiivisista asioista! :D Älkää ottako sitten kovin vakavasti, nämä huonot puolet ovat oikeastaan yksi syy, miksi rakastan tätä maata. Tämä maa on vaan sellainen iso sotku, mikä tekee siitä niin vaikuttavan. 

Ensimmäinen ja ehkä kaikista ärsyttävin asia on se, että kaduilla kävely ruuhkassa on todella uskomattoman hermoja raastavaa. Kadut ovat paikoittain erittäin kapeita ja italialaiset eivät tottele tätä uskomattoman kätevää kirjoittamatonta sääntöä: kävele oikealla puolella katua. Se on sitten ihan sama, että käveletkö nopeasti vai hitaasti, voit olla varma, että joudut yhtälailla pujottelemaan koko matkan. Jos et väistä vastaantulevaa, voit olla varma, että törmään häneen. Täällä siis kävellään juuri sitä kaistaa pitkin, minkä olet valinnut. On myös hyvin tavallista, että italialaiset jäävät vaihtamaan kuulumisia juuri siihen kadun kapeimpaan kohtaan.  Vaikka kuinka yrität pahoitellen päästä ohi, niin joskus se vaan tuntuu mahdottomalta tehtävältä.

Bussista ja junasta ulospääseminen ruuhka-aikaan on myös hermoja raastavaa hommaa. Periaatteessa heidän hieno systeeminsä, jossa vain keskimmäisestä ovesta saa bussissa nousta ulos ja reunimmaisista ovista nousta kyytiin, kuulostaa vallan näppärältä. Mutta tiedättekös, italiassa kaikki asiat kuulostaa paremmilta kuin ne todellisuudessa on. Bussi on tupaten täynnä, eikä siellä voi liikkua, mutta silti he yrittävät tunkea vain keskimmäisistä ovista ulos. Maalaisjärki voisi kertoa, että menepäs siitä ovesta ulos, mikä on siinä vieressä, mutta ei. Toinen joukkoliikenteessä oleva asia on kun yrität nousta junasta tai metrosta pois, niin uusien matkustajien on ihan PAKKO nousta samaan aikaan kyytiin. MIKSI?! Eikö olisi kaikille helpompaa, että ensin poistutaan, jolloin sinne junaan/metroon oikeasti tulisi tilaa näille uusille matkustajille. Mutta ei. Lisäksi minkäänlaista jonotussysteemiä ei ole. Ei välillä edes ruokakaupassa, vaan röyhkein menee ensin. Voitte siis kuvitella, että meikäläinen on siis yleensä aina hännillä joka paikassa.

Kaikki huijaavat täällä. Oman edun tavoittelu on tärkeintä. Tämä kuitenkin tehdään hieman katalalla tavalla, että et välttämättä edes ehtinyt tajuta, että nyt sinua on huijattu. Esimerkkinä annettakoon vuokraemäntäni, joka on kyllä todella mukava ja iloinen, mutta raha ajaa kaiken edelle. Kuten kerroin, kämppis potkittiin pois, koska vuokranantaja löysi uuden, paremman tyypin tilalle. Tässäkin asiassa hän kertoi kolme erilaista tarinaa siitä, miten tämä uusi vuokralainen löytyi. Suosikkitarinani oli, että uusi asukas oli ottanut itse vuokranantajaan yhteyttä ja kertonut, että tämä ex-kämppis on muuttamassa pois, joten hän tahtoo tämän huoneen ex-kämppiksen jälkeen. Todellisuus oli, että vuokranantaja oli netissä metsästämässä uutta vuokralaista jo ties kuinka kauan. Onneksi itsellä on sopimus tammikuun loppuun, joten minua hän ei pystykään noin helposti potkimaan pois. Toisaalta, kukapa tuohon homehuoneeseen tahtoisikaan muuttaa

Pienempiä asioita jotka ärsyttävät ovat mm. seuraavat:

-          elokuvateatterissa on 5 minuutin tauko ensimmäisen tunnin jälkeen. Elokuva pysäytetään tasan 60 minuutin kohdalla, ihan sama oliko silloin näyttelijällä lause kesken. Ei osata siis pysäyttää kohtausten välillä..

-          Tauko ei aina tarkoita, että elokuva aina pysäytetään tuoksi ajaksi, he vain jättävät näyttämättä 5 minuuttia elokuvasta. Kyllä, kokemusta on.  

-          Mikään ei tapahdu nopeasti. Esimerkiksi huoneeni kunto on ollut nyt tuollainen yli kuukauden. Kukaan ei ole vielä edes tullut katsomaan huonettani..

-          Byrokratia. Jos Suomea kutsutaan byrokratian ihmemaaksi, niin en kyllä tiedä mikä Italia sitten on.. Toki Suomessa varmasti on enemmän sääntöjä ja niitä ehkä joku oikeasti totteleekin, mutta voi herranjestas kun täällä noita papereita vasta tarviikin täytellä!

-          Junat ovat aina myöhässä. Oikeasti, aina. VR ei ole mitään tähän verrattuna

-          Italialaisetkin ovat aina myöhässä. AINA. ”Tavataan kahdeksalta Palazo Ducalen edessä”. Kyllä, minä olen siellä 5 minuuttia etuajassa ja sitten odotankin 35 minuuttia, että muut suvaitsevat saapua. Vaikka tiedän tämän, niin en vain pysty olemaan myöhässä itse..

-          Töissä mikroskoopeille ei ole minkäänlaista varausjärjestelmää. Nopein ehtii ensin tai vastaavasti jätetään omat tavarat varaamaan mikroskooppia koko päiväksi, jottei kukaan muu vaan ehdi käyttää sitä

-          ”Oho, unohdin kertoa, että tänään…”.  Jep, unohtavat usein kertoa jonkin tärkeän informaation.

-          Internetistä ei oikeasti löydä tietoa. Tämä maa on jäänyt 90-luvulle, eikä nettisivuja tykätä päivittää. Ja jos päivitetään, niin ainoastaan italiaksi. Esimerkiksi tulvien aikaan tietoa löytyi kyllä italiankieliseltä sivulta, mutta valitsepa sama sivu englanniksi, niin mitään tietoa ei löydy mistään tärkeästä.

-          Maahanmuuttovirastossa puhutaan ainoastaan italiaa.

Jaa, olisikohan siinä jo muutama! Kuten huomaatte, välillä ärsyttää..  Mutta voin luvata, tässä maassa on todella paljon hyviäkin puolia! Kerron niistä seuraavalla kerralla. 

Onni on parhaat kämppikset!

Ei siitä taida kauaa olla kun vielä valitin, että en jaksaisi taas tutustua uusiin kämppiksiin. Noh, niinhän siinä kävi, että nämä uudet kaksi tyyppiä ovat kyllä ihan parhaita! Eivät ole asuneet täällä vielä kuukauttakaan, mutta toisesta heistä on tullut minulle jo yksi lähimmistä kavereista täällä. Hän on se, jolle olen nyt valittanut tylsää mieltä ja hän on se, joka on kovasti yrittänyt piristää. Tänäänkin hän oli ostanut paketillisen jäätelöä, jotta voimme yhdessä parantaa maailmaa. Lopulta minä kokkasin meille kolmelle kämppikselle pastat, saksalainen tyttö tarjosi jäätelöt ja jälkkäriksi juotiin ikean glögiviiniä. Italialainen poika hoiti lopulta tiskit! Siinä menikin sitten nopeasti kolme tuntia yhdessä iltaa viettäen. Vaikka kaikki edellisetkin asukkaat ovat olleet mukavia, niin kyllä vaan loppua kohden on parantunut!

Tällä hetkellä onkin todella ristiriitaiset tunteet. Vihaan omaa huonettani, mutta rakastan tätä asuntoa. Vihaan kun töissä ei suju, mutta tykkään silti kovasti siitä, mitä teen. Minulla on kova ikävä Suomeen, mutta en tahtoisi silti palata. Elämä ei ehkä koskaan ole ollut näin aktiivista ja tapahtumarikasta, mutta silti tahtoisin omalle sohvalle kutomaan sukkaa. Vihaan niin montaa asiaa täällä Italiassa, mutta silti olen rakastunut tähän maahan.  Voisinkin tässä lähiaikoina vielä tehdä postauksen, että mikä täällä Italiassa oikeasti ottaa päähän ja mikä vastaavasti saa hymyilemään. 

Niin ja vielä pitää antaa erityiskiitos minun espanjalaiselle ohjaajalle. Hieno mies, luo minuun kovasti uskoa, vaikka töissä ei aina sujukaan. Niin ja kiitos myös Äidille kun aina jaksaa lohduttaa, oli sitten kuinka iso tai pieni ongelma kyseessä. 

Simokin on kuuliaasti ottanut meikän mielenilmaukset vastaan yhtä tyynesti kuin aina :D https://www.youtube.com/watch?v=p41xLRmEPoY

Kaiken mielipahan jälkeenkin on silti todettava, että elämä täällä on kyllä todella hienoa. Välillä sitä ei edes tajua, että olen oikeasti saanut kokea niin monta hienoa asiaa näin lyhyessä ajassa. Kaverit täällä italiassa ovat sanoneet, että olen ollut todella aktiivinen täällä ollessani. En olisi kyllä itsekään uskonut vielä puoli vuotta sitten, että löydän itsestäni tällaisen uuden puolen. Toivottavasti Suomessakin elämä pysyy vähintään yhtä aktiivisena!

.

Tällä hetkellä pieni masennuskausi on vallannut mielen, joten blogin päivittäminen on taas kerran jäänyt. Elämä Italiassa on vapaa-ajalla kuin unelmaa, mutta tällä hetkellä töissä ei onnistu. Työ on niin iso osa tätä elämää, että välillä tuntuu, että ei saa mieltä vapautettua näistä huolista hetkeksikään, sillä jopa yöt uneksin vain polymeeriviivoista.. Mutta yritetäänpäs nyt vähän kertoilla, että mitä olen täällä viime viikkojen aikana epäonnistuneiden töiden lisäksi tehnyt!

Olen tietenkin vaeltanut, kahdesti. Ensimmäinen vaellus oli taas ison ryhmän kanssa ja kävimme Rapallon kukkuloilla katsomassa metallista rakennettua ristiä. Vaellus oli mukava, sillä tällä kertaa sinne osallistui vain 14 ihmistä, joten melkein jokaisen kanssa ehti vaihtaa enemmänkin kuulumisia. Ensimmäinen osa vaellusta oli todella helppo, mutta toinen puolisko olikin vähän liian jännittävä. Alaspäin mentiin hyvin jyrkkää kalliota pitkin, jonka molemmilla puolilla oli huima tiputus alas. Kuvia ei tullut otettua tästä hetkestä, sillä itseäkin jännitti sen verran, että ei käynyt kamera kertaakaan edes mielessä. Ehjänä selvittiin, vaikka loppureitillä pimeys ehti vallata polun ja pieni sadekin pääsi yllättämään. Silti yksi parhaista vaelluksista tähän mennessä. Sen verran ehti tutustua uusiin ihmisiin vaelluksen aikana, että saimme kutsun seuraavana päivänä italialaiselle koti-illalliselle. Voi pojat  että oli hyvää ja hienoa ruokaa! Nyt pitäisi sitten suomalaisen kaverin kanssa järjestää suomalainen illallinen, mutta rima asetettiin niin korkealle viime kerralla, että ei tiedä mitä tässä nyt sitten oikein kokkaisi.

Toinen vaellus tapahtui itse asiassa eilen, sillä työkaverini kutsui minut hänen ja hänen miehensä kanssa tekemään kävelyretken läheisille kanjoneille. Oli siis hieman erilaista maisemaa tarjolla, kuin mihin edellisillä vaellusretkillä on tottunut. Sää oli valitettavasti hyvin sumuinen, joten ihan paras mahdollinen keli ei ollut. Mukavaa oli silti, joskin taas todella jännää. Tulvien takia osa reitistä oli huuhtoutunut pois sekä jokien vedenpinta oli noussut huomattavasti normaalia korkeammalle. Joen ylitimme n. kuusi kertaa matkan aikana ja kaksi ylityskertaa oli kyllä todella jännittäviä minulle. Kaikesta selvittiin ja jälkikäteen ylitys ei tietenkään tuntunut enää niin hankalalta.

Olen myös saanut nauttia illalliskutsuista nämä pari viikkoa, sillä italialaisen illallisen lisäksi olen saanut niin saksalaista, intialaistakin kuin suomalaistakin ruokaa kotioloissa. Totta kai olen myös käynyt ulkona aperitivoilla sekä kunnon illallisillakin.. Elokuviakin on tullut katsottua ainakin kahdesti. Viime viikolla kävimme katsomassa uuden Interstellarin, joka on melkein kolmen tunnin pituinen elokuva. Elokuvassa oli 5 minuutin väliaika, mutta olen aika varma, että italialaiset unohtivat sammuttaa elokuvan tuoksi väliajaksi, sillä elokuva jatkui ihan eri kohdasta, mihin se ennen väliaikaa jäi.. Noh, only in Italy.

Pari viikkoa sitten tapasin muuten kasan suomalaisia, sillä heitä on täällä Ligurian alueella kymmeniä! He järjestävät joka vuosi pikkujoulut, joihin itsekin osallistuin viikko sitten. Suomalaisia jouluherkkuja on hieman vaikea valmistaa täällä Italiassa, mutta hieman muunneltuja herkkuja tuli kyllä nautittua mahan täydeltä! Ja oli muutenkin oikein mukava käydä läpi suomiporukassa näitä Italian epäkohtia.

Tänään on yleinen vapaapäivä, joten täällä sitä nyt kotona mietitään, että pitäisikö lähteä töihin vai ei.. Lauantain ehdin jo töissä kuluttaa, joten toisaalta tuntuu, että tarvitsisi vähän aikaa itselle. Toisaalta taas mielessä pyörii koko ajan vain työasiat, joten samapa se olisi mennä niitäkin pähkäilemään. Ulkona on tällä hetkellä nätti sää ja kaupungillakin taitaa olla useammat joulumarkkinat meneillään. Porto Anticoon on myös rakennettu luistinrata, vaikkei täällä 15 astetta kylmempi olekaan. Olen kyllä yrittänyt näitä jouluasioita vältellä ihan tietoisesti, sillä jouluhan vietetään tänä vuonna täällä. Onneksi (!) kaksi ystävääni Turusta tulee tänne viihdyttämään minua viikoksi, joten yksin ei sentään tarvitse olla. Ja onhan se joulu vuoden päästäkin..

Eli tämmöinen pieni masennuskausi täällä Italiassa menossa! Toivotaan, että ensi kerralla olisi taas  vähän iloisempaa aihetta tarjolla. Hyvää joulunodotusta teille sinne Suomeen kuitenkin!

Intialaista ruokaa, muuttoja, hometta ja rikkinäisiä pattereita

Näin taas mennä tupsahti yli viikko elämässä eteenpäin. Elämään ei viikolla taas mahtunut hirveästi töiden lisäksi muuta, mutta viikonloppuna pääsi taas kokemaan (tai tällä kertaa maistamaan) uusia kivoja juttuja. 

Lauantain oli tarkoitus olla kämppiksien muuttopäivä, joten olin valmistautunut henkisesti kantamaan tavaroita uusiin asuntoihin, mutta toisin kuitenkin kävi. Sää muuttui taas kauniin perjantain jälkeen todella huonoksi, joten muutaminen ei tullut kuuloonkaan. Niin vanhat kuin uudetkin kämppikset joutuivat siis siirtämään muuttonsa sunnuntaille. Nämä tulvat ja myrskyt alkavat varmaan teistäkin tuntua jo ihan arkipäiväisiltä asioilta, mutta todellisuudessa nämä eivät ole kovin normaaleja täällä. Totta kai vettä sataa joka vuosi, mutta jatkuvat tulvat ovat raastaneet kaupunkia tänä vuonna erityisen paljon. Lauantain tulvat vaativat todennäköisesti jälkeen yhden uhrin, sillä eräs mies ei palannut enää sen jälkeen kotiin, kun lähti hakemaan tavaroita autostaan. Pahiten tulvi tällä kertaa työpaikkani läheisyydessä, joten onneksi kyseessä oli lauantai, jolloin kovin moni ei ollut töissä jumissa. Keskustassakin oli kovin hiljaista, mutta itse päätin illalla uhmata säätä ja suunnistin kaverieni kotiin intialaiselle illalliselle. Katsoin yli kuukausi sitten elokuvan nimeltä The hudred-food jurney, jossa intialainen perhe perustaa ravintolan Ranskan maaseudulle. Tämän elokuvan jälkeen olen himoinnut intialaista ruokaa ja onneksi ystäväpariskunta lupasikin sellaista kokata meidän porukalle! Voi veljet, että oli hyvää! Tarjolla oli jonkinlaista friteerattua leipää (nimeä en muista), sienikastiketta, lihakastiketta ja riisiä. Valitettavasti olen kuitenkin hyvin herkkä mausteiselle ruualle, joten suu oli kyllä liekeissä koko tämän vierailun ajan. Ruuan kanssa jouduinkin syömään jogurttia, sillä se mukavasti neutralisoi tuota poltetta suussa. Intilaiset syövät ruokansa normaalisti käsin, mutta itse en tätä tapaa kuitenkaan vielä kokeillut, vaikka muut vieraat tavan olivatkin omaksuneet jo aikaisemmilla vierailuilla. Ajatus käsillä syömisestä ei sinänsä ällötä minua, mutta en vain tahdo, että joka paikka on sitten ihan sotkussa.. Kukaan ei onneksi tuntunut tuomitsevan minua, kun lappasin ruuat haarukalla suuhun. Nyt pitäisi vielä Suomessakin löytää intilaisia kavereita, jotta pääsisi useammin nauttimaan näistä herkuista!

Sunnuntaiaamulla heräsin kämppisten touhujen ääniin. Kova kuhina oli käynnissä jo kahdeksan aikaan aamusta, joten päätinpä siinä sitten itsekin herätä auttamaan. Toisella kämppiksistäni ei ole vielä asuntoa, vaan hän joutui hetkellisesti muuttamaan kaverinsa nurkkiin, joten hän jätti suurimman osan omaisuudestaan minun huoneeseen. Toinen kämppis taas muutti n. 500 metrin päähän omaan asuntoon, joten hänen kanssaan kannoimme tavaroita useamman kerran vanhasta kämpästä uuteen. Muuttorulianssin aikana asunnossamme oli myös vuokranantajan palkkaama siivoja, vuokranantaja ja hänen miehensä, uusi asukas, vanhat asukkaat sekä vielä eräs tyttö, joka luultavasti muuttaa asuntoon minun lähdettyä takaisin Suomeen. Eli väkeä oli paljon ja asioiden hoitaminen oli yhtä sekasortoa.. Tyypillistä.. Itsellänikin oli vuokranantajalle tärkeää asiaa, sillä huoneeseeni on ilmestynyt nyt jatkuvien sateiden takia hometta seiniin. Tai ainakin epäilen sen olevan hometta. Myöskään patteri ei huoneessani toimi, joten pyysin häntä soittamaan korjaajan paikalle. Asiat luvattiin hoitaa, mutta kova luotto ei kyllä silti ole näihin ihmisiin.. Esimerkiksi suihkun ovi on ollut rikki nyt jo ilmeisesti useamman vuoden, eikä korjaajaa ole vieläkään saatu paikalle, vaikka vuokranantajan mukaan jo useammalle korjausmiehelle on soitettu. Luulisi kuitenkin, että homeongelma on sen verran vakava asia, että tahtovat asialle kerrankin jotain tehdä.. Tässä siis asutaan sitten homehuoneessa reilut kaksi kuukautta, joten toivottavasti minkäänlaisia oireita ei ehdi tässä ajassa ilmestyä! 

Eilen muuten soittelimme isän kanssa skypessä ja valitin hänelle patterien toimimattomuudesta. Niinpä siinä sitten skypen välityksellä yritettiin kotikonstein korjata pattereita, mutta nämä kotikonstit eivät minun huoneen patteria saaneet elvytettyä. Onnistuin kuitenkin korjaamaan vessa ja keittiön patterit näillä neuvoilla, joten ihan hukkaan eivät menneet nämä ohjeet! 

Mistä tietää huomenna olevan maanantai?

Mistä tietää viikonlopun loppuneen? No siitä, että taas ollaan hälytystilassa. Metro ei kulje ja junat on peruttu sekä koulut ja yliopistot suljettu. Eli täällä vaihteeksi myrskyää! Olin illallisella kaverini luona tänään ja sain onneksi autokyydin kotiin, sillä sää on hirveä. Vettä tuli niin lujaa, että autolla ajaminenkin oli hieman epävarmaa, sillä näkyvyys ei ollut kovin hyvä..

Tänään illalla oli muuten myös tuossa kaupunginteatterilla pommiuhka, mistä syystä alue evakuoitiin. Asun siis itse ihan siinä vieressä. En nähnyt tilannetta, mutta luin uutisista, että tämä epäilty pommi osoittautuikin lopulta kodittoman miehen tavarapussiksi..

Että hyvää alkavaa viikkoa vaan sinnekin :D 

Viinifestivaalit

Tänään on ollut suhteellisen mielenkiintoinen päivä. Tai lähinnä ilta, mutta aloitetaan kuitenkin kertominen jo päivästä. 

Aamulla menin vaihteeksi etsimään itselleni talvikenkiä ja tällä kertaa sellaiset myös löytyi! Tosin ne ovat 40 euron kiinalaiset laatukengät, mutta eiköhän ne tämän reissun nyt mene. Huoneessani on taas ollut aika viileä, mutta yllättäen pihalla olikin tänään todella lämmin. Arvioisin lämpötilan olleen noin 25 astetta, sillä hikoilin kuin pieni possu taas kävellessäni kaupungilla. Piazza de Ferrarilla on meneillään suklaafestivaalit, joissa ilmeisesti kärsittiin hieman yllättävästä lämpötilan kohoamisesta. Itse keskityin vielä tänään ainakin vain ihastelemaan erilaisia suklaatuotteita, mutta huomenna varmaan on pakko jo maistaakin jotain! Nämä suklaat olivat kuin taidetta, kuin  kauniita veistoksia ja maalauksia. Valitettavasti ei ollut kunnollista kameraa mukana, mutta kännykällä yritin salaa muutaman räpsäisyn ottaa.

Loppupäivän päätin viettää vain kotona, sillä minulla on edelleen paljon hommia, jotka pitäisi saada mahdollisimman nopeasti valmiiksi. Aina ilta kahdeksaan asti tämä suunnitelma piti, mutta sen jälkeen kämppikseni houkuttelivatkin minut heidän mukaan viinifestivaaleille. Kuten varmaan olette huomanneet, Italiassa järjestetään festivaaleja ihan koko ajan, mitä ihmeellisimmille asioille.. Etukäteen minulle kerrottiin, että tänä viikonloppuna on viinifestivaalit, joissa pääsee pienen maksun jälkeen maistelemaan erilaisia viinejä. Kuulosti minun korvaan oikein sivistyneeltä touhulta, joten lupauduin mukaan aika pienellä suostuttelulla. Kävellessämme kohti festivaaleja minulle selvisi, että nämä jokavuotiset festivaalit järjestetään eräässä anarkistien valtaamassa talossa! Ilmeisesti anarkistit oli kuitenkin nyt potkittu tuosta kyseisestä talosta pois ja paikka oli vaihtunut. En vielä tässä vaiheessa täysin ymmärtänyt, että nämä festivaalit siis toteutetaan anarkistien toimesta, joten kuva sivistyneistä viininmaistelijoista oli edelleen pinttyneenä päähäni. Paikanpäälle saavuttuamme järkytys olikin suuri! Ei siis huonolla tavalla, mutta näky oli jotain sellaista, mitä en todellakaan osannut odottaa. Kerrostalo, joka on ilmeisesti toiminut jonkinlaisena laboratoriona joskus, oli nyt vallattu anarkistien toimesta. Jotta talon tontille pääsi, piti maksaa 5 euroa. Tämä hinta sisälsi viinilasin, johon sitten sai käydä pyytämässä paikallisilta viinimestareilta maistiaisia. Viinimestareita oli paikalla kymmeniä ja he olivat hajaantuneet talossa eri kerroksiin ja huoneisiin. Maistiaisia oli siis jaossa todella paljon! Tilaisuus oli alkanut jo kolmelta päivällä ja viinejä sai maistella aina puoleen yöhön asti. Väkipaljouteen ei oltu osattu selkeästi varautua täysin, sillä meidän mennessä sisälle, olivat viinilasit jo päässeet loppumaan. Onneksi kuitenkin näimme muutamia työkavereita instituutilta sisäpuolella, sillä he luopuivat yhdestä lasista, jotta mekin pääsisimme maistelemaan viinejä. Kyllä siinä aika montaa eri punaviiniä ja valkoviiniä tulin maisteltua, mutta ei niin montaa, kuin voisi suomalaisen "ilmaisessa" viinibuffetissa maistelevan :D Eli sivistyneesti olin. Kamera kulki mukana, mutta en uskaltanut sitä kaivaa esiin tuolla alueella. Mielessäni ollut kuva sivistyneistä viinifestivaaleista oli nimittäin hyvin kaukana totuutta! Mutta täytyy silti myöntää, että kokemuksena tämä oli yksi erikoisimpia, mitä olen Genovassa kokenut. Tällainen tapahtuma ei varmasti olisi mahdollista Suomessa! Anarkistit eivät varmaan kovin montaa vuotta saisi valtaamassaan talossa asustella, saati sitten järjestää paikalla viininmaistajaisia sadoille ihmisille.. Vain Italiassa!

Löysin aamupäivällä paikallisen kirpputorin!

ommm. Suklaata..

huomenna näitä sit!

Vallattu talo ja viinifestivaalit

Laboratorio on vallattu.

Yleisilme oli tämä. Kerroksia oli 4 ja huoneita lukemattomia..

Kertomusta arjesta

Koska täällä Italiassa ei juuri nyt ole tapahtunut oikeastaan mitään erikoista tai jännittävää, niin ajattelin kertoa teille hieman arjestani. Ei ehkä se jännittävin aihe, mutta ainakin yksi kaveri on sellaista kirjoitusta toivonut. Valitettavasti jatkuvien vesisateiden takia en viitsinyt tänään tuoda kameraa töihin, että olisin voinut työmatkalla napsia hieman kuvia tästä arjesta, joten teksti saaneen taas riittää. Osan asioista olen varmasti kertonut jo aikaisemminkin, mutta eipä anneta tämän haitata.

Suomalaiseen tapaan tahdon aloittaa työpäivän kello 8.00, joten työmatka täytyy aloittaa jo seitsemältä, mistä syystä herätyskello soikin hieman kello kuuden jälkeen. Olen huomannut, että myös yksi kämppiksistäni yrittää ainakin usein herätä kovin aikaisin, sillä monesti herään hänen herätyskelloonsa. Viikonloppuisin kun yritän nukkua hieman pidempään, huomaan silti herääväni hänen herätyskelloonsa.. Hänellä on tapana torkuttaa jopa tunnin ajan, joten ei siinä paljon voi itsekään enää nukkua. Jännä juttu on kuitenkin se, että harvoin näen hänen oikeasti heräävän niin aikaisin, mitä herätyskello antaa olettaa. Noh, itse herään kuitenkin meidän taloudessa ensimmäisenä, enkä aamuisin yleensä muita hereillä näekään. Sama meno jatkuu myös kaduilla, sillä väkeä ei tuohon aikaan vielä hirveästi ole liikkeellä. Muutaman kerran viikossa Piazza de Ferrarin viereen pystytetään aamutoria, mutta seitsemältä pystytyskin on vasta aluillaan. Tästä voikin siis päätellä, että italialaiset eivät ole todellakaan aamuihmisiä. Töihin matkaan nykyään ensin bussilla, jonka jälkeen otan junan ja lopulta vielä bussin. Matkaan menee aikaa noin tunti, hyvänä päivänä. Esimerkiksi tällä viikolla sää on taas tuonut mutkia matkaan, joten työmatkaankin menee enemmän aikaa.

Saavun työpaikalle yleensä noin kahdeksalta ja myös instituutti on hyvin tyhjillään silloin. Vain muutamat muut saapuvat työpaikalle samoihin aikoihin, lähinnä teknikot. Suurin osa muusta väestä saapuu töihin yhdeksältä tai kymmeneltä. Ensimmäinen tunti on kuitenkin hyvin samanlainen kaikille, eli päivä alkaa piiiitkällä kahvitauolla. Itsehän en tällaisia harrasta, mutta nykyään kyllä aloitan aamun lukemalla hieman lehtiä internetistä. Työpäivän vietän suurimmaksi osaksi -1 kerroksessa, jossa ei päivänvaloa paljon ole nähtävissä. Työskentelen upouudessa Nikon keskuksessa, jossa muutamaa kotitekoista mikroskooppia lukuun ottamatta kaikki mikroskoopit ovat Nikon tarjoamia. Keskus on oikeasti todella hieno ja tykkään todella paljon työskennellä näiden laitteiden kanssa. Töissä aika menee todella nopeasti, vaikka aamupäivisin nälkä meinaakin välillä haitata keskittymistä. Lounasta aletaan tarjoilla vasta puoli yhden aikaan, joten meidän ryhmämme lounasaika on normaalisti yhden aikaan. Itse tuon yleensä eväät, mutta laiskana päivänä saatan ostaa myös täältä instituutilta ruuan. Yllättävää kyllä, instituutilla ei ole omaa kahvilaa tai ruokalaa, vaikka täällä työskenteleekin useampi sata ihmistä. Eräs yritys kuitenkin tuo joka päivä valmiiksi pakattuja annoksia eteiseen, josta voi omansa käydä ostamassa. Yritys koostuu isästä ja tyttärestä, joten ruoka on oikeasti sellaista kotiruoka-tyylistä. Mielestäni he tekevät oikein makoisaa ruokaa, mutta koska olen pihi, tuon omat ruokani. Huhu kertoo, että ensi kuussa instituuttiin aukeaisi ihan oikea ruokala, mutta toisaalta tämä huhu on kiertänyt täällä jo kuusi vuotta. Italiassa kaikki toimii vähän hitaammin!

Työpäiväni päätän yleensä puoli kuudelta, kuudelta tai puoli seitsemältä. Myöhempään olen vain, jos jotain tärkeää on meneillään, sillä muuten ilta kotona jää hyvin lyhyeksi. Nämä noin 10 tunnin työpäivät alkavat tuntua jo hyvin normaaleilta ja viihdynkin yllättävän hyvin töissä. Tutkimus, jossa olen osana, on todella mielenkiintoinen, joskin hermot ovat kyllä välillä tiukalla kun mikään ei tunnu onnistuvan. Tästä huolimatta olen viihtynyt niin hyvin, että olen jopa alkanut harkita hakevani tohtorikoulutettavan paikkaa, sillä sattumalta tästä aiheesta on auennut juuri paikka. Ongelma vain on, että paikka on Itävallassa.. Suomi houkuttelee jo nyt niin kovasti, joten kolmen vuoden ulkomaanpesti on kyllä hieman liikaa.

Kotiin päästyäni kokkailen yleensä heti illallisen, koska minulla on aina sudennälkä! Kämppikset naureskelivat ennen minun illallisajalle, koska heille illallisaika on vasta yhdeksän-kymmenen aikoihin, mutta nykyään he ovat jo tottuneet rytmiini. Tavallinen illalliseni koostuu pastasta ja pestosta. Olen syönyt tuota nyt lukemattomia kertoja kuukausien ajan, eikä mitään kyllästymisenmerkkejä ole vielä havaittavissa! Myös tästä yksipuolisesta ruuastani olen saanut hieman kommentteja kämppiksiltäni. Maanantaisin ja tiistaisin alakerran elokuvissa näytetään alkuperäiskielellä elokuvia, joten yleensä käyn kavereiden kanssa toisena päivänä semmoisen katsomassa. Muuten keskellä viikkoa ohjelmaa on iltaisin aina satunnaisesti, aperitivoa tai illallista silloin tällöin. Asunnossa vietämme aikaa kämppiksien kanssa jutellen, varsinkin nyt viime viikkoina on tullut juotua lasi viiniä yhdessä. Valitettavasti kuitenkin kaksi kämppiksistäni muuttaa noin viikon päästä pois, jolloin saan taas uudet tyypit tilalle. Tämä on nyt harmittanut aika paljon, sillä yhdestä kämppiksestä on alkanut tulla minulle jo aika hyvä kaveri, joten on harmillista, että hänen täytyy muuttaa pois. Ja siis painosanalla täytyy; vuokranantaja potki hänet pihalle, koska löysi ”paremman” vuokralaisen hänen tilalleen. Uusi asukas on luvannut pysyä asunnossa kolme vuotta, kun taas kaverini ei ollut varma, kauanko hän huoneessaan asuisi. Tästä syystä vuokranantaja on pyytänyt häntä lähtemään. Harmillista, mutta näin se vain täällä Italiassa toimii, sillä hekään eivät olleet kirjoittaneet virallista vuokrasopimusta. Verojen maksaminen on nimittäin hyvin laiskaa täällä, joten ei ihme jos maalla menee taloudellisesti vähän huonosti.. Niin monia epäkohtia olen minäkin ehtinyt jo nähdä. Uusien vuokralaisten tulo tuntuu taas hieman raskaalta, sillä pitkän työpäivän jälkeen olisi kiva vain rauhoittua kotona. Nyt taas täytyy tutustua uusiin ihmisiin ja opetella heidän tapojaan toimia. Aina ei vain jaksaisi olla sosiaalinen, mutta nyt se on taas hieman pakollista, ainakin seuraavat pari viikkoa. Tähän asti vuokralaiset ovat onneksi aina olleet mukavia, joten toivotaan, että tämä pätee näiden uusienkin kohdalla.

Ja jos ihmettelette, että en tee töitä kun täällä julkaisen vain blogitekstejä keskellä päivää, niin ei hätää, töitä painetaan kyllä koko ajan! Tälläkin hetkellä on mittaukset menossa, joita seuraan tietokone sylissä. Peukut pystyyn hyvien tulosten puolesta!

Kylmä!

Tänä viikonloppuna olen tuntenut oloni hieman kipeäksi. Tämä johtuu luultavasti siitä, että viimeiset kaksi viikkoa täällä asunnossa on ollut todella kylmä! Aika varmasti kylmempi kuin pihalla, sillä nukun kolmen peiton kanssa ja olen silti herännyt siihen, että palelen. Tämä on minulle harvinaista, sillä minä tykkään nukkua viileässä huoneessa. Talvellakin olen Suomessa pitänyt usein ikkunaa auki öisin. Eli parisataa vuotta vanha palatsi ei ole se kaikkein paras paikka asua, vaikka kovin hienolta kuulostaakin. Ilmeisesti joku laki kieltää talojen lämmittämisen ennen marraskuuta, joten lämmitys käynnistyi vasta eilen. Tosin ei minun huoneessa! Kovin yllättävää.. Noh, eiköhän tämäkin ongelma vielä ratkea. 

Lauantaina kävin vaeltamassa muutaman kaverin kanssa tässä lähiympäristössä. Joka päivä töissä katselen ikkunasta kahta linnoitusta kukkulan päällä ja kaveri innostui heti ideasta kun sanoin, että tahtoisin nähdä nämä vähän lähempää. Vaeltamaan lähdimme ihan päärautatieasemalta ja noin 4 tuntia myöhemmin tuijotinkin työpaikkaani ensimmäiseltä linnoitukselta. Väkeä oli liikkeellä yllättävän paljon, sillä lämpötila oli taas kohonnut yli 20 asteeseen. Vaikka nautinkin kovasti säästä ja maisemista, oli vaellus minulle erityisen rankka tällä kertaa. Noin kuuden tunnin vaeltamisen jälkeen olimme viimein takaisin kaupungissa ja olin ihan voimaton! Flunssa sekä 700 metriin kiipeäminen eivät ilmeisesti sovi kovinkaan hyvin yhteen. Tänään olenkin käytännössä nukkunut koko päivän, joten sunnuntai ei ollut lopulta kovinkaan aktiivinen, vaikka minulla oli tälle päivälle suunniteltuna paljon ohjelmaa. Uusia kenkiä yritin käydä aamulla ostamassa, sillä ensi viikolle on taas luvassa rankkasateita, eikä minulla ole tällä hetkellä kuin yhdet tennarit juoksukenkien lisäksi ehjänä. Ilmeisesti kuitenkin oma jalkani on aivan liian leveä italialaisten kenkiin, joten eipä löytynyt yhtiäkään sopivia vedenpitäviä kenkiä minulle. Valkoiset Converset kuitenkin tarttui mukaan, nehän ovat oikein käytännölliset tulevissa säissä! :D

Mutta hyvää tulevaa viikkoa kaikille! Itse menen jännittynein mielin töihin, sillä viime viikolla saattoi ehkä viimein tulla todella hyviä tuloksia! Katsotaan mitä ohjaaja on maanantaina mieltä :) 

Pisa, Firenze ja Simo

Simon tuloa edeltävällä viikolla työskentelin ahkerasti koko viikon, viikonloppua myöten. Valitettavasti työt eivät edelleenkään edenneet niin kuin olisin niiden tahtonut edetä, joten maanantaina ei ollut kovin hyvä fiilis jäädä viikon lomalle. Toisaalta, mikään vastoinkäyminen ei silti lannistanut kokonaan, sillä kyllä tuo Simon vierailu oli sen verran kova juttu! Koska vuokraemäntäni oli kieltänyt minulta vieraiden majoittamisen, mutta unohtanut kertoa sen minulle etukäteen, sai Simo olla kolme yötä asunnossamme. Tästä syystä jouduin Genovassa varaamaan hotellin yhdeksi yöksi ja päätin panostaa mukavaan hotelliin. Hotellin varasin saman päivän aikana, joten sain kohtuulliseen hintaan 4 tähden hotellista huoneen. Lopulta hotelli oli kuitenkin siirtänyt varauksemme viereiseen 5 tähden hotelliin, joka oli muuten aika hieno! Meillä oli ehkä huonoimmat huoneet koko hotellista ja silti huone oli ehdottomasti hienoin, missä olen koskaan ollut :D Hyvin alkoi loma siis! Ja niin, Simon näkeminen oli kyllä aika uskomatonta. Viikko meni niin nopeasti, että en ole ehkä vieläkään täysin tajunnut, että hän on aivan oikeasti täällä paikan päällä käynyt..

Genovaan tutustuminen jäi vain muutamaan päivään Simon kanssa, sillä lähdimme tutustumaan Pisan kautta Firenzeen. Kuten odottaa saattaa, molemmat kaupungit olivat täynnä turisteja. Pisassa vietimme vain noin neljä tuntia, sillä kaupunki on aika pieni, joten päätimme käydä katsomassa tornin ja lähteä pois. Pidimme tornia pystyssä muutaman kuvan ajan, jonka jälkeen suuntasimmekin jo junalla kohta Firenzeä. Jo Firenzen juna-asemalla tuli selväksi, että vaikka nyt ei ollutkaan "high season", niin oli kaupunki ihan täynnä turisteja. Huhhuh, onneksi tämä Genova on sen verran tylsä kaupunki, että täällä ei tuollaista ryysistä ole!

Firenzessä kävimme tutustumassa niihin suurimpiin nähtävyyksiin, eli Galleria dell Academiaan, jossa Michelangelon Daavid patsas seisoo, Duomoon sekä Uffizi galleriaan, jossa on mm. Leonardo da Vincin teoksia. Voi sitä Jeesus-taulujen määrää... Alkoi kyllä tulla jo korvistakin pihalle! Valitettavasti en ole ilmeisesti kovinkaan sivistynyt, sillä taulujen aiheet olivat aika pitkälti ihan samoja, joten ei meinannut riittää mielenkiinto tällä tytöllä jokaisen taulun tujoittamiseen. Simohan on sellainen, että jokainen taulu pitää katsoa läpi sekä jokainen info-pätkä lukea taulusta. Joten, voitte varmaan arvata kuinka kauan yhden museon kiertäminen kestää tällä taktiikalla. Uffizissahan on kaksi kerrosta ja ensimmäisessä kerroksessa meillä kului aikaa reilu kolme tuntia! Kun aloitimme toisen kerroksen tutkimisen, aloin olla jo ehkä hieman kärttyisä (anteeksi Simo!). Koska olemme Italiassa, mitä vain voi tapahtua. Ja niin tapahtui tälläkin kertaa, sillä meidän vasta aloitellessamme kierrosta toisessa kerroksessa, päättivät museon työtekijät mennä lakkoon! Tai siis ilmeisesti Italiassa oli joku yleislakko, ei kukaan oikein osannut kertoa, että mistä oli kyse. Tämä lakko näytti kuitenkin museossa olevan aika paikallinen, sillä yli sadasta huoneesta ainoastaan kymmenkunta suljettiin! Ota nyt selvää näistä tavoista täällä ihmeellisessä maassa.. Onneksi olimme kuitenkin ehtineet kaikki "must see"-taulut nähdä, joten ei jääneet Michelangelot tai da Vincit meiltä välistä.

Simo tahtoi ehdottomasti päästä kiipeämään Duomon kupoliin, joten kävimme siellä ihastelemassa koko kaupunkia. Kiipeäminen oli yllättävän helppoa, vaikka portaita lähemmäs 500 kappaletta olikin. Ylös päästyämme Simo kuitenkin muisti, että hänhän kärsii korkeanpaikankammosta, joten hän ei paljon tainnut maisemista nauttia! Raukka nojasi seinään koko sen 10 minuuttia, minkä ylhäällä vietimme :D 

Kävimme me toki vielä yhdessä vähän vähemmän kuuluisassa Galileon museossa vierailulla. Museo oli ainakin näin luonnontieteilijän näkökulmasta erittäin mielenkiintoinen. Osa laitteista oli niin uskomattoman monimutkaisia, että ei voi kuin ihailla näiden keksijöiden viisautta. Ensimmäinen varsinainen mikroskooppihan on Galileon rakentama vuonna 1609. Tänä päivänä työskentelen itse päivittäin juuri mikroskooppien kanssa, jotka toki ovat kehittyneet aika paljon tämän 400 vuoden aikana! Niin paljon muuten, että Nobel palkinto kemiasta meni juuri STED mikroskoopin keksijälle. Teorian tästä mikroskoopista hän keksi juuri Turun Yliopistossa, samassa laboratoriossa, jossa minä opiskelen. Tämän keksinnön ansiosta koko koulutusohjelmani on oikeastaan olemassa, joten tästä syystä tätä Nobelia on myös hieman Suomen lehdistössä ehditty mainostaa. Keväällä tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä kuin Stefan Hell tämän teorian STEDistä keksi Turussa ja kävin tämän juhlavuoden kunniaksi itsekin kuuntelemassa Hellin seminaarin Turussa. 

Ja jos sitten takaisin Italiaan! Reissu oli kokonaisuudessaan antoisa, mutta täytyy myöntää, että turistina oleminen on vain kovaa puuhaa! Firenze oli hieno, mutta luultavasti uudestaan sinne ei tarvitse mennä, vaikka paljon olisi vielä nähtävää. Täytyy muuten vielä antaa semmoinen vinkki, että vaikka kaikki pelottelee, että aina ei kannata varata etukäteen lippuja näihin suosittuihin museoihin. Ostimme Galleria dell Academiaan liput etukäteen, joten jouduimme maksamaan 4 euroa ekstraa. Sisään emme kuitenkaan päässeet jonottamatta, vaan jono oli suurinpiirtein saman mittainen kuin jono lippuluukulle. Noh, ehkä 10 minuuttia voitimme tällä tavalla. Uffiziin mennessä emme ostaneet etukäteen lippuja, joka oli muuten todella viisas päätös. Jono niille, jotka olivat ostaneet liput etukäteen oli suhteellisen pitkä sinä aamuna kuin me museoon olimme menossa, kun taasen ovelle, josta liput sai ostaa, ei ollut yhtään ainoaa ihmistä! Eli, aina tuo etukäteen ostaminen ei kannata. 

Muutaman päivän vietimme vielä täällä Genovassa Simon kanssa ennenkuin hänen oli palattava takaisin Suomeen. Pari kyyneltä siinä ehti kyllä poskille vierähtää kun näin Simon bussin kurvaavan pois Genovasta. Noh, reilu 3 kuukautta ja taas näkisimme. Yllättäen muuten Milanossa hänen koneensa oli taas ylibuukattu, mutta onneksi Simo ei ollut se, joka koneesta jäi pihalle! Uskomatonta kyllä, että melkein joka kerta Finnair on onnistunut yklibuukkaamaan koneensa.. Kai se on sitten tehokasta bisnestä. Muuten tämä viikko oli täydellinen, mutta tämä 80 senttiä leveä sänky ei ollut kyllä riittävä meille! Yöt nukuttiin siten, että toinen nukkui selällä ja toinen kyljellä, aina muutaman kerran yössä vaihtaen vuoroja. 

Ja kuten tavallista, kuvat tulevat perässä sitten omana postauksena.

Päivitystä kolmen viikon takaa

Voi blogi, kukahan sinua jaksaisi päivittää! 

Viime viikkoina on tapahtunut paljon ja blogi taisikin jäädä suhteellisen jännään kohtaan, kun tulvat olivat vallanneet kaupungin! Kaverini pääsivät turvallisesti perille, mutta viikonloppu ei sujunut tämänkään jälkeen yhtään niinkuin olimme suunnitelleet! Lauantaina kulutimme aikaamme shoppaillen, mutta useat kaupat olivat tietenkin suljettuja, sillä vesi oli vallannut ne. Kävimme hieman muiden ihmisten tapaan taas pällistelemässä tulvavahinkoja, mutta kovin nopeasti lähdimme kyllä pois, sillä mutavellissä ei kannattanu kävellä valkoisilla tennareilla :D Ja ehkä muutenkin näytimme hiukan idiooteilta kauppakassiemme kanssa vapaaehtoisten joukossa. Shoppailu ja kaupunkiin tutustuminen veikin suurimman osan ajastamme ja päivä oli nopeasti ohi. Illalla kiertelimme kaupungilla menoa katsellen, mutta täytyy sanoa, että en ole koskaan nähnyt kaupunkia niin tyhjänä! Kadut tuntuivat todella autioilta, joten emme iltaa kovin myöhään jatkaneet. Meistä kolmesta yhdellä menojalkaa kyllä vipatti, mutta enemmistön demokratia vei meidät aikaisin nukkumaan! Sunnuntaina suuntasimme aamusta heti Cinque Terreen vaeltamaan. Tai ainakin yritimme. Otimme junan ensimmäiseen kylään, Monterossoon, josta meidän oli tarkoitus selvittää vaellusreitit ja aloittaa kyliin tutustuminen. Reitit oli nopeasti selvitetty; kaikki oli suljettuja. Säähän oli siis tässä vaiheessa aivan upea. Katselimme tyhjää hiekkarantaa ja mietimme, että miksiköhän emme tajunneet ottaa uimapukuja mukaan, jotta voisimme käyttää päivän hyödyksi. Lopulta päätimme tutustua kyliin veneellä, jonka otimme viimeiseen kylään. Tällä tavoin näimmekin kaikki kylät mereltä, joka olikin koko reissun paras idea! kuinka kauniita ne olivatkaan! Kuvat saatte sitten myöhemmin, toivottavasti! Viimeisessä kylässä vaeltelimme pääkatua ylös-alas ja kävimme katsomassa maisemia hieman korkeammalta. Vaikka oli jo lokakuu, niin nämä kylät olivat muuten ihan täynnä turisteja! Nyt ymmärrän, miksi moni sanoi minulle, että älä missään tapauksessa vieraile näissä kylissä ennen syyskuuta, sillä turisteja on niin paljon. Voin vain kuvitella mikä meno on ollut, kun lokakuussakin tuntui ihmisiä olevan ihan joka paikassa. Seuraavaksi tarkoituksemme oli ottaa juna toisiksi viimeiseen kylään, mutta onnistuimme mokaamaan sen verran, että nousimme väärään junaan! Tämä juna ei sitten pysähtynytkään kuin vasta ensimmäisessä kylässä.. Näinollen skippasimme kaikki muut kylät, mutta onnistuimmepa näkemään ne edes mereltä!

Illalla kävimme taas tutustumassa hieman Genovan ravintolaelämään ja jäipä tästä muistoksi yhdelle kavereistani ruusu, jonka tarjoilija hänelle osti! Ja jäimme me muutkin plussan puolelle kun tarjoili vei meidät kaikki drinkeille työvuoron jälkeen :D Aika lipevä kaveri, mutta olipa hauska tutustua hieman "paikallisiin". Hän ei siis italialainen ollut, mutta asunut täällä kuitenkin jo useamman vuoden. Tänäkin iltana enemmistön demokratia vei meidät yöpuulle hieman puolen yön jälkeen. Eipä sillä, kadut olivat edelleen ihan autiot.. Lisäksi maanantaina oli aamusta tarkoitus lähteä Milanoon, kaikken meidän, Minun piti viettää päivä tyttöjen kanssa shoppaillen ja tytöt jäisivät sitten sinne yöksi, jotta voisivat tiistaina ottaa lennon takaisin Suomeen. Asiat eivät kuitenkaan menneet kuin Strömssössä, vaan tulvat jatkuivat taas maanantaina, joten rata Milanoon oli taas poikki! Näillä kavereilla oli kyllä uskomaton säkä tämän reissunsa kanssa.. Noh, noin 1,5 tuntia ehdimme kaikki kolme istua junassa Genovan asemallakin ennenkuin taas käskettiin pihalle. Kello kaksitoista oli junamme lähtö 3 tuntia myöhässä, joten päätin jäädä Genovaan, sillä takaisin palaaminen samana päivänä ei varmasti olisi ollut mahdollista! Noin 5 tuntia lähtöajata myöhässä saapui lopulta juna, johon tytöt nousivat. Itse lähdin tässä vaiheessa kotiin, mutta juna ei tainnut vielä tuntiin liikahtaa Genovan asemalta mihinkään. Kun se lopulta lähti, ei se suunnannutkaan suoraan Milanoon, sillä rata oli edelleen poikki, vaan lähti rantaa länteen, Ransaa kohden. Junassa tytöt olivat yrittäneet kysyä ihmisiltä, että mihin juna oli menossa, mutta kukaan ei tuntunut tietävän ;D Noin 10 tuntia lähtöajasta tytöt kuitenkin soittivat, että olivat vihdoin Milanossa! Vaikka reissu ei kuulostakaan kovin onnistuneelta, niin siltikin viikonloppu oli erittäin mukava! Voi sitä naurun määrää... Ja näkivätpä tytöt hieman erilaisen, mutta aidon puolen Genovasta! 

Eli siinä kuulumisia, jotka tapahtuivat noin kolme viikkoa sitten.. Tämän jälkeen olikin viikon hiljaisuus, jonka vietin kokonaan töissä, viikonloppua myöten. Tämän jälkeen sain vihdoin vieraakseni Simon! Tätä oli odotettu! Mutta tästä reissusta voin kirjoitella uuden postauksen hieman myöhemmin. Nyt jatkan sairastelua, sillä pieni syysflunssa on ehtinyt iskeä, sillä asunnossame on vasta noin 10 minuuttia lämmistys. Jokin lakijuttu, että lämmitystä ei saa kytkeä ennen lokakuuta... Viimeiset kaksi viikkoa onkin tuntunut, että ulkona on lämpimämpi kuin sisällä. Nimimerkillä kahdet housut sekä kaksi villapaitaa päällekäin. Lisäksi yöt on nukuttu kolmella peitolla ja silti olen herännyt kylmyyteen! Täällä kaikki muuten olettaa, että suomalainen ei voi tuntea kylmyyttä. Olettekin ensimmäiset ihmiset, joille tämän palelemisen nyt myönnän! Omaksi puolustukseksi kuitenkin sanon, että pihalla tarkenee tosiaan todella hyvin! 200 vuotta vanha palatsi ei ole se lämpimin paikka asua.

Kaverit löysivät tiensä Genovaan!

Kaverit pääsivät Genovaan! JEE! Juna oli vain 43 min myöhässä, että aika hyvä säkä oli kyllä tämän asian kanssa. Salamat ovat täyttäneet taivaan, mutta vettä ei tule, onneksi. Huomenna toivottavasti aurinkokin jo pilkahtaisi. 

Sain muuten tuliaiseksi kaikkia lempikarkkejani! Geishaa, Fazerin sinistä, pätkistä, ässämixejä... Ja oli mukana myös ruisleipää. Äidin ja Kirsi-Marian tuomat onkin jo syöty, joten hyvään aikaan tulivat nämä vieraat ;) 

Saa täällä muuten vierailla ihan ilman tuliaisiakin :P

Taas tulvajuttuja..

Kaverini saapuivat Milanon lentokentälle kuuden aikaan illasta, mutta tämän jälkeen matka on ollut täynnä epätietoisuutta! Töissä kuulin, että junaliikenne Genovan ja Milanon välillä on katkennut, sillä lähellä Genovaa on ollut mutavyöry, joka on suistanut junan raiteilta. Ketään ei onneksi kuollut tässä onnettomuudessa. Kerroin asiasta ohjaajalleni, sillä hänen täytyi myös päästä tänään Milanoon, jotta voi lentää seuraavana aamuna aikaisin Espanjaan tapaamaan perhettään. Junat ja bussit olivat kuitenkin kaikki peruttuja, joten hänen täytyi vuokrata auto, jotta ehtisi lennolleen. Asioiden selvittäminen täällä Italiassa on todella hankalaa. Netissä oli maininta, että juna on suistunut, mutta kovin tarkkaa tietoa myöhästymisistä saati peruuttamisista sieltä ei saanut. Kävin myös kotimatkalla juna-asemalla ihmettelemässä tilannetta, mutta eihän sielläkään kukaan voinut auttaa. Muistan kun VR:llä on ollut ongelmia junaliikenteessä, niin aina on raiteilla huomioliivit päällä työntekijöitä, jotka auttavat ihmisiä oikeisiin juniin ja kertovat tilanteesta. Joten enpä taida tämän puolen vuoden jälkeen sanoa yhtään negatiivista asiaa VR;stä! Paitsi ehkä hinnoista saatan valittaa, mutta palvelussa ei ole kyllä mitään valittamista ;)

Töissä puolen päivän aikaan työkaverini sanoi, että ei kannata jäädä kovin kauaksi enää töihin, sillä joki tulvi sen verran pahasti, että tiet katkeaisivat ihan varmasti tämän päivän aikana. Noin kolmen aikaan lähdimmekin ohjaajani ja muutaman muun työkaverin kanssa pois instituutilta kohti keskustaa. Matkan taitoimme bussilla, hitaasti mutta varmasti! Viemäreistä syöksi vettä tielle ja liikenne olikin kaaottista. Sade sen kuin jatkui.. Kun pääsimme keskustaa, loppui sade ja sää alkoi olla aika hyvä. Siis ei aurinkoinen missään nimessä, mutta pilvet eivät olleet enää uhkaavan näköisiä. Oli vaikea uskoa, että tulvat olivat tuhonneet kaupunkia, sillä tällä alueella ei näkynyt tuhosta mitään merkkejä. Saavuin kotiin ja sähkötkin olivat palanneet. Tilanne alkoi siis näyttää hyvältä. Kaverini ohjasin ottamaan bussin Milanon rautatieasemalle ja selvittämään, että kulkevatko junat jo vai eivät. Tällä välin lähdin itse ruokakauppaan hakemaan varuiksi kaappeihin vähän sapuskaa. Jos sateet vielä palaavat, kaupat tyhjenevät ihan varmasti. Samalla päätin kävellä via Settembreä kohti Brignolen asemaa, josta olisin ehkä voinut saada lisää tietoa junien kulkemisesta. Tämä oli siis se sama reitti, jota aamuseitsemältä kävelin töihin mennessäni. Ei tarvinnut kävellä kotoa kuin puoli kilometria ja tajusin, että asvalttia ei enää näy, vaan kävelen mutavellissä. En tajunnut päivällä, että tuhot yltävät näin lähelle kotiani.. Ihmisiä oli kaduilla valtavasti! Puolet väestä siivosivat tuhojen aiheuttamia sotkuja kaduilta sekä myös tuhoutuneista liikkeistä. Vaatekauppojen vaatteet olivat kaikki nyt mudassa, ainoastaan ylimpien hyllyjen tuotteet olivat säilyneet. Elektroniikkaliikkeen omistajat heittivät vedessä lilluneita tuotteita jätelavalle. Leipomotyöntekijöiden uunit oli raahattu pihalle hävittämistä varten. Osa luuttusi jo lattioita, joka tuntui mielestäni hieman turhalta, sillä tulvavaara ei ollut vielä ohi.. Muutamat liikkeet olivat vielä koskemattomana paikoillaa, eikä kukaan ollut tullut korjaamaan tuhoja. Ikkunoita oli rikki, mallinukkeja makasi lattialla, vaatteita ympäri ämpäri ja varashälyttimet soivat taukoamatta. Kadut olivat täysin mutavelliä ja vaikka suurin osa autoista oli jo hinattu pois, oli paikalla vielä muutamia toisiinsa nojaavia autoja. Tämä herätti minut ihan täysin. Vaikka olin koko päivän seurannut uutisia ja katsonut videoita, en ollut siltikään ehkä ihan täysin sisäistänyt, että olen itsekin näiden tuhojen keskellä. Kuinka vain muutamia tunteja aikaisemmin olin kahlannut juuri tuota tietä pitkin töihin.. Todella vaikuttava ja surullinen näkymä. Muutaman kuvan ehdin itsekin nyt nappaista kännykälläni. Eivät valitettavasti ole kovin tarkkoja, mutta jaanpa ne nyt kuitenkin tänne. 

Kaverini ovat muuten junassa ja kaikki peukut ovat nyt pystyssä, että he noin tunnin päästä saapuvat Genovaan! Taitaisikin olla päivän ensimmäinen ja viimeinen juna, jonka tuon tempun tekisi.

Kenkäkauppaan seuraavaksi!

Ei ole italialaisten tyyli parkkeerata, vaikka voisikin ehkä kuvitella.

mallinukkeja vaatekaupan sisällä

autoja hinaillaan pois. Tiet ovat mudan peitossa.

Tuhoutuneen leipomon tavaroita uunista vispilöihin.

Piazza della Vittoria. Mutaa.

Lisää mallinukkeja

Veden korkeus on helppo huomata. 

Ylimpien hyllyjen tavarat säilyivät puhtaina.

yleistä kaaosta liikkeissä.

Sataa sataa ropisee...

Genovassa sen kuin sataa. Eilen pääsin töistä kotiin yllättävän helposti säähän nähden. Ilta menikin kotona kämppiksen kanssa jutellessa, eikä ulos olisi tehnytkään mieli lähteä. Illalla sade nimittäin yltyi entisestään ja lopulta ulkona olikin aikamoinen ukkosmyrsky. Melkein videokuvaa olisi pitänyt ottaa, sillä niin komea tuo mysky oli. Salamoita tuli muutaman sekunnin välien ja tätä kesti useita tunteja. Totta kai tästä myrskystä oli sitten myös seurauksia. Itseäni eniten kosketti sähköjen katkeaminen. Ne katkesivat noin kymmenen aikaan illalla ja eivät olleet vielä aamullakaan palanneet. Aamutoimet kävivätkin todella nopeasti tänään, sillä asunto oli täysin pimeä, joten kännykänvalossa yritin saada aamupalan kyhättyä ja hiukset laitettua. Aamulla oli tarkoitus myös kokata päivän lounas, mutta arvatenkin tämä jäi tekemättä. Lähdettyäni kämpästä pihalle huomasin meidän rappukäytävällä olevan suhteellisen paljon vettä alimmassa kerroksessa. Tämän nähtyäni päätin, että tänään välttelen Brinin asemaa ja suuntaan metrolla päärautatieasemalle ja otan junan töihin. No, metro olikin suljettu, joten ei auttanut muu kuin kävellä juna-asemalle kaatosateessa, sillä osa bussiliikenteestä oli myös peruttu. Asun kahden juna-aseman välissä ja aamu-unisena päätin lähteä sille asemalle, josta juna lähtee liikkeelle, eli Brignolelle. Tyhmähän näin tekee, sillä aika oli rajallinen siinä vaiheessa ja lisäksi Brignole on ns. alajuoksulla. Eli ts. kadut tulvivat sillä suunnalla pahemmin ja lisäksi minulla olisi ollut 10 minuuttia enemmän aikaa kävellä tälle toiselle juna-asemalle. Mutta urhoollisesti käpsyttelin kaatosateesta huolimatta asemalle, jonka edusta oli jo ihan täynnä vettä. Tällä kertaa olin viisas ja otin toiset kengät mukaan, joten mikäs siinä taas kahlatessa eteenpäin. Valitettavasti vesi ei ollut kovin puhdasta, joten voi olla, että joudutaan kenkäkaupoille. Tai no, joudutaan joka tapauksessa, sillä kumpparit on aika ehdottomat.. Brignolelta pääsin aika huolettomasti töihin ja täällä sitä nyt jännitetään, että millähän kotiin menisi. Yksi paikallinen kävi jo sanomassa, että ei kannata työskennellä kovin myöhään tänään, sillä illasta pimeällä ei ole kovin kiva jäädä jumiin tänne Bolzanetoon, missä työpaikkani on. Osa työkavereista ei ole päässyt tänään ollenkaan töihin, sillä noin 2 km asunnoltani kadut ovat muuttuneet joiksi. Eräskin kaveri lähetti kuvia, missä veden pinta on kaduilla noussut noin 2 metriin. Autot seilaavat kadulla kuin veneet ja tuho on ollut kyllä melkoinen. Sisällä on kuulemma vettä noin metrin verran, joten noilla alueilla asunnoista ei kannata poistua tällä hetkellä. Valitettavasti yksi kuolonuhrikin on jo ehditty saamaan. Toivotaan, että tuo sade nyt tuosta pian rauhoittuisi, jotta elämä voisi jatkua normaalina eteenpäin.

Tässä vähän videomateriaalia tuhoista:

https://www.facebook.com/video.php?v=1558608474369580

Ja jos en vielä kertonut, niin tänä viikonloppunahan minulle saapuu kaksi kaveria Suomesta! Kaikki suunnitelmat taitavat kyllä mennä uusiksi, sillä vaellus Cinque Terreen ei kyllä tule kysymykseenkään. Kyllä sitä varmasti jotain keksii kuitenkin! Toivottavasti vaan junat kulkevat, niin hekin pääsevät nauttimaan näistä hyvistä säistä kanssani!

Niin ja jos ei tullut vielä selväksi, niin meikän asunto on sen verran hyvällä sijainnilla, että mitään vaaraa ei niillä huudeilla ole. 

Genova tulvii

Viime viikonloppu taisi olla viimeinen ”kesäviikonloppu”. Sää oli täydellinen, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta sekä lauantaina että sunnuntaina. Lämpötilakin kohosi lähemmäs 30 astetta. Ja mitäs minä tein, sovin treffit vuokranantajani kanssa, joten päivystin kotona koko lauantaina.. No kävin vähän shoppailemassa, mutta en mennyt vaeltamaan tai uimaan, vaikka olisi ollut täydellinen sää niille. Nyt jälkikäteen harmittaa todella suuresti, mutta minun oli saatava muutamia tärkeitä papereita vuokranantajaltani. Sunnuntain vietin myös sisällä, sillä olimme sopineet muutaman kaverin kanssa, että pelaamme lautapelejä silloin.  Aamupäivän käytinkin korvapuustien leipomiseen, jotta voin tarjota niitä kavereilleni. Omasta mielestä leipomukset eivät ihan täysin onnistuneet, mutta muut kyllä kovasti tykkäsivät ja kaikki pullat menivät! Varsinkin kämppiksille tuntui maistuvan taas.

Maanantaina alkoi sitten syksy, sillä täällä on satanut nyt paljon! Tiistaina satoi ihan koko päivän kaatamalla, keskiviikkona päivällä oli pieni tauko, mutta nyt tänään taas sade on ollut ihan jatkuvaa! Eilen uhmasin säätä ja suuntasin kavereiden kanssa ulos ravintolaan syömään. Treffit olimme sopineet kelo 20.55 Piazza de Ferrarille, mutta arvatkaas vaan kuinka moni oli paikalla tuohon aikaan! Tasan minä.. Viimeinen kaveri saapui paikalle n. 40 minuuttia myöhässä. Ihan normaalia täällä, tiedän! En silti vaan mitenkään osaa itse mennä paikalle myöhässä, vaan olen aina se ensimmäinen tyyppi, joka sitten odottelee muita. Tällä kertaa emme syöneetkään perinteistä italialaista sapuskaa, vaan menimme syömään hampurilaiset erääseen nuorten suosimaan ravintolaan. Paikka ei ollut mitenkään perinteinen, vaan muistutti enemmän Three Beersiä, siis Turun ylioppilaskylässä sijaitsevaa pubia. Vähän semmoinen kolkko hallimainen rakennus, mutta silti varsin miellyttävä paikka. Ruokakin oli muuten ihan sairaan hyvää ja halpaa. Hampurilainen oli kyllä ehdottomasti yksi elämäni parhaista! Ranskalaisetkin olivat todella makoisia, sillä niissä oli käytetty rosmariiniä mausteena. Sopi todella hyvin. Iltaa jatkoimme erääseen baariin, jossa joimme vielä pari lasia viiniä. Kun vihdoin pääsin kotiin, oli kello jo reippaasti yli puolenyön ja pääsin vasta yhden aikaan nukkumaan. Normaalisti lähden töihin noin seitsemältä, jolloin ehdin ottaa ensimmäisen instituutin järjestämän bussin Brinistä klo 7.45. Näitä busseja lähtee siis kolme, aina tunnin välein. Tänään päätin kuitenkin nukkua tunnin myöhempään ja ottaa toisen bussin töihin. ISO virhe!! Aamulla seitsemältä ei vielä satanut, mutta sitten kahdeksalta satoi ja kovaa! Ensimmäisellä bussilla ei ollut mitään ongelmia saapua Briniin, mutta sitten tuolloin 8.45 kun olimme odottamassa bussia, tulvi kaikki paikat pahasti. Bussit eivätkä enää voineet saapua Briniin, sillä alikulku, mistä bussin piti kulkea, oli täynnä vettä ja kaksi autoa oli sinne jo jumiutunutkin. Tämä kaikki siis tapahtui alle tunnissa. Metroasemalla meno oli hullut, sillä vettä oli oikeasti joka paikassa ja kastumiselta ei voinut välttyä sisälläkään. Tiistaina minua vielä nauratti, kun kaikki paikat täällä olivat ihan sekaisin pienestä vesisateesta. Liikenne oli ruuhkautunut ja bussikin oli 20 minuuttia myöhässä. Tänäänkin vielä nauratti, mutta lähinnä ihmetyksestä. Siinä kävellessäni kiertotietä töihin päin, jouduin kahlaamaan kadulla. Ihan oikeasti siis kahlaamaan, kumisaappailla olisi todellakin ollut käyttöä tänään! Töihin pääseminen oli siis jo haasteellista, joten nyt täällä hieman jännitetään, että miten täältä pääsee pois. Vuonna 2011 täällä oli todella pahat tulvat ja ihmiset joutuivat jäämään tänne instituutille tai sen läheisyyteen yöksi, sillä tiet kaupunkiin olivat katkenneet. Täällä muutama kuva vuodelta2011: https://www.google.fi/search?q=genova+flood+2011&es_sm=93&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=xmY2VIGTM8qjyAT5hIHYBg&ved=0CAkQ_AUoAg&biw=1366&bih=667#tbm=isch&q=genoa+flood+2011&spell=1

Muistatteko muuten tämän kuvan, jonka otin tuosta isosta joesta heinäkuussa: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiE51Zg3t5XlVW4XnAWmHZhlGhMUeLqifTfjehtwK6ZDSYRMOBIxvyTYWUrcNHSxyIsFvAvhm4eWQ16HmPjg9j_9onrgTggHH9TQrgzXVM4QUoWIVcXcq6VOD1ODC2yfKJYE29Nw0F_n_rX/s1600/2014-07-15+11.16.40.jpg

Ei muuten ole todellakaan kuiva enää! Uutta kuvaa en lupaa, sillä tuolla ulkona käpsyttely ei juuri nyt kovinkaan paljon napostele..

Kesäsade ja syksysade.

tämä tapahtui tunnissa.

Sestri Levante

Vaikka koti-ikävä on vaivannut välillä, niin tuntuu aika silti kuluvan todella nopeasti! Tänään olen virallisesti ollut 3 kuukautta Italiassa, aika jännää.. Eli 4 kuukautta vielä jäljellä, joista noin 3 töitä. Työsopimuksen päätyttyä jään siis vielä 2 viikoksi tänne Genovaan kirjoittelemaan gradua ja sen jälkeen menemme viikoksi laskettelemaan. Toivottavasti ainakin, vähän ovat hitaita tekemään päätöksiä nuo kaverit siellä Suomessa. Mutta luotto on kova silti.

Viime viikolla  olin 4 päivää läheisessä lomailijoiden suosimassa kaupungissa nimeltä Sestri Levante. Itse en tosin ollut lomailemassa, vaan nanofysiikan laitos, jossa työskentelen, piti siellä ”vetäytymisviikon”. Laitoksemme on suhteellisen iso ja meitä lähtikin noin 100 työntekijää maanantaina kyseiseen paikkaan. Paikalle piti saapua itse ja muut tavattiin sitten vasta hotellilla. Itse olin maanantaina ahkera ja saavuin töihin ennen Sestri Levanteen lähtöä. Ehdinkin noin neljän tunnin ajan työskennellä, ennen kuin tajusin, että olin unohtanut passin kotiin. Hotellissa kun normaalisti sitä saatetaan kysyä. Tietenkään täällä Italiassa ei ole niin tarkkaa aina, mutta varmuudeksi päätin sen silti hakea. Aloitin matkani kodin kautta, jonka jälkeen otin junan Brignolen asemalta kohti Sestri Levantea. Matka tänne kestää paikallisjunalla hieman reilun tunnin, joten kovin kaukana se ei ole. Sestri Levante on myös meren rannalla ja on kuuluisa kahdesta poukamasta, joiden väliin jää pieni pala maata. Tämä paikka on kyllä uskomattoman kaunis, varsinkin näin syys-lokakuussa, koska paikalla ei ole turisteja sekä hiekkarannat eivät ole enää yksityisessä käytössä.  En onnistunut kovin hyviä kuvia nappaamaan, koska en ehtinyt vaeltaa kukkulan päälle, joten pistetäänpäs tähän linkki, josta voitte ihailla tuota kaunista paikkaa: https://www.google.fi/search?q=Sestri+Levante&es_sm=93&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=if4zVL2cPILjsASboYGQAg&ved=0CAkQ_AUoAg&biw=1366&bih=631

Muille tämä laitoksen järjestämä vetäytymisviikko oli tuttua puuhaa, sillä se järjestetään yleensä noin kerran vuodessa. Aikaisemmat ovat kuitenkin hieman eronneet tästä nykyisestä, sillä ohjelmassa on ennen ollut 12 tuntia seminaariesityksiä maan alla, eikä hotellilta poistuttu kertaakaan klo 8-20 välisenä aikana. Tällä kertaa ohjelmassa oli ryhmäkeskusteluita. Keskusteluita oli neljä samaan aikaan ja jokaisen tuli valita yksi, johon osallistua. Keskusteluille oli varattu 2 tuntia aikaa ja niiden välissä oli myös 30 minuutin tauko. Keskusteluita järjestettiin kahdessa eri hotellissa, sillä laitoksen tärkeät tyypit olivat majoittuneet astetta hienompaan hotelliin ja me normaalit työntekijä saimme tyytyä hieman vähemmän luksukseen majoitukseen. Yleisesti keskustelut eivät kuitenkaan kestäneet kahta tuntia, joten meille jäi myös monesti 1-1.5 tunnin taukoja, jolloin saatoimme tehdä mitä tahdoimme. Itse käytin tämän ajan joko kaupunkiin tutustuessa tai uimarannalla! Päivällä järjestettiin tietenkin lounas, joka sisälsi kolme eri ruokalajia. Minun epäonnekseni näistä toinen oli aina mereneläviä, joskus jopa molemmat! Lohi, hauki tms. on hyvää, mutta kyllä meinasi itku tulla, kun lautanen oli eräänä päivänä täynnä mustekaloja, ei mitään muuta! Frutti di marekin tuli nyt sitten testattua, eikä todellakaan tarvitse enää koskaan maistaa. En olisi koskaan myös uskonut, että joskus eteeni tulee tilanne, kun simpukat ovat herkullisin asia lautasellani. Näistä lounaista ei kuitenkaan onneksi tarvinnut itse maksaa senttiäkään. Ensimmäisenä iltana myös illallinen nautittiin tässä hotellissa yhdessä, mutta seuraavana kahtena iltana jokainen sai tse mennä syömään minne tahtoi. Toisena iltana me menimmekin oman tutkimusryhmäni kanssa yhdessä ravintolaan, jossa onnistuin hieman juttelemaan Colin Sheppardin kanssa. Minulle tämä oli iso asia, koska hän on tällä meidän alalla aika kova tutkija! On siis tämä tyyppi: http://en.wikipedia.org/wiki/Colin_Sheppard

Erittäin mukava mies ja leppoisa mies! Hänen vaimonsa kehui kovasti englantiani, mikä on todella suuri kohteliaisuus natiivilta. Voin kyllä oikeasti kertoa, että englantini on kaukana sujuvasta! Tuntuu, että päivä päivältä kielitaito vain surkastuu entisestään. Italiassa muuten kannattaa välttää sanomasta ”katso merta”, sillä se lausutaan täysin samalla tavalla kuin ”cazzo merda”. Voitte laittaa google translateriin, rumia sanoja ovat. Näistä sanoista onkin riittänyt paljon juteltavaa italialaisten kanssa täällä!

 Vaikka ryhmäkeskustelut minulta menikin aika ohi, sillä en moniakaan aihealueita täysin ymmärtänyt, oli tämä vetäytymisviikko oikein mukava kokemus minullekin. On hieno katsoa kun viisaat ihmiset lyövät päänsä yhteen ja alkavat ideoimaan uusia suuntia tutkimuksille. Lisäksi tutustuin vihdoin paremmin näihin nuorempiin työntekijöihin, sillä tähän mennessä olen hengaillut lähinnä ohjaajani kollegojen kanssa, jotka kaikki ovat neljänkymmenen vuoden hujakoilla. Opin myös sen viikon aikana, että täällä työpaikalla on paljon draamaa työryhmissä. Jotkut riidat menevät niin pitkälle, että näytteitä heitetään roskiin puolin ja toisin.. Kuulostaa todella lapselliselta ja olenkin todella onnellinen, että en kuulu näihin ryhmiin. Itse asiassa en kuulu oikeastaan mihinkään varsinaiseen työryhmään, sillä ohjaajani työskentelee täällä hyvin itsenäisesti. Tästä syystä myös minä saan työskennellä todella itsenäisesti, eikä kukaan täällä oikeastaan edes tiedä tai kysele minun menemisiäni tai tekemisiäni. Ohjaajanikin on hyvin rento näissä asioissa ja antaa minun oikeastaan tehdä mitä itse haluan :D Toki siis tämän projektimme sisällä täytyy pysyä, ei siis ihan mitä tahansa. Tästä syystä minusta tuntuukin, että olen täällä enemmän työntekijä kuin opiskelija ja kokemuksena tämä on ehkä vieläkin arvokkaampi tulevaisuutta ajatellen, kuin olin ajatellut.

Torstaina vetäytymispäivä loppui puolen päivän aikaan ja päätin jäädä vielä muutaman kaverin kanssa Sestri Levanteen nauttimaan auringosta ja merestä. Oikein mukava erilainen työviikko siis!

Kotitekoista foccaciaa

Punainen suihkulähde

Viikonloppuna Piazza de Ferrarin suihkulähde muuttui punaiseksi. Yritin tästä ottaa kuvaa oikealla kamerallani, mutta tietenkin muistikortti oli jäänyt kotiin kamerasta. Toivotaan, että väri pysyy vielä sunnuntainkin. Punainen väri oli osa Roosa nauha –kampanjaa täällä. Ilmeisesti suihkulähteen väri vaihtelee useinkin isojen tapahtumien yhteydessä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun minä pääsin todistamaan tapahtumaa. 

Tuosta piti tunkea läpi..

Perjantaina illalla sovimme uuden kämppikseni Silvian kanssa menevämme pihalle katsastamaan paikallista menoa. Perinteisesti aloitimme illan Castelletton jäätelöbaarista. Tämän jälkeen kävelimme hieman Porto Anticossa ennen kuin tapasimme Silvian ystäviä Vicolilla. Vicoli on suomennettuna kulkuväylä, ja tarkoittaakin siis aluetta, joka koostuu pienistä kujista. Piazza del Erben läheinen alue on täynnä näitä pieniä kujia, jotka ovat täynnä baareja. Nämä kyseiset baarit eivät ole kovin perinteisiä suomalaisen silmissä, sillä ne koostuvat lähinnä baaritiskistä. Drinkit ja kaljat tarjoillaan muovimukeissa ja ne nautitaan sitten ulkona kadulla. Nämä ahtaat kadut ovatkin niin täynnä ihmisiä, että kulkeminen niillä on lähes mahdotonta. Eräs intialainen kaverini arvelikin, että italialaisilla on klaustrofobian vastakohta eli he pelkäävät avaria paikkoja, mistä syystä he pakkautuvat näille pienille kaduille. Kierreltyämme aikamme vicolin ravintoloissa päädyimme lopulta kahden aikoihin kotiin.

Tänään olin sitten varannut aikaa shoppailulle. Olen useampaan otteeseen nähnyt lankakaupan, mutta en tietenkään muista missä, joten yritin löytää kyseisen liikkeen. Enpä muuten löytänyt! Joudunkin ehkä tekemään tilauksen Suomeen, sillä parin viikon päästä tulee taas vieraita! Vaikka töissä on tällä hetkellä todella kiirettä, olen silti todella innoissani vieraista, toivottavasti koti-ikävä helpottaa hieman tuttuja nähdessä. Yritin myös löytää uudet farkut, sillä säät ovat alkaneet aamuisin olemaan hieman viileämpiä, joten pystyn nykyään pitämään muutakin vaatetta kuin shortseja ja t-paitoja. Housuja kyllä oli kaupat täynnä, mutta nyt olisi ihan pakko saada oranssit housut, eikä sen värisiä tietenkään löytynyt. Yritin myös löytää huhmareen, jonka luulisi olevan helppoa Genovassa, mutta ei, ei sitäkään! Ikean omaa en tahdo hankkia, vaan tahtoisin aidon italialaisen. Ensi viikolla on siis tehtävä uusi kierros!

Yritelmä nro 1.

Olen siis päättänyt oppia tämän puolen vuoden aikana tekemään aitoa genovalaista pestoa sekä foccaciaa. Tänään olikin ensimmäinen yritys foccaciasta! Ohjehan on hyvin yksinkertainen, sillä foccaciaan ei tule muuta kuin vettä, vehnäjauhoja, suolaa, sokeria ja oliiviöljyä. Mutta voin kertoa, että ei olekaan ihan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Oma tekeleeni ei maistunut yhtään siltä, miltä leipomoiden herkku-foccacia maistuu, joten harjoittelueriä tulee olemaan vielä monta! Onneksi kaksi kämppiksistä oli makutuomareita ja antoivat mielipiteensä siitä, mitä pitäisi ensi kertaa varten korjata. Ainakin jauhojen määrää pitää pienentää huomattavasti sekä oliviiöljyn määrää lisätä. Oma foccaciani kyllä ui oliiviöljyssä ennen uunia, mutta ilmeisesti se ei siltikään ollut tarpeeksi! Kovasti kyllä jaksoivat silti kämppikset kehua tekelettäni, vaikkei se foccacialta maistunutkaan. Ja kaikki maistuu hyvältä kun levittää ”vähän” nutellaa päälle ;) Jaan reseptin sitten täällä jahka joskus sen oikean löydän.

Ja loppuun vielä muutama kuva äidin ja Kirsi-Marian vierailulta.

Uskomattomat tuliaiset!

Ovh. 140 euroa. Pakko olla hieno kun oli niin kallis!

Ensimmäiset sukat valmistuivat, kolmannet menossa tällä hetkellä :)