Baila Baila!

Se on sitten melkein 8 viikkoa elämää takana Italiassa. Todella nopeasti menee aika! 20 viikkoa enää töitä! Tuntuu jo nyt siltä, että enhän minä ehdi mitään saada aikaiseksi näin lyhyessä ajassa.. Noh, ehkei tarvitse vielä murehtia sitä. 

Eilen työpäivän jälkeen kiirehdin kotiin ottamaan pienet päikkärit, sillä en ihan vielä ole tottunut näihin aamukuuden herätyksiin. Illalla oli luvassa työkaverini, joka on samalla myös kämppikseni, läksiäiset. Tahdoin siis olla voimissani, jottei nukkumatti kerää minua kello yhdeksältä kotiin. Kämppikseni oli varannut pöydän hänen lempiravintolastaan Piazza delle Erbeltä (suomennettunut yrttien aukio). Ravintola oli sama, jossa noin pari viikkoa sitten kävimme työporukalla aperitivoilla. Samalla kaavalla mentiin siis nytkin, tosin tällä kertaa meitä oli reilusti yli kymmenen. Ravintolan pöydät sijaitsevat pääasiassa ulkona, ja eilen olikin täydellinen sää nauttia aperitivot sekä muutamia juomia ulkona, sillä lämpöä oli mittarin mukaan 29 astetta vielä kymmeneltä illalla. Muiden valittaessa hieman kylmyydestä, meikän otsa oli koko illan ajan hiestä märkä. Istuimme ravintolassa noin 3 tuntia, joimme tänä aikana kaksi drinkkiä ja nautimme aperitivon herkuista. Eli suhteessa kuluttamaamme rahaan (noin 10 euroa/pää), istuskelimme pöydissä aika kauan. Tämä on ilmeisesti hyvin tavallista italialaisessa kulttuurissa, minnekään ei ole kiire ja se on ihan hyväksyttävää myös ravintolan puolelta. Muistan olleeni ruotsissa eräässä urheilubaarissa yksillä, jossa baarimikko tuli pöydästämme kysymään, että juommeko lisää vai lähdemmekö. Emme siis tässä vaiheessa olleet tyhjien lasien kanssa ehtineet istua kuin maksimissaan 10 minuuttia. Ja tämä urheilubaarihan oli myös siis tyhjä, että pöytäämme ei todellakaan kukaan ollut jonottamassa.

Aperitivojen jälkeen emme syöneet illallista, kuten kuuluisi, joten porukkamme alkoi olla hieman nälkäinen. Tällä viikolla Porto Anticossa (satama) on ollut jonkinmoiset festivaalit menossa, ja siellä kuulemma myydään erittäin hyvää focacciaa, joka on uppopaistettu rasvassa. Noh, ei kuulosta kovin pahalta, eihän :D Olin käynyt näillä festivaaleilla jo päivää aikaisemmin kahden muun kämppiksen kanssa, mutta tuolloin tämä focaccian ruokakojun edessä oli useamman kymmenen metrin pituinen jono ihmisiä, joten me suuntasimme eri kojulle. Tällä kertaa jonoa ei ollut, mutta paikkakin oli sulkenut telttansa viisi minuuttia ennen meidän saapumistamme! Täytyy siis sunnuntaina mennä heti aamusta jonottomaan tätä erikoisfocacciaa, jota paikalliset tuntuvat rakastavan. Ruokaa saimme eräästä toisesta kojusta, jonka jälkeen työkeverit tahtoivat ehdottomasti ottaa ruokaa sulattavan "snapsin". Tälle oli joku nimikin, mutta en sitä enää muista. Tätä "snapsia" ei saanut juoda ykkösellä alas, vaan siitä piti nautiskella.. Ja hyi hitto, että oli pahaa! Ensimmäisen kulauksen jälkeen kyyneleet kertyivät silmiin jo pelkästä ajatuksesta, että juomaa oli vielä aika paljonkin jäljellä. Muut olivat hyvin pettyneitä minuun, kun suomalaisena minulla oli vaikeuksia saada juoma alas. Yritin kyllä selittää, ettemme yleensä aloita iltaa väkevillä shoteilla, mutta maine taisi mennä jo! Todella harmillista, ettei minua pidetäkään hirveänä juoppona :P 

Shottien jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa paikalliseen yökerhoon! Sisälle pääsi ilmaiseksi, mutta jotta yökerhosta pääsi ulos, täytyi olla todistus siitä, että olet ostanut ravintolassa ainakin yhden juoman. Ihan hyvä diili minusta. Tosin Suomessa ei ehkä toimisi kovinkaan hyvin. Yökerho oli muuten ehkä hienoin, mitä olen koskaan nähnyt. Se sijaitsi kokonaan ulkona, pientä lasista katosrakennusta lukuunottamatta. Mikä hienointa, se sijaisti meren päällä, joten koko Porto Anticon satama näkyi sieltä. Paikka oli niin kiva, että jopa itse intouduin ottamaan muutaman tanssiaskeleen, vaikken normaalisti ilman humalaa tällaista harrastakaan. Kello kahden jälkeen lähdimme kaikki kotiin, joskin päivänsankarimme menojalkaa olisi varmasti vielä vipattanut! Mutta itse olin ihan tyytyväinen kun kello kolmen aikaan vihdoin saavutin oman sänkyni. Ilta oli, taas kerran, aika täydellinen. Tänään heräsinkin onnellisesti vasta puoli yhdeltätoista,

Hajamielinen aamu

Pitääpäs nopeasti kertoa teille tästä päivästä. Aamulla heräsin tavalliseen tapaan kuuden jälkeen, jotta ehtisin kahdeksaksi töihin. Kaikki kämppäkaverini nukkuvat vielä tuohon aikaan ja he heräilevät vasta minun lähtöni jälkeen. Olen siis tottunut aamulla hoitamaan omat asiani kaikessa rauhassa yhteisissä tiloissa. Juurikin kun olin suuntaamassa omaan huoneeseeni, käveli yksi kämppiksistäni käytävällä minua vastaan. Itse en huomannut häntä ollenkaan, sillä en edes ajatellut että kukaan voisi liikkua täällä näin aikaisin. Kävelimme siis yhteen ja aika itsellä kyllä sydän jätti muutaman lyönnin välistä! En ole ihan varma, että päästinkö kunnon miehisen karjaisunkin tässä vaiheessa! Ehkä tästä järkyttyneenä aamutoimet eivät edenneet enää rutiinilla. Kun astuin talostamme ulos, huomasin jaloissani olevan edelleen sisätossut eikä suinkaan ulkokengät! Onneksi en ihan töihin asti ehtinyt näillä popoilla mennä...

Täydellinen viikonloppu!

Varoitus! Teksti on hyvin pitkä tällä(kin) kertaa!
-------------------------------------------------------------------
Täydellinen viikonloppu on nyt takana! En olisi kyllä koskaan uskonut, että minun elämä voi joskus olla näin hienoa! Totta kai minulla on ikävä rakkaita, mutta sitä lukuun ottamatta elämä on kyllä todella hienoa tällä hetkellä! Jospa siis kertoisin vähän viikonlopustani taas.

Perjantai

Aperitivo nro 4.

Perjantai meni aika pitkälti tietenkin töissä. Töiden jälkeen päätin pikaisesti käydä Ikeassa hankkimassa tietokoneelleni alustan, sillä se tahtoo kuumentua hyvin herkästi. Huoneeni työpöytä on aika kökkö, joten suurimman osan ajastani vietän siis tietokone sylissä sängylläni. Ikean jälkeen tutustuin myös urheiluliikkeeseen nimeltä Decatlon. Myy todella halvalla kaikkea tavaraa, mutta toistaiseksi en ostanut mitään! tämä oli vasta semmoinen tutustumisreissu. Tämä ei siis vielä ollut se viikonloppuni paras osuus, vaikka Ikeassa onkin aina mukava käydä. Illalla lähdimme taas kämppisten kanssa aperitivoille, koska miksei! Tällä kertaa tilasin jonkin herkullisen vadelmadrinkin ja sen kylkeen saikin taas hakea buffetpöydästä niin paljon ruokaa kuin sielu sieti. Ruokailun jälkeen lähdimme vielä sulattelemaan ruokaa satamaan, joka näin kesäisin on todella vilkas. Yksi suosikkiasioistani täällä Genovassa on juuri kävelykaduilla harhailu iltasin, sillä kaupunki on tällöin hyvin kaunis ja ihmisiä on paljon liikkeellä. Kotiin oli kuitenkin saavuttava, sillä lauantaina oli taas aikainen herätys edessä.

Lauantai

Lauantaina oli taas aika ottaa juna jo tuttuun kaupunkiin nimeltä La Spezia. Tällä kertaa olin hankkinut junalipun erään vaeltamaan tulossa olevan miehen kanssa, jota en kuitenkaan koskaan ennen ollut tavannut. Olimme facebookin kautta sopineet, että hän hankkii meille kaksi-yhden-hinnalla-liput, sillä lauantain juniin on tosiaan tällainen tarjous olemassa. Liput täytyy ostaa vuorokautta ennen, joten tästä syystä lippu oli tämän miehen hallussa. Olimme sopineet treffit juna-aseman eteen 10 minuuttia ennen junan lähtöä. Itse olin suomalaiseen tapaan etuajassa paikalla, mutta tätä ulkomaalaista kaveria ei näkynyt missään.. Ehdin lähettää hänelle useita viestejä ja noin 3 minuuttia ennen junan lähtöä soitin kaverille. Kuulemma oli matkalla, menee 5 minuuttia! Yritin selittää, että ei sinulla ole viittä minuuttia, sillä junan on tarkoitus lähteä ihan näillä näppäimillä. Tässä vaiheessa olin jo kovin kiukkuinen, sillä hänen myöhästymisen takia myös minä en pääsisi reissuun. Junamaateille oli sen verran jonoa, että en kahdessa minuutissa olisi ehtinyt ostaa lippua kuitenkaan. Epätietoisena lähdin kuitenkin kohti junaa tarkistamaan, että onko se ylipäätään saapunut vielä asemalle. Ja olihan se! Pieni toivonpilkahdus tuli kun huomasin, että lähtöaika meni jo muutama minuutti sitten, mutta juna seisoi edelleen asemalla.. Soitin matkakaverilleni ja kuin ihmeen kaupalla hän saapui juuri asemalle! Ehdimme juuri ja juuri nousta junaan kun ovet menivät kiinni ja juna lähti liikkeelle! Voi veljet, että olin onnellinen! Tosin, en enää KOSKAAN osta yhteistä lippua kenenkään tuntemattoman kanssa.. Enkä kyllä tämän samaisenkaan tyypin kanssa! Tai jos ostan, pidän huolen, että lippu on minulla alusta alkaen. Noh, matkakaverini kertoi, että hän oli herännyt minun puheluuni, mutta onneksi hän asui aseman viereisessä talossa. Tämän jälkeen matka sujui aika rattoisasti, sillä meidän kuuden hengen kopissa sattui taas istumaan kaksi muutakin vaellukselle tulevaa ihmistä! Mukavia sattumia nämä. Junamatkaan ehti myös kuulua hyvin kiukkuinen keski-ikäinen nainen, joka halusi ehdottomasti vallata matkustuskaverini paikan hänen ollessaan vessassa. Kuulemma hänellä on vanhempana ihmisenä oikeus ottaa mikä tahansa paikka haltuun, vaikkei hänellä lippua olekaan. Olenpa nyt kuullut ensimmäisen italialaisten käymän sanasodan! Mitään en itse ymmärtänyt, mutta kovasta huudosta osasin päätellä, että nyt kinastellaan jostain. Kumma kyllä, kädet eivät tahdittaneet huutamista ollenkaan.

La Speziaan saavuttuamme huomasin kuitenkin, että maa oli todella märkä. Lisäksi taivaalta alkoi taas tipotella hieman vettä. Päätimme kuitenkin lähteä satamaan, josta meidän oli tarkoitus ottaa lautta Palmarian saarelle. Tämä on siis se saari, johon viimeksi uimme Portovenerestä. Satamassa selvisi, että Palmariaan ei ole lauttakuljetusta ollenkaan tänään, mutta koska meidän vaellusryhmäämme kuului melkein 30 ihmistä, he lupasivat järjestää meille kyydin. Tässä on muuten hyvä esimerkki italialaisten ystävällisyydestä. Palmarian saarella on armeijan tukikohta, johon kävimme nopeasti tutustumassa. Tällä aikaa sade yltyi suhteellisen voimakkaaksikin, joten haimme suoraa eräästä armeijan rakennuksesta, jonka ovi oli auki. Sisälle päästyämme huomasimme kuitenkin, että siellä oli juhlajärjestelyt meneillään! Se ei tuntunut meidän ryhmäläisiä kuitenkaan haittaavaan, vaan he valloittivat rakennuksen aulatilan ja aloittivat eväiden syönnin. Hetken päästä selvisi, että armeijan alueen portit olivat jääneet vahingossa auki, eikä meidän todellakaan kuuluisi olla tällä alueella. Sateesta johtuen he kuitenkin antoivat meidän jäädä aulaan, sillä hääjuhlien ei ollut tarkoitus alkaa vielä useampaan tuntiin. Itse kuitenkin pysyttelin hyvin lähellä ulko-ovea, sillä oli kyllä kuokkavierasolo! Saman olotilan kanssani jakoi myös eräs englantilainen nainen.

Juhlasalia valmisteltiin usean kymmenen hengen voimin.

Hänen kanssaan seurasimme saderintaman etenemistä ja heti sateen loputtua yritimmekin hoputtaa kaikkia takaisin ulos. Mutta tämä ei muuten ollut kovin helppo tehtävä! Ihmiset olivat jo niin rentoutuneita aulassa, että eihän heitä saanut millään liikkeelle.. Jouduimme hieman patistamaan ryhmänjohtajaa, joka sitten lopulta sai laumansa takaisin jaloilleen ja etiäpäin. Tällä englantilaisella naisella oli muuten tälläkin reissulla kaksi lasta mukana. En ole ennen heidän kanssaan jutellut, mutta tällä kertaa juttelin niin äidin kuin molempien lastenkin kanssa. Nämä alle kouluikäiset lapset olivat jo vanhoja vaeltajia ja osan matkasta he johdattivatkin joukkiota. Vaellus ei tällä kertaa ollut kovin raskas, vaikka nousuja oli. Sää oli mukavan pilvinen, joskin pilvet alkoivat kaikota mitä lähemmäs loppua pääsimme. Puolivälissä vaellusta oli aika pitää tavanomainen lounastauko. Tämä tapahtui tällä kertaa armeijan lomakylässä. Lomakylässä kasvoi myös muutama viikunapuu, josta kävimme törkeästi varastamassa useamman viikunan. Rohkeimmat kiipesivät puuhun ja keräsivät viikunoita meille ei-niin-rohkeille.

Namiii!

 En ole muuten koskaan ennen maistanut tuoreita viikunoita, joten oli aika ainutlaatuinen kokemus! Ja ne olivat muuten törkeän hyviä! Melkein teki mieli kerätä niitä vielä mukaankin, mutta kuutisen viikunaa sai luvan riittää. Viikunoiden jälkeen oli hyvä aloittaa se oikea lounas, joka sisälsi (yllätysyllätys) focacciaa! Nam! En kyllästy siihen koskaan. Banaanikin minulla oli mukana, mutta ilkeä ampiainen valtasi sen minulta.. Niin jäi Banaani Palmarian saarelle.

On ampiainen joskus vallannut minulta kaksionkin,
 joten banaani oli pieni uhraus.

Matkalla näimme muuten taas vuohia, tällä kertaa ne olivat paljon pienempiä ja söpömpiä. Osa niistä antoi jopa rapsutella. Noin neljän tunnin jälkeen olimme kiertäneet koko saaren ja olimme taas lähtöpisteessä. Saimme myös lauttakyydin Portovenereen, jossa päätimme käydä hieman uimassa ja tietenkin syömässä jäätelöt! No okei, ehdimme ehkä syödä jäätelöt jo Palmariassakin, mutta koska sää oli kuin morsian tässä vaiheessa, oli pakko syödä toisetkin! Ja morsiamia muuten näkyi, neljäkin kappaletta! Palmarian saari suljettiin muuten kokonaan kello viiden jälkeen, sillä siellä järjestettiin häät. Nämä olivat juurikin ne juhlat, johon mekin ehdimme hieman tutustua aamupäivästä. Eivät varmaan mitkään pienen budjetin häät, jos koko saari suljetaan.. Portovenerestä otimme vaelluksen jälkeen tällä kertaa bussikyydin La Speziaan, josta sitten lopulta otimme junan Genovaan (tai mihin kukin nyt ottikaan). Puolet porukasta myöhästyivät ensimmäisestä bussista Portovenerestä, mutta tälläkin kertaa juna oli niin paljon myöhässä, että he ehtivät helposti vielä myöhäisemmällä bussilla asemalle. Lopulta juna oli jo 40 minuuttia myöhässä, mutta suurella porukalla tämä odottelu ei haitannut yhtään. Kotiin päästyäni ehdin soittaa huolestuneelle äidille skype-puhelun, mutta sen jälkeen uni tulikin niin yllättäen, että heräsin keskellä yötä tietokone yhä sylissäni!

Sunnuntai

Aluksi uhkasin, että en laita sunnuntaina herätyskelloa ollenkaan soimaan, mutta pakko se kuitenkin oli. Tosin vasta 8.30, joten nukkua kyllä ehti. Aamulla en ollut vielä ihan varma suunnitelmistani. Uimaranta houkutti kovasti, sillä sää näytti olevan todella hyvä tänään. Mutta niin houkutti varmasti jokaista muutakin täällä Italiassa, joten rannan valitseminen oli hieman vaikeampaa. Suunnatako johonkin lähelle, pysyen Genovan rajojen sisäpuolella vai  lähteäkö itään tutuille kivisille rannoille. Kolmas vaihtoehto oli suunnata vaihteeksi länteen, johon muutama tuttu vaellusryhmästä olivat menossa. Paikka oli Finale Liguren vieressä, Varigotti nimeltään. Kaikki vaihtoehdot houkuttivat minua suurin piirtein yhtä paljon.. Päätin siis vähän mietiskellä asiaa ja aloitin aamuni siivoamalla sekä kauppareissulla. Lopulta oli aika lähteä juna-asemalle, sillä mihin tahansa olin menossa, oli minun pakko ottaa juna. Junalippua jonottaessanikaan en ollut vielä tehnyt päätöstä, mutta automaatille päästyäni päätin ostaa lipun tänä viimeiseen vaihtoehtoon. Lipun saatuani junan lähtöön oli noin kolme minuuttia aikaa, joten päätös jäi todella viimetippaan! Junamatka kesti reilun tunnin ja alkumatkasta ehdin jo ajatella, että onpas outoa kun juna on ihan ajallaan matkassa. Noin minuutti tämän ajatuksen jälkeen juna pysähtyi keskelle ei-mitään ja ilmoille kajahti kuulutus, että junan savutunnistimet olivat havainneet savua junassa. Hetken ehdin jo ajatella, että tämä on universumin tapa ilmoittaa minulle, että tein väärän valinnan! Onneksi ongelmat selvisivät noin kymmenessä minuutissa ja matka jatkui. Juna saapui Finale Liguriaan, jossa tapasin kolme tuttua naamaa vaelluksilta. Paikka oli todella kaunis nopealla vilkaisulla, mutta me otimme bussin seuraavaan kylään. Joka oli muuten vielä kauniimpi kuin edeltäjänsä! Johtuen ehkä siitä, että se oli paljon pienempi, eikä siellä ollut lähellekään niin paljon turisteja.

Ensimmäiseksi yritimme löytää ”salatun lahden”, jonne yksi joukkomme miehistä tahtoi snorklaamaan. Oli kuullut, että tämä paikka oli ehdottomasti kaunein snorklauspaikka Liguriassa. Itselläni oli vain ballerinat jalassa, sillä ajattelin tämän päivän olevan vain rento auringonottopäivä, mutta kuinkas kävikään. Snorklaaja on siis tämä sama tyyppi, joka on jo neljän vuoden ajan järjestänyt vaelluksia täällä Italiassa, joten pitihän hänen nytkin valita ”oikoreitti” lahteen. Kenkävalinnasta huolimatta pääsimme etsimämme rannan läheisyyteen. Pettymys oli kyllä suuri, sillä tämä ei ollut kyllä se salattu lahti, joka minulle oli tarinoiden jälkeen muodostunut päähän. Aivan rannan vieressä meni vilkkaasti liikennöity valtatie, joten eipä kovin rauhallinen paikka ollut. Päätimme kuitenkin testata uinti- ja snorklausmahdollisuudet. Ranta ei ollut kovinkaan houkutteleva ja vesikin näytti kovin likaiselta, sillä siinä kellui paljon puuroskaa, jotka muodostivat isoja mustia lauttoja sinisen veden joukkoon. Kävimme kuitenkin nopeasti kastautumassa, mutta rannalle takaisin päästyämme huomasimme rannan olevan täynnä valkoisia pieniä toukkia! YÄK!! Tuli muuten tälle tytölle todella kiire vaihtaa maisemia! Onneksi muutkaan eivät enää tahtoneet tälle ”unelmien rannalle” jäädä. Suuntasimme takaisin Varogottin kylään, jossa väkeä oli paljon, mutta onnistuimme silti löytämään tarpeeksi ison kolon kuudelle ihmiselle. Rantaviivaa oli useampi sata metriä, mutta tilaongelmaa aiheuttavat maksulliset rannat. Noin 90% rannoista on maksullisia, eivätkä hinnat mielestäni ole edes kovin halpoja. Muutenkin tuntuu todella tyhmältä, että rannalle ei pääse ilman sisäänpääsymaksua! Ilmaisia rantoja löytyy aina sieltä täältä, mutta ne saattavat olla vain muutaman metrin leveitä! Ihan naurettavaa.. 

Varigottin uimaranta

Varigottissa onnistuimme kuitenkin löytämään ihan ilmaisen mukavan rannan. Vesi oli puhdasta eikä rannalla näkynyt toukan toukkaa. Suuret aallot pauhasivat rantaan, mutta koska pienetkin lapset leikkivät niissä innoissaan, en tajunnut niiden voimaa. Menin siis rohkeasti heti ensimmäisenä porukasta uimaan. ”Uintia” kesti noin kolme minuuttia, koska aallot ehtivät heitellä näinkin isoa ihmistä muutamaan kertaan aika vauhdilla! Ei siis mitenkään vaarallisella tavalla (äiti, ei hätää), mutta ehkä olen hieman liian vanha näihin vesileikkeihin, varsinkin yksin riehuessa! Rantakaverini opastivat minua, että liian lähelle rantaa ei saa jäädä, vaan pitää nopeasti uida kauemmas, jolloin aallot eivät vie mukanaan. Taktiikka osoittautui toimivaksi ja päivän aikana tulikin uitua useita kertoja. Vielä tällä hetkelläkin tunnen noiden aaltojen keinutukset päässäni! Kellon lyödessä kuusi alkavat italialaiset yleensä vetäytyä rannalta, luultavasti koteihinsa valmistautumaan aperitivoille. Me emme kuitenkaan vielä lähteneet kotiin, sillä saimme tietää, että kylässä järjestetään kalafestivaalit (vaihteeksi). Tällä kertaa ruoka ja juoma eivät kuitenkaan olleet ilmaisia, mutta päätimme silti illallistaa merenelävien parissa. Itsehän en ole kalan enkä muidenkaan merenelävien ystävä, päinvastoin, mutta päätin silti nyt elää maassa maan tavalla. Niinpä illalliseni muodostui katkaravuista sekä MUSTEKALOISTA! 

nomnom..

En siis oikeasti tiennyt mitä tilasin, joten vähän niin kuin vahingossa tuli otettua mustekaloja! Kyseessä oli siis hyvin pieniä mustekaloja, mutta niiden muoto oli hyvinkin tunnistettavissa! Koko ruokailun aikana en osannut päättää, että olivatko nuo mustekalat hyviä vai pahoja.. Tulipa kuitenkin maistettua! Jälkiruuaksi otimme Sardinialta tulevan herkun, jonka nimeä en muista. Ne näyttivät vähän lihapiirakoilta, mutta niitä ne eivät todellakaan olleet. Vehnätaikinan sisälle oli siis kääritty juustoa, ja koko piirakka uppopaistettiin oliiviöljyssä. Tämän jälkeen sen päälle kaadettiin runsaalla kädellä hunajaa. Voi nam! Tämän ruuan kohdalla minun ei tarvinnut miettiä, että tykkäänkö vai en. Ruokailun jälkeen kello alkoi lähestyä jo iltaseitsemää, joten oli aika ottaa bussi rautatieasemalle, josta edessä oli vielä yli tunnin junamatka kotiin. Tällä kertaa junakin oli täysin aikataulussa ja kymmenen aikaan olin viimein kotona.

Sunnuntaina menin nukkumaan iso hymy kasvoilla, sillä tämä viikonloppu oli taas kerran niin täydellinen! Koko ajan näkee ja oppii uusia asioita, juuri sellaisia, joita en Suomessa voisi kokea. Tosin Suomessa tulee ylipäätään kokeiltua hirveän harvoin mitään uusia juttuja tai käytyä tutustumassa edes lähialueen paikkoihin. Olenkin päättänyt, että kun täältä taas Suomeen kotiudun, niin täytyy kyllä aloittaa aktiivisempi elämä! Niin paljon paikkoja on Suomessakin, joita ei ole koskaan nähnyt tai edes välttämättä tiedä niiden olemassaolosta. Toivotaan, että tämä lupaus pitää!   

Comojärvi

Vihdoin on aika julkaista Comoreissulta juttua ja kuvia! Aluksi tuntui, että kaikki kuvat olivat ihan epäonnistuneita, mutta löytyi sieltä muutama julkaisukelpoinen otos sentään.. Ei ihan hukkaan mennyt reissu! Panoramakuvien kokoaminen on vasta harjotteluvaiheessa, joten kuvien rajat näkyvät välillä vähän liiankin selkeästi. Vaan niillä mennään, mitä nyt :) Vuoden päästä olen varmasti tässäkin asiassa paljon taitavampi! Nyt tulee sitten paaaaljon sinisävyisiä kuvia!

Tänään muuten katkaisin toisen avaimen jo.. Heikkoa laatua nämä Italian avaimet.. Mutta sitten asiaan, tämän tekstin olen kirjoittanut jo muutama päivä sitten, joten lisään sen sellaisenaan tähän perään. 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Como

Perjantaina aamulla herätys ei onneksi ollut kovin aikainen, vaan junan lähtö oli vasta kello 11 jälkeen. Junamatka Comoon kesti noin kolme tuntia ja junaa täytyi vaihtaa Milanossa. Matka meni hyvin, junat eivät olleet edes kovin pahasti myöhässä. Tästä eteenpäin täytyy kuitenkin aina muistaa varmistaa junannumero etukäteen, sillä se helpottaa huomattavasti oikean junan löytämistä. Ensimmäisenä määränpäänä oli siis nimenomaan kaupunki nimeltä Como, joka on Comojärven rannassa, läntisen haaran eteläisessä päässä. Odotukset olivat kieltämättä hyvin suuret, koska paljon olen kuitenkin kuullut puhetta Comojärvestä. Comossa saavuin st. Giovannin juna-asemalle, joka on hieman sivumpana keskustasta. Asema oli vaatimaton ja ensimmäinen ajatus olikin, että tässäkö tämä nyt sitten on… Lähdin kuitenkin päättäväisesti tutkimaan edessä näkyvää kaupunkia tietämättä juuri minne päin olin menossa. Tässä vaiheessa tein hyvin pikaisen tutkimusmatkan, sillä minun oli tarkoitus tavata työkaverini rautatieasemalla reilun tunnin päästä. Hän nimittäin tahtoi matkata Genovasta Comoon noin 30 vuotta vanhalla Vespallaan. Hullua. Päädyin tutkimusmatkallani aika nopeasti järven rantaan, joka sekin oli todella suuri pettymys! Kukkulat ja vuoret, jotka rannasta näkyivät, eivät aiheuttaneet minussa kovinkaan suurta reaktioita, sillä olin odottanut jotain paaaaaljon suurempaa. Järvi oli hyvin likainen, rannassa oli kuolleita sorsia ja ihmisiä oli PALJON! Siis niin paljon, että kaduilla oli turha yrittää kävellä omaa vauhtia, vaan joutui kulkemaan jonossa muiden mukana. Kaverini liityttyä seuraani, oli hänellä ihan samanlaisen tuntemukset. Paikka ei vakuuttanut. Yhdessä tuumin päätimme, että käymme lounastamassa jossain rauhallisessa paikassa ja suuntaamme hostellille. Kävelimme aika pitkälti järven rantaa pitkin ennen kuin pääsimme eroon suuresta ihmismassasta ja löysimme mukavan oloisen ravintolan. Pitsaa ja pastaa ei tällä kertaa ollut tarjolla, vaan tällä kertaa vaihtelun vuoksi söimme kunnon hampurilaiset. Hampparien jälkeen jouduimme kiertämään takaisin ihmiseruuhkaan, josta sitten päätimme kuitenkin katsastaa muutaman nähtävyyden. Toinen niistä oli kirkko, joka ei sekään vakuuttanut. Katoliset kirkot ovat minun makuun ihan liian prameita. Koristeita ja kultaa on aivan liikaa, kirkot näyttävät siltä kuin ne yrittävät kilpailla siitä, kellä on eniten rahaa ja rikkauksia. Mielestäni tällainen ei pitäisi kuulua uskontoon, joten pienet kiviset sekä puiset vaatimattomat kirkot ovat paljon enemmän omaan mieleen. Kävimme katsastamassa myös vanhaa kaupunkia rajaavan muurin ja kolme tornia. Kaupunki on nykyisin totta kai levittäytynyt kauas muurien toisellekin puolen, mutta uuden ja vanhan kaupungin erottaa selvästi muurien sekä rakennusarkkitehtuurin ansiosta.

Comon kaupunki myöhään illalla. 

Kaupungin nähtyämme haimme kaverini Vespan asemalta ja hän tarjosi minulle kyydin hostellille. Hostelli ei sijainnut tällä kertaa ihan keskusta-alueella, vaan muutaman kilometrin keskustasta sivuun, luonnonsuojelualueella. Skootterikyyti oli todella pelottava, sillä liikennettä oli paljon ja tuo vanha Vespa on todella pieni! Kahden ison ihmisen lisäksi kyydissä oli myös kahden ihmisen tavarat viikonlopuksi. Matkasta selvittiin, mutta toista kertaa en kyllä taida kyytiin istua.. Hostelimme sijaitsi tosiaan luonnonsuojelualueella, kukkulan päällä. Paikalle ei päässyt autolla eikä skootterilla, joten ”jouduimme” kiipeämään noin 20 minuutin matkan kukkulalle pientä mukulakivitietä pitkin. Paikka oli todella hieno, nautin luonnosta ja hiljaisuudesta, varsinkin Comon aiheuttaman pettymyksen jälkeen! Hostellikin oli ihan siisti, hintakin vaivaiset 18 euroa/yö. Hostellin vieraskirjasta huomasin, että paikalla on tänä vuonna käynyt useampikin suomalainen. Samaan aikaan ei kuitenkaan suomalaisia osunut hostelliin. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta hostellin pitäjä kehotti meitä kiipeämään hostellilta vielä noin 10 minuuttiä ylemmäs kukkulan päälle, josta oli mahdollista nähdä koko Comon kaupunki. Kukkulan päältä katsottuna Como näytti oikeastaan ihan kauniilta! Pimeys alkoi vallata kaupunkia ja näimme kukkulalta myös saapuvan myrskyn. Lähdimme siis pikapikaa hostelliin, jossa suuntasimmekin oikeastaan suoraan yöunille. Yö tuli nukuttua hieman huonosti, sillä ulkona oleva myrsky hakkasi ikkunoita ja ovia. Olin kuitenkin kiitollinen, että meillä oli katto pään päällä, sillä kaverini olisi tahtonut majoittua telttaan leirintäalueelle!

Siellä menee lautta.

Aamulla sää oli jo selkeytynyt ja aamupalan jälkeen tiemme erkani kaverini kanssa hetkeksi. Itse lähdin aikaisin hostellilta kävelemään kaupunkia kohden, josta minun oli tarkoitus ottaa bussi kohti seuraavaa kaupunkia. Matkalla päätin kuitenkin ohittaa bussipysäkin ja jatkaa rantaa kohden, josta oli mahdollista ottaa lautta. Bussimatka kaupunkiin olisi kestänyt noin tunnin ja sama matka lautalla kesti noin kolme kertaa kauemmin. Sää oli kuitenkin kovin kaunis, joten päätin mennä laivan kannelle nauttimaan matkasta ja maisemista. Ja näin jälkikäteen ajateltuna tämä oli todella hyvä idea. Mitä kauemmas lautta Comon kaupungista pääsi, sitä kauniimmaksi maisemat muuttuivat! Vuoret alkoivat olla isompia ja kaupungit/kylät pienempiä. Ihmisten määrä väheni ja Comojärvi oli jo paljon rauhallisempi.

Vuoren alkoivat näkyä vihdoin!

Varenna <3

Päämääränäni oli Varenna, johon kaverini oli ehtinyt skootterilla jo hyvissä ajoin ennen minua. Hänen seuraansa oli myös liittynyt kolme muuta instituutissa työskentelevää kaveria, jotka olivat juuri suuntaamassa syömään kun pääsin Varennan satamaan. Vaikken Varennassa ehtinyt montaa minuuttia ympäriinsä kävelläkään, rakastuin kaupunkiin ihan täysin! Tai ehkä tätä paikkaa voisi kutsua enemmän kyläksi, sillä se oli hyvin pieni. Talot olivat värikkäitä ja huollettuja sekä kadut pieniä ja puhtaita. Kaikki oli hyvin idyllistä! Lounaan söimme erään hotellin ravintolassa, jonka terassi oli puoliksi järven päällä, joten näkymät olivat huikeat. Kaikki oli todella täydellistä kunnes seuraamme liittyi ampiainen! Minähän en voi tuota lentävää herhiläistä sietää sitten yhtään. Ampiainen vieraili pöydässämme useita kertoja, joten joka kerralla jouduin nousta vauhdilla pöydästä turvaan.

Varennan kauniit kadut

Lounaan jälkeen jätimme Varennan ja otimme lautan lähellä sijaitsevaan Bellaggioon. Tämä paikka oli ihan aavistuksen isompi kuin Varenna ja siellä oli myös hieman enemmän turisteja. Bellaggiossa ohjelmassa oli ainoastaan hieman ympäriinsä kävelyä, joka sekin keskeytyi sadekuuroihin. Koska olin niin rakastunut Varennaan, ei Bellagio herättänyt minussa kovinkaan suuria tunteita. Saatoin siis mielihyvin lähteä parin tunnin jälkeen seuraavaan kaupunkiin nimeltä Mellaggio, jossa meillä oli hotelli varattuna. Hotelli oli ihan siisti, heillä oli sauna, uima-allas ja kuntosalikin tarjolla, mutta koska saavuimme paikalle vasta illasta, emme näitä mukavuuksia ehtineet käyttää. Illallispitsojen jälkeen itse nukahdin kuin tukki muiden vielä jatkaessa iltaa hetkisen hotellin ravintolassa.

Varennan kirkko

Sunnuntaina aamulla heräsimme suhteellisen aikaisin ja suuntasimme aamupalalle sen heti auettua. Nutella-sämpylöiden jälkeen olin valmis lähtemään hotellilta, mutta yllättäen kukaan muu ei ollutkaan niin valmis. Minulla on vielä totuttelemista siihen, että ulkomaalaiset eivät ole kovin täsmällisiä. Jos on sovittu, että matkaan lähdetään 8.30, niin silloin se minusta tarkoittaa sitä, että lähdetään 8.30. Ei sitä, että ollaan valmiita vasta yhdeksän jälkeen. Toisaalta, on minulla Suomessakin muutamia tuttuja, jotka eivät ihan aina pysy aikatauluissa, joten ei kai tämä mikään kovin yllättävä asia pitäisi olla. Matkaan kuitenkin päästiin ja otimme lautan takaisin Varennaan. Varennasta otimme junan läheiseen kylään nimeltä Lierna, josta meidän oli tarkoitus vaeltaa takaisin Varennaan. Junalippuja oli mahdoton ostaa, sillä kaikki paikat olivat kiinni. Italiassa on kuitenkin ”sääntö”, jonka mukaan tällaisessa tilanteessa täytyy etsiä junassa konduktööri, jolta lipun voi ostaa. Tärkeää on nimenomaan etsiä käsiinsä konduktööri eikä vain istua aloillaan odottaen, että konduktööri tulee kohdallesi. Jos et etsi, et välttämättä saa lippua tai joudut maksamaan sakon. Joten etsimme konduktöörin, joka ei kuitenkaan jaksanut meille lippuja myydä. Tosin matkamme kesti noin 4 minuuttia, sillä Lierna oli kahden pysäkin päässä Varennasta. Liernaan päästyämme muutama meistä etsi paikallisen turisti-infon, josta saimme mukaan muutaman kartan vaellusta varten. Itse etsin aseman vessan, joka oli muuten ällöttävin vessa, jonka olin ikinä nähnyt. Vessassa ei ollut valoja, ei paperia eikä pönttöäkään. Lattialla oli siis reikä, johon asiansa kuului hoitaa. Tämä ei ollut vielä se ällöttävä osia, vaan ällöttävää oli se haju ja se lian määrä! Luonto olisi ollut huomattavasti houkuttavampi vaihtoehto, mutta valitettavasti juna-asema sijaitsi asuntoalueen keskellä, joten luonto ei ollut vaihtoehto. Noh, ei tästä enempää. Otan kuitenkin takaisin sen heiton, että juna-asemien ilmaiset vessat ovat todella hyvä juttu täällä Italiassa.

Lisää kaunista Varennaa!

Vaelluksen ensimmäinen määränpää oli 1100 m korkea kukkulan/vuoren huippu. Matka ei sinänsä ollut pitkä, mutta nousu oli sitäkin jyrkempi! Rasitteena oli vielä kuumottava auringonpaiste sekä painavat kantamukset. Jostain ihmeellisestä syystä omat kantamukseni olivat selkeästi suuremmat kuin muilla. Johtui mahdollisesti siitä, että olin ainoa nainen ja naiset tarvitsevat kyllä kolmeksi päiväksi huomattavasti enemmän tavaraa kuin miehet. Urhoollisesti onnistuin kuitenkin muiden mukana nousemaan huipulle, vaikka usko meinasikin muutaman kerran loppua! Vauhtikin oli suhteellisen nopea ja olimme suorittaneet ensimmäisen osioin noin 2,5 tunnissa. Huipulla maisemat olivat henkeäsalpaavat ja niitä katsellessa oli hyvä pitää eväshetki.

Comojärvi

Näitä oli parisenkymmentä seuraamassa..

Vaelluksen toinen osa oli tältä huipulta laskeutuminen Varennaan. Aluksi laskeutuminen oli todella helppoa, sillä mäki ei ollut kovin jyrkkä. Polulla törmäsimme myös muutamaan söpöön pieneen vuoheen ja olinkin niitä jo menossa silittelemään, kunnes huomasimme vuohia olevan lisää. Nämä vuohet eivät enää olleet mitään kovin pieniä ja niillä oli myös todella isot sarvet. Tämä lauma vuohia tukki koko polun, joten ohi oli vain päästävä. En nyt varsinaisesti pidä vuohia kovin vaarallisina eläiminä, mutta kyllä niiden ohittaminen silti ihan vähän jännäsi. Ohituksen jälkeen kävi vielä niin, että lauma alkoi seuraamaan meitä. Aluksi takana juokseva lauma aiheutti hieman ylimääräisiä sydämen tykytyksiä, mutta hyvin pian niihin tottui. Lopulta oli jo melkein harmi kun ne jättäytyivät meistä jälkeen. Vuohien kohtaamisen jälkeen polku muuttui taas hyvin jyrkäksi ja alas meneminenkin oli suhteellisen haasteellista. Varenna kuitenkin saavutettiin ja muiden suunnatessa tutustumaan Varennan linnaan, suuntasin minä vielä ihailemaan Varennan pieniä katuja ja värikkäitä taloja. Olisin myös tahtonut ostaa pienen vesivärimaalauksen paikalliselta taiteilijalta, mutta lopulta piheys iski. Päädyin lopulta ostamaan julisteen eräästä toisesta kaupasta huokeaan 8 euron hintaan. Olin viime kesänä ostanut samanlaisia julisteita myös Ranskasta, jotka koristavat nykyään Suomessa olohuoneen seinää, joten Lake Como –juliste sopii varsin hyvin tähän sarjaan. Tiedoksi siis vaan Simolle, että täällä sitä ostellaan taas sisustustavaraa :D

Lisää järveä.. Ja vähän vuoriakin. 

Shoppailukierroksen jälkeen olikin aika suunnata kotimatkalle. Reissu oli ollut todella mahtava ja oli nähnyt taas paljon kaikkea uutta. Väsymys alkoi kuitenkin painaa kovasti ja noin puoli yksitoista illalla olin vihdoin kotona! Kameran muistikortti näytti yli 400 uutta kuvaa, joten jotain muistoja tältäkin reissulta jäi. Tähän loppuun voisin vielä sanoa, että jos joku joskus miettii matkaa Comoon, niin älkää missään nimessä käykö Comon kaupungissa, vaan suunnatkaa heti järven keskiosaan. Juuri sinne, missä George Clooneykin omistaa talon ;)

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Palataanpas vielä hetkeksi tähän päivään :) Näin tänään työkaverini, joka reissulla oli mukana Vespallaan. Vespa on nyt ns. kuollut ja se on tällä hetkellä jossain Comon ja Milanon välissä. Turvassa tosin, sillä paikallinen vespakerho hoiti skootterin luotettavan korjaajan huomiin. Mutta koska elokuu, on korjaamokin kiinni. Vespa korjaantunee siis syyskussa. Kaikki pääsivät kuitenkin lopulta ehjänä takaisin Genovaan :)

Viikonlopun Qinque Terre-suunnitelmat vaihtuivat muuten Portoveneren vaellukselle. Tällä kertaa vaellus tapahtuu sillä pienellä saarella, johon muutama viikko sitten uin. Nyt on siis mahdollisuus uida saarelta Portovenereen ja takaisin saareen, sillä veneliikenne on taas suljettu muutaman tunnin ajan. Tällä kertaa taitaa kyllä jäädä itseltä välistä! Katsotaan..

Arki on koittanut.

Hellurei! Comojärven reissu on siis ohi ja kerrottakoon lyhyesti, että kaikki meni hyvin! Kuvia matkalta kertyi reilu noin 500 kappaletta, joten niiden läpikäyminen on vienyt aikaa. Eikä urakka ole siis vieläkään valmis. Olen päättänyt opetella kokoamaan panorama-kuvia, mutta lopputulokset eivät vielä ainakaan ole kovin hyviä.. Eli, jotta blogihiljaisuus ei olisi liian pitkä, julkaisen kertomuksen Comoreissusta myöhemmin ja keskityn nyt tuoreempiin kuulumisiin.

Reissun jälkeiset pari päivää olin hyvin väsynyt, joten täytyy myöntää, että illat ovat menneet täysin laiskotellessa. Genova on edelleen kesälomalla, mistä syystä monet ravintola, leipomot, jäätelökioskit, kaupat, jne.. ovat sulkeneet ovensa loppukuuksi. Eli jos kuukausi sitten valitin, että harmillista, ettei kukaan tullut vierailemaan tänne elokuussa, niin nyt pidän sitä ihan hyvänä asiana. Syyskuussa kaikki paikat taas aukeavat ja ensimmäiset vierailijat ovatkin äiti ja Kirsi-Maria! Joiden tuloon on muuten enää alle 3 viikkoa! Ennen heidän tuloa olen päättänyt käydä katsahtamassa Ligurian kauneimpiin alueisiin kuuluvan Qinque Terren, jonne ajattelin suunnata lauantaina. Osaan sitten kertoa muille, että kannattaako sinne ihan oikeasti mennä. En muista kerroinko Qinque Terrestä jo aikaisemmassa postauksessa, mutta kerrotaan nyt tässäkin postauksessa varmuudeksi. Eli kyseessä on siis viisi pientä kylää, jotka sijaitsevat pienen etäisyyden päässä toisistaan. Kylät sijaitsevat kansallispuisto alueella, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Kylien välillä kulkee niin lautta, juna kuin bussikin, mutta omalla autolla kyliin ei saa mennä. Kylien välissä on tietenkin myös useita eri kävelyreittejä, joista osa on tosin maksullisia. Odotukset ovat kyllä aika kovat tämän paikan suhteen, joten toivotaan, ettei tule pettymystä!

Töissä on tosiaan väki edelleen lomalla, joten töissä on ollut aika rentoa. Olen nauttinut siitä, että voin käyttää mikroskooppeja juuri silloin kun itselle parhaiten sopii. Lisäksi on ihan mukavaa hieman painia ongelmien kanssa yksistään ilman, että kysyisi heti apua joltain. Tällä hetkellä taistelen juuri suhteellisen suurien ongelmien kanssa, mutta toivotaan, että ne ehtivät ratketa ennen kuin ohjaaja palaa lomilta 1,5 viikon päästä!

Säät ovat olleet tällä viikolla ”huonot”, ainakin kaikkien muiden mielestä. Lämpötila on pyörinyt siinä 25 asteen tuntumassa, joka on ilmeisesti ihan liian vähän. Satanut on muutamana päivänä, yhtenä päivänä jopa todella lujaa. Sade ei ole kuitenkaan häirinnyt omaa elämää mitenkään, sillä aamulla töihin mennessä on ollut hyvä sää ja sama töistä lähdettyäni. Tosin näin facebookissa kaverini ottaman kuvan trombista, joka on riehunut merellä tällä viikolla. Itse en tämmöistä ole päässyt kyllä valitettavasti todistamaan..

Joten siinä ne kuulumiset tältä viikolta, paljoakaan ei siis ole tapahtunut ja arki on selkeästi koittanut täällä Italiassa! Pitää keskittää nämä julkaisut varmaan viikonloppuihin, jolloin toivottavasti tapahtuu jotain muutakin kuin töitä ja tv:n tuijottamista! 

Reissuun!

Eilen olikin tämän viikon viimeinen työpäivä. Perjantai on Italiassa yleinen vapaapäivä, sillä he juhlivat elokuuta. Älkää kysykö enempää, en ole ehtinyt vielä itsekään ottaa selville, että minkä ansiosta minäkin sain pidennetyn viikonlopun! Lupaan ensi viikolla sitten selventää asiaa.. Jos joku on todella tiedonjonoinen, niin voipi lukea siitä wikipediasta jo etukäteen (http://en.wikipedia.org/wiki/Ferragosto). Itsellehän tämä pidennetty viikonloppu tarkoittaa siis reissu Comoon! Tavarat on pakattu, huone on siivottu ja pian saa lähteä juna-asemalle. Matka kestää noin kolme tuntia, joka menee varmasti leppoisasti, sillä Suomesta tulleessa postissa oli mukana ristikkolehti! Kiitos vaan siitä :)

Raide oli todella jyrkkä

Eilen illalla töiden jälkeen kävin vielä tutustumassa lähiympäristöön ja otin ensimmäistä kertaa junan kukkulan päälle. Itse asiassa kyseessä ei ehkä ollut varsinaisesti juna, mutta en keksi sille suomeksi parempaakaan sanaa. Englanniksi tätä kutsutaan funiculariksi, joka siis tarkoittaa vuoristorataa, köysirataa.. No tämä vauni siis kulki kiskoja pitkin, mutta samalla sitä hinattiin vaijerilla ylös/alas. Aluksi juna kulki tunnelissa, mutta lopulta pääsi nauttimaan myös hieman maisemista. Matkalla ehdin muuten monta kertaa miettiä, että mitä jos vaijeri katkeaa ja juna suistuu tunnelia alas! Kyllä sitä alkaa vanhaksi tulla, kun tällainen junamatka tuntuu yhtä pelottavalta kuin linnanmäen vuoristoradat.. Juna pysähtyi matkalla useamman kerran, mutta itse jäin kyydistä pois vasta viimeisellä pysäkillä. Tavoitteena oli saada napattua kuva koko kaupungista, mutta näkymä oli lopulta hieman pettymys. Kukkulan päältä näkyi kyllä hyvin kaupunkia, jopa Costa Concordia näkyi näin kauas. Ongelma oli kuitenkin edessä seisovat talot ja ravintolat. Hyvät näkymät pilattu.. Tältä asemalta lähti vaellusreitti, joka suuntasi hieman vielä ylemmäs, mutta en sitä sitten enää tuona iltana viitsinyt lähteä kokeilemaan. Mutta siinä on ohjelmaa jollekin toiselle päivälle siis.

Hyvää viikonloppua kaikille! Blogi päivittyy sitten Como-reissusta ensi viikolla joku päivä :)

Weekend in Genova

Genova Quarto

Genova Nervi

Genova Qinque

Nämä viikot menevät ihan älyttömän nopeasti täällä! Välillä on vaikea uskoa, että olen jo 5 viikkoa asustanut täällä Italiassa. Vaikka kaupungissa on edelleen minulle paljon vieraita paikkoja, en silti tunne itseäni enää turistiksi. Genovahan on muodoltaan hieman pitkulainen (noin 30 km pitkä), joten lauantaina ohjelmaksi päätin ottaa lähialueisiin tutustumisen. Alun perin olimme sopineet kämppisten kanssa, että lähdemme rannalla yhdessä, mutta valitettavasti sää ei ollut kovinkaan kummoinen. Rantapäivä siirtyi ja itse pakkasin eväät ja kameran reppuun ja otin paikallisjunan viimeiselle itäisen Genovan pysäkille. Genova Nervi on noin 10 kilometrin päässä keskustasta, hyvin rauhallinen pieni paikka. Ensimmäinen ajatukseni oli suunnistaa kukkulaa ylös, josta näkymät olisivat varmasti taas olleet mieluisat, mutta en löytänyt mitään kovinkaan suoraa reittiä. Laiskuus siis iski ja päätinkin kävellä mahdollisimman lähellä rantaa kohti Genovan keskustaa. Tässä vaiheessa sää oli kirkastunut ja ihmiset alkoivat taas selkeästi suunnata rannalle. Itse en tietenkään ollut pakannut uimapukua tai pyyhettä mukaan, sillä sää oli huono minun lähtiessä! Tähän väliin on pakko todeta, että säätiedotuksiin ei ole todellakaan luottamista näillä seuduilla. Pilvet jäävät selkeästi jumiin vuorien ja kukkuloiden taa, mistä syystä täällä rannan läheisyydessä on yleensä todella hyvä sää, vaikka parin kymmenen kilometrin päässä näyttääkin kovin synkältä ja sateiselta.

Sään parannuttua oma kiinnostukseni 10 kilometrin kävelyä kohtaan alkoi hiipua, sillä taas vaihteeksi lämpötila kohosi tuskallisen kuumaksi. Puoli välissä reittiä päätinkin napata paikallisjunan kohti kotia, josta tarkoitus oli hakea uimapuku ja suunnata rannalle. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, sillä kello alkoi näyttää jo viittä, joten kodin sijaan suuntasinkin ostoskeskukseen shoppailemaan! Tajusin nimittäin, että kesän alennusmyynnit olivat pian ohi, joten jos kaipasin halpoja vaatteita, niin nyt oli viimeiset hetket niitä hakea. Ja kyllähän sitä muutama paita tarttuikin mukaan! Kotimatkalla kävin myös ensimmäistä kertaa tutustumassa kirkon sisätiloihin. Kaunistahan siellä oli, mutta eipä kierrokseeni tainnut mennä edes viittä minuuttia! Näin kulttureilli olen :D Niin ja kävin myös Columbuksen kotitalon edessä pällistelemässä, mutta sisäänpääsyä en viitsinyt maksaa. Suhteellisen vaatimaton talo oli ainakin ulkoapäin. Kotiin saavuttuani minulla oli kuitenkin tunne, että viikonloppu on ihan tuhlattu, koska en varsinaisesti kuitenkaan tehnyt mitään. Tästä syystä päätin, että sunnuntaina menen katsomaan Costa Concordiaa, joka noin viikko sitten hinattiin Genovan satama-alueelle. Lauantai-iltana kerroin suunnitelmista kämppiksilleni, jotka itse asiassa kaikki innostuivat ideasta.

Sunnuntaina suuntasimme siis koko joukkio (eli siis meitä oli neljä) Porto Anticoon, josta lähti lautta Itäiseen osaan Genovaa. Lautta oli siis ”ilmainen”, koska se on osa paikallisliikennettä, jonka kuukausikortti minulla on olemassa. Odotin kovin innolla lauttamatkaa, sillä sää oli taas tuskaisen kuuma, joten merituulen viileys oli kovin tervetullutta! Mutta voi veljet mikä pettymys tuo lauttamatka olikaan! Maisemat olivat suoraan sanottuna rumat, sillä itään päin mentäessä ranta on täynnä teollisuusalueita. Lisäksi meren puolella on iso aallonmurtaja, joka oli niin tehokas, etten edes pientä tuulenvirettä tuntenut kuumuudessa. Noin 20 minuutin matkan jälkeen saavuimme Genova Pegliin (lausutaan muuten Pelgi, loogista), jossa tuo surullisen kuuluisa laiva sijaitsi. Laivan lähelle ei tietenkään päässyt, mutta vauriot pystyi kyllä erottamaan helposti paljaalla silmällä. Päätimme silti yrittää päästä lähemmäs laivaa, joka kuitenkin lopulta osoittautui mahdottomaksi.

Costa Concordia

Totta kai matkalla piti syödä myös jäätelöt! Eihän se olisi oikea kesäpäivä Italiassa, jos ei jäätelöä söisi! Laivabongailujen jälkeen minä ja yksi kämppiksistä suuntasimme rannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa, muiden lähtiessä jo kotiin. Näiden kahden aurinkoisen päivän aikana ehdinkin polttaa taas naamani punaiseksi, tällä kertaa tosin aurinkolasit jättivät mukavat pandakarhu-rajat. Illalla saavuimme kahdeksan aikaan kotiin kämppikseni kanssa ja päätimme vielä kaikki neljä suunnata Porto Anticoon nauttimaan illallista yhdessä. Ravintola oli hieman kalliimpi, kuin mihin olin tottunut, sillä pasta-annos maksoi noin 10 euroa. Mutta saimme nauttia ruokamme pihalla, vanhassa satamassa upeissa maisemissa. Lisäksi ruuan laatu oli kyllä ehkä parasta, mitä tähän mennessä olen saanut! Kyllä siitä siis ihan mielellään maksoikin vähän enemmän! Illan kruunasi vielä kotimatkalla katutaiteilijat, jotka esittivät elävän musiikin tahdissa erittäin energisen tanssishown. Sunnuntai oli kyllä todella täydellinen päivä!

Viikko töissä alkoikin sitten ihan rauhallisesti, koska instituutilla on hyvin hiljaista. Maanantaina saavuin töihin ”jo” 8.30, joka on puoli tuntia normaalia aikaisemmin, sillä nyt en ole sidoksissa instituutin järjestämän bussikyydin aikatauluihin. Vaikka oma aikataulu onkin mukava, tarkoittaa se myös sitä, että bussi jättää noin kilometrin päähän instituutista. Tämä kilometri onkin sitten erittäin jyrkkä ylämäki, joten mukavan aamuhien saa taas päällensä ennen töihin tuloa! Maanantain jälkeen päätinkin, että töihin tuloa on aikaistettava edelleen, jotta ei tarvitse kävellä paahtavassa kuumuudessa. Tänään, keskiviikkona, saavuinkin töihin jo reilusti ennen kahdeksaa. Aamu oli hyvin pilvinen ja tuulinen, joten juuri täydellinen sää minulle ylämäkikävelyä ajatellen! Vaikka olenkin saapunut normaalia aikaisemmin töihin, en silti ole onnistunut paljoakaan aikaisemmin lähtemään pois. Huomaan vielä istuvani mikroskoopin edessä vielä vähän ennen kuutta, sillä aika tuntuu lentävän täällä nykyisin! Kai siinä käy niin kun on mieluisaa hommaa : ) Tänään tapahtui muuten pieni nolo, mutta hassu tapahtuma ICT-palveluissa. Minulla ei ole toiminut langaton internet ollenkaan tässä koneessa, joten olen joutunut lainaamaan nettipiuhaa työkaverilta. Nyt hän kuitenkin palasi töihin, joten tarvitsee piuhan takaisin. Vein koneeni ICT-tyypeille korjattavaksi, mutta eivät hekään sille valitettavasti mitään voineet tehdä. Asiaa ei kauheasti auttanut, että koneeni kaikki toiminnot ovat suomeksi. Noh, löivät minulle uuden nettipiuhan käteen, joka ei sinänsä minulle ole ongelma. ICT-palvelutiski sijaitsee monen mutkan takana aivan tämän rakennuksen päässä. Minun ja ICT-palvelutiskin välissä on myös rakennustyömaa, joka vaikeuttaa entisestään vaikean sijainnin löytymistä. Pois lähtiessäni onnistuinkin epähuomiossa kävelemään suoraan sähkökaappiin ja jumittumaan sinne hetkeksi. Tapaus saattaa naurattaa hieman myös ICT-palvelujen poikia, jotka ehkä pitivät minua tämän jälkeen entistä avuttomampana suomalaisena.. Noh, vahinkoja sattuu!

Ps. Olen juonut nyt kolme kuppia kahvia täällä ollessa! Toinen kokeilu oli cappuccino, joka oli muuten niin pahaa, että kaadoin sen viemäristä alas. Tänään maistoin uudelleen sitä tahrattua maitoa, mutta tällä kertaa sinne oli oikeasti eksynyt sitä kahviakin! Kyllä sen nyt kuitenkin joi, ei se silti hyvää ollut.. Pelkkä lämmin maito oli parempaa!  

Pina Colada ja Latte Macchiato

Blogi on huudellut päivittämistä jo useamman päivän, mutta neiti ei vaan tahdo ehtiä. Tai jaksaa, jos ollaan rehellisiä. Eipä sillä, paljon mitään ei ole töiden lisäksi edes tapahtunut. Töissä on ollut kiireistä, sillä ohjaajani jäi tänään kolmen viikon lomalle. On siis ollut hieman hoppu oppia eri mikroskooppien käyttö mahdollisimman sujuvasti, jotta voin tehdä mittauksia yksin. Noh, ongelmia tulee varmasti, mutta eiköhän niistä selvitä. Täällä Italiassa ei ihan hirveästi hötkyillä asioiden suhteen, joten on hyvä opetella itsekin ottamaan vähän rennommin.

Viikon sisällä olen muuten ehtinyt taas kolmesti käydä ulkona syömässä. Tämä on kyllä sellainen tapa, jota jään varmasti kaipaamaan Suomessa! Sunnuntaina tapasin erään miehen (ja hänen tyttöystävänsä), joka auttoi minua käytännön järjestelyiden kanssa kun vielä olin itse Suomessa. Suuntasimme Porto Anticoon aperitivoille, joten tarjolla oli taas juoman hinnalla sopivasti ruokaa. En tarkalleen muista mikä juomani nimi oli, mutta voin kertoa, että oli vahvaa! Jopa näin suomalaisena lörppähuulena täytyy sanoa, että drinkki olisi vaatinut vähintään puolet lisää lantrinkia. Herkullisen ruuan kanssa tämäkin juoma meni kuitenkin alas! Ilta meni niin mukavasti, että sovimme tapaavamme uudelleen torstaina Trattoria de Mariassa, joka on siis se ihan ensimmäinen ravintola, jonne menin Italiassa erään toisen hostelli-asukkaan kanssa. Minun vastuulla oli selvittää Marian aukioloajat, jotka hienosti mielestäni selvitinkin. Ravintola on siis auki ainoastaan kahtena iltana viikossa: torstaina ja perjantaina. Torstaina seisoimme kuitenkin suljetun ravintolan ovien takana.. Todettakoon siis taas, että elokuussa oikeasti kaikki lomailevat! Jopa osa ravintoloista sulkee ovensa elokuuksi. Tästä masentuneina suuntasimme lopulta perinteisesti pitsalle. Pariskunta lähti ravintolasta vielä elokuviin, jonne en valitettavasti enää voinut itse lähteä, koska elokuvathan dubataan täällä.

Tänään eli perjantaina olikin sitten hauskin työpäivä tähän asti. Ohjaajani oli tosiaan viimeistä päivää töissä ennen lomaa, joten hän yritti vielä opettaa minulle kuinka huoltaa mikroskooppia, jos jokin osa menisi rikki. Siinä opetellessa useampikin osa meni rikki, joten sai siinä samalla ihan käytännön kokemusta korjaamisesta. Välillä osien rikkominen alkoi olla jo koomista, sillä mikään tavara ei tuntunut enää pysyvän käsissä. Tänään tulikin ryömittyä instituutin lattioilla erinäisiä pieniä osia metsästäessä. Kaikki onneksi lopulta löytyi, joten ihan ehjällä koneella saa maanantaina aloittaa mittaukset! Jos kaikki menee hyvin, seuraavat kolme viikkoa tulee olemaan hyvin kiireisiä, mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Melkein ei malttaisi viettää viikonloppua ollenkaan ;)

Tahrattu maito.

Eräs mainitsemisen arvoinen asia tapahtui muuten tällä viikolla. Ostin elämäni ensimmäisen kahvin! Olen siis ennenkin kahvia maistanut muiden kupeista, mutten koskaan ole maksanut kahvista. Aloitin aika kevyellä versiolla, sillä otin ”Latte Machiatto” nimisen kahvin. Suomeksi tämä on siis ”tahrattu maito”. Nimensä mukaisesti lasi on siis täynnä lämmintä maitoa, johon kaadetaan hyvin pieni tilkka kahvia, joka ns. tahraa maidon. Tämä on siis lapsille suunnattu kahvi, joten ajattelin, että siitä on minun hyvä aloittaa. Tämä juoma maistuikin oikeastaan erittäin hyvältä, mutta en ole ihan varma, että unohtuiko kahvi siitä kokonaan pois! Kuppi oli täynnä maitoa, eikä ruskeaa väriä ollut edes tahraksi asti kupissa. Pieni kahvin vivahde juomassa kuitenkin oli, varsinkin jos oikein kovasti kuvitteli. Noh, kahvina sitä mainostettiin, joten kahviksi sen luokittelen! Ensi kerralla saatan kuitenkin kokeilla jotain hieman vahvempaa. Ehkä Cappuccino tai Cafe Latte. Vaikken ole koskaan kahvista tykännyt, niin nyt on jostain syystä todella kova hinku maistaa erilaisia kahveja täällä. Taitaa olla vanhuuden merkki tämäkin. Ostin kerran purkin oliivejakin, enkä niistäkään ole koskaan oikein tykännyt. Olen aina ajatellut, että jos alkaa tykkäämään jostain ruuasta/juomasta, jota on aina vihannut, on tulossa vanhaksi. Eli nuoruus jäi Suomeen, tervetuloa vanhuus!

Pina colada, nam! Ei liikaa viina tässä juomassa!

Tänään sain muuten kutsun liittyä työkavereideni seuraan aperitivoille (kyllä, taas). Suuntasimme nuorisojen suosimaan paikkaan, Piazza delle Erbelle. Sattumalta ravintola oli sama, jossa kävin aikaisemmin erään etelä-korealaisen tytön kanssa! Nähtävästi olen ehtinyt nähdä näin lyhyessä ajassa ne kaikista suosituimmat paikat, ihan vain sattumalta. Tälläkin kertaa 6 euron drinkillä saimme ison kasan erilaista naposteltavaa: pitsaa, focacciaa, lasagnea, kasviksia, piiraita… Noh, paljon kaikkea! Viidelle ihmiselle tuli 10 lautasellista erilaisia ruokia ja naposteltavia. Koska pojat/miehet halusivat ottaa vielä toiset juomat, tuli lautasia vielä useampi lisää.. Suomessa maksat drinkistä noin 8 euroa, etkä silti saa edes suolapähkinöitä kaupan päälle. Eli taas yksi piste Italialle.

Täytyy muuten sanoa, että näki työkavereista ihan uuden puolen näin instituutin ulkopuolella. En ensin meinannut mennä paikalle ollenkaan, koska ajattelin heidän haluavan keskustella italiaksi, sillä kaikki muut tämän kielen hallitsevat. Onneksi kuitenkin lopulta menin, monta mielenkiintoista keskustelua tuli käytyä. Eräs asia, jonka tänne blogiinkin haluan jakaa, on nämä poskisuudelmat. Kerroin työkavereille, että Suomessa harvoin edes halataan kaveria. Varsinkin sellaista kaveria, jota näkee lähes päivittäin. He olivat hieman järkyttyneitä suomalaisten kylmäkiskoisuudesta. Italiassa on siis hyvin tavallista muiskauttaa yksi pusu kummallekin poskelle, oikealta aloittaen. Aluksi tämä tuntui itselle hyvin oudolta, enkä ensimmäisellä kerralla toiminut lähellekään oikein! Silloin oli hyvin lähellä, ettei kaksi poskisuudelmaa vaihtunut yhdeksi pusuksi suoraan huulille. Sivistymätön suomalainen ei kerran tämmöisiä tapoja tiennyt ollenkaan! Noh, nykyään osaan hoitaa homman kunnialla kotiin, vaikkei se vielä ihan täysin luonnolliselta tunnukaan.  Pusuja siis jaetaan niin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Ehkä alan viljelemään tätäkin tapaa Suomessa :P

P.s. Ensi viikolla perjantaina on yleinen vapaapäivä Italiassa ja minullapas on varattuna kolmen päivän reissu Como järvelle! 

Arvatkaas kuinka kiva oli kun tämmöinen odotti postilaatikossa! :)

P.p.s. Sain kirjeen Suomesta! Arvatkaa montako tuntia suklaat säilyi kaapissa.. Kovasti yritin! Ja seiska on plärätty jo moneen kertaan. Kämppis kysyi, että onko se hyväkin lehti. En tiennyt oikein mitä vastata.. Kiitos äiti näistä(kin)! 

Kalafestivaalit!

Tämä oli määränpää.

Lauantaina oli taas vihdoin aika käydä vaeltamassa Ligurian kauniissa maisemissa. Kuten jo aikaisemmin kerroin, reittinä oli Camogli – Paraggi – St. Margherita. Päivä lähti käyntiin sillä, että hain matkaeväät kotini lähellä olevasta leipomosto. Runsas satsi tuoretta focacciaa riitti hyvin pitämään nälän kurissa ennen saapumista kalafestivaaleille. Mennessäni juna-asemalle päätin taas jostain syystä ottaa oikoreitit käyttöön, jonka lopputuloksen varmasti jo nyt arvaatte. Tällä kertaa olin kuitenkin sen verran viisas, että palasin samoja jälkiä takaisin tutulle tielle, josta otin lopulta sen perinteisen pidemmän reitin asemalle. Ehkä vielä joskus osaan… Junaa odotellessani kiinnitin huomiota hieman italialaiseen junailukulttuuriin. Ennen junan lähtöä asemalta konduktoori tietenkin tarkistaa, että kaikki on kyydissä, jotta juna on valmis lähtemään liikenteeseen. Tämä tarkistus tehdään puhaltamalla hyvin lujaa pilliin, jolloin ihmiset tietävät poistua junan läheisyydestä. Tämän jälkeen konduktööri heiluttaa vihreää lippua junakuskille, joka vastaa heilutukseen kädellään. Nyt juna oli valmis lähtöön! Eihän tässä tavassa sinänsä mitään kummallista ole, mutta jotenkin se pisti silti hymyn huulille. Italilainen tuttuni kuvaili Italian olevan vintagea, joten asiat tehdään tällä tavalla tyylikkäästi ilman teknologiaa.

Camoglin kaupunki

Camogli vähän eri kuvakulmasta :)

Vaellus alkoi Camoglista, tällä kertaa onneksi ilman bussikuljetusta! Paikalle oli nimittäin saapunut hurjasti väkeä, varmasti yli 30 ihmistä. Reitti alkoi tälläkin kerralla todella jyrkällä nousulla kukkulan päälle. Ilmeisesti nousukorkeus oli nyt 600 metriä, jota minun on kyllä hieman hankala uskoa. Verrattuna parin viikon takaiseen nousuun, tämä tuntui erittäin helpolta! Tosin asiaan saattoi vaikuttaa myös se, että tällä kertaa ei ollut tuskastuttavaa yli 30 asteen hellettä, vaan sää suosi pilvisyydellä. Eväshetken jälkeen taivaalta ripotteli myös hieman vettä, mutta tiheä metsä tarjosi hyvän suojan meille. Eväshetken sekä sadekuuron jälkeen oli tarkoitus jatkaa matkaa, mutta metsän reunassa seisova susi hieman hidasti lähtöämme. Tai ainakin meidän mielestä kyseessä oli susi eikä koira! Paikalle oli kyllä ilmestynyt mies usean koiran kanssa, joten saattoihan tämä eläin myös hänelle kuulua. Vaelluspolkumme jatkui tämän suden takana, joten urheasti lähdimme kävelemään kohti tätä eläintä. Ilmeisesti meidän suuri joukkomme oli kuitenkin niin pelottava, että susi raukka juoksi hyvin nopeasti karkuun metsään, eikä sitä sen koommin enää nähty. Onneksi! 

Vaellusreittiä

Uimaranta, joka sai luvan kelvata. Hyvin kelpasikin, ainakin osalle!

Varsinainen vaellus päättyi Paraggin salmeen, jossa meidän oli tarkoitus uida. Italiassa kuitenkin suurin osa rannoista on maksullisia, joten tässäkin salmessa ainoa ilmainen uimaranta oli noin neljän metrin levyinen kaistale, joka oli tietenkin jo ennen meidän saapumista täynnä ihmisiä. Lähdimme siis kävelemään kohti St. Margheritaa ja toivoimme löytävämme matkanvarrelta sopivan rantapätkän, jossa voisi käydä hieman kastautumassa. Tässä vaiheessa sääkin oli siis muuttunut pilvisestä täysin aurinkoiseksi, joten ei ihme, että italialaiset olivat taas löytäneet itsensä rannalle. Kauaa ei tarvinnutkaan kävellä, kun sopiva rantakaistale löytyi, suoraan Silvio Berlusconin huvilan alapuolelta. Kaikille tämä paikka ei kelvannut, sillä sinne ei paistanut enää aurinko. Tuossa helteessä itse ainakin olin ihan onnellinenkin, että pääsi aurinkoa karkuun, joten itse leiriydyin sinne. 

Berlusconin huvila

Kalafestivaalit

Pestokilpailu!

Uinnin jälkeen suuntasimme vihdoin kalafestivaaleille. Itsellä ei ollut oikein mitään tietoa, että mitä nämä festivaalit oikeasti pitivät sisällään. Kun pääsimme St. Margheritaan, ei festivaaleista näkynyt jälkeäkään. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, mutta mitään isoa provinssirock meininkiä missään ei ollut. Hetken eteenpäin käveltyämme näimme kuitenkin edessä valkoisen teltan, josta lähti hyvin pitkä jono! Festivaali oli siis käytönnässä tämä yksi teltta, josta tarjoiltiin ihmisille ilmaiseksi (vau!) iso annos erilaisia friteerattuja mereneläviä. Ja totta kai tähän annokseen kuului myös lasillinen viiniä. Jonotus oli kyllä täysin tuon annoksen arvoinen, ihan hyväähän tuo kala oli noin friteerattuna :D Kiltisti söin ja join kaiken tarjotun! Jälkiruuaksi osa meistä lähti hakemaan vielä jäätelöt paikallisesta ravintolasta. Tai no, minä siis hain jäätelön ja muut haki oluen. Vaikkei päivässä näin sanallisesti olekaan paljoa kerrottavaa, niin kyllä se silti oli hyvin tapahtumarikas ja taas niin täydellinen päivä! Kuvat toivottavasti kertovat hieman enemmän kuin sanat.

mun uus taulu ;)

Agosto è here!

Elokuun eka postaus! Google translatekin toimii taas ;)

Hieman tätä minun Italiaan tutustumista näyttää haittaavan se tosi asia, että olen tullut työskentelemään tänne. Koska päivät ovat pitkiä, en illalla yleensä jaksa enää poistua kotoa mihinkään. Onneksi on viikonloput, jolloin ehtii edes hieman tutustua kaupunkiin ja lähiympäristöön! Tänä viikonloppuna on taas luvassa vaellus kalafestivaalien nimissä! Suurena merenelävien ystävänä joudun kuitenkin pakkaamaan omat herkku focacciat reissuun mukaan. Vaellukselle lähdetään siis Camoglista, joka nimenä on itselle jo hyvin tuttu, sillä hostellista melkein jokainen vieras teki sinne päiväreissun. Sieltä on tarkoitus vaeltaa Paraggin salmeen, jossa pääsee taas nauttimaan meressä uinnista! Tämän jälkeen suuntaamme Saint Margheritaan, jossa kalafestivaalit järjestetään. Tämä vaelluksen jälkeen onkin vähintään neljän viikon tauko, sillä myös näiden järjestäjä jää lomalle. Täytyy siis ottaa tästä reissusta kaikki ilo irti.

Tämä viikko on sujunut hyvin nopeasti, töitä tehdessä. Tähän mennessä olen siis lähinnä harjoitellut, mutta yksi harjoitusnäytteistäni näytti tuottavan jo hieman yllättäviä tuloksia, joten tarkoitus on nyt aloittaa niiden ihan oikeiden näytteiden tekeminen. Intoa on kyllä, mutta valitettavasti laitteet ovat aika varattuja näin ennen lomia, joten päivät menevät monesti jonottaessa. Parin viikon päästä taidankin saada työskennellä yksin ihan rauhassa, joten kyllä tässä aluksi voi vähän rennommin ottaakin!

Vaikka olen asunut täällä Italiassa vasta 3,5 viikkoa, olen huomannut yllättäviä asioita itsessäni. Ensinäkin, ulkona oli 25 astetta yksi päivä, joten jouduin laittamaan pitkähihaisen päälle! Järkytyin hieman itsekin, yleensä läkähdyn jo tässäkin lämpötilassa. Myöskään 28 astetta ei tunnu enää niin tuskaiselta mitä ensimmäisenä viikkona. Suomea on järisyttänyt (ja tulee ilmeisesti edelleen järisyttämään) kovat helleaallot, näin olen ainakin facebookista huomannut. On tuo facebook vaan hauska paikka, ensin valitetaan kun ei ole lämmintä ja sen jälkeen valitetaan kun on liian kuuma. Mutta näin se on kuulemma myös täällä Italiassa, koskaan ei ole hyvä sää. Ja eipä sillä, taidan itsekin olla aika mestarivalittaja välillä! Jos olisin kirjoittanut tämän blogitekstin kaksi päivää sitten, olisin valittanut italialaisista pankkiautomaateista, jotka eivät vieläkään tahdo antaa minulle rahaa. Olisin myös valittanut lisää näistä italialaisista avaimista, joilla välillä tuntuu olevan mahdoton avata ovia! Myöskin kauppojen sulkemisaika ottaa välillä päähän, sillä niihin ei tahdo keritä, jollei lähde töistä aikaisemmin pois. Italialainen puhelinliittymäni ilmoitti myös, että käytössäni on enää 83 senttiä, eikä minulla ollut hajuakaan, että miten saan ladattua siihen lisää rahaa. Mutta eilen kävikin niin yllättävästi, että automaatti antoi rahaa ensi yrittämällä, työkaverit opastivat puheajan latauksessa, ovetkin aukenivat sekä lähdin töistä hieman aikaisemmin tekemään ruokaostokset. Eli kaikki on taas hyvin!

 Eräs asia, josta myös tahdon tänne blogiin kirjoittaa, on eksyminen. En kanna nykyään enää karttaa mukanani, vaikka se kyllä tarpeeseen välillä tulisikin. Olen päättänyt, että se on opittava liikkumaan tässä kaupungissa ilman, että näyttää turistilta. Eilen töiden jälkeen kävinkin nostamassa rahaa eräältä automaatilta, joka on ollut minulle aikaisemminkin suotuisa. Tämä automaatti sijaitsee kuitenkin eri puolella vanhaa kaupunkia, kuin missä oma asuntoni. Ei nyt siis kovin kaukana, koska kaikki nämä etäisyydet täällä vanhassa kaupungissa ovat hyvin lyhyitä. Päätin kuitenkin kotimatkalla hieman oikaista, koska en jaksanut kiertää isoja teitä pitkin. Matkaan näitä isoja teitä pitkin olisi mennyt siis noin 10 minuuttia, mutta ajattelin pystyväni puolittamaan tämän ajan. En tiedä kuinka monta kertaa tätä oikomista tarvitsee yrittää ennen kuin a) löytää sen oikoreitin tai b) tajuaa, että se on mahdotonta. Tähän mennessä olen tätä yrittänyt jo useamman kerran, kertaakaan onnistumatta. Tämä 5 minuutin matka muuttui noin 40 minuutin mutkaksi harhaillessani vanhan kaupungin pienillä kaduilla. En asu kovin lähellä merta, mutta välillä löysin itseni myös satama-alueelta, vaikka kuvittelin olevani jo hyvinkin lähellä kotinurkkiani. Joten, nämä pikkukadut eivät todellakaan ole tehty oikoreiteiksi! Koska itselläni oli kuitenkin todella hyvä päivä takana, ei tämä eksyminen haitannut yhtään, vaan oikeastaan nautin siitä. Löysin ihania pieniä putiikkeja, jotka myivät mm. halpoja kenkiä ja vaatteita, paikallisen tiimarin, kangaskauppoja, leipomoita.. Kaikkea mahdollista! Löydökset olivat hyviä, mutta nyt ongelmana on se, että ei minulla ole hajuakaan siitä miten näille samoille kaduille pääsee uudestaan! Luultavasti vain eksyttämällä itsensä. Tämän jälkeen alan kyllä kantamaan sitä karttaa mukana jo ihan sen takia, että voin merkata hyvät putiikit siihen, jotta voin löytää niihin uudestaan!

Mutta se on viikonloppu ja pian työpäiväkin pulkassa! Joten nauttikaahan vapaapäivistänne, minä ainakin nautin!

P.s. Sori, ei taaskaan kuvia, olen ollut todella laiska..