Täydellinen viikonloppu!

Varoitus! Teksti on hyvin pitkä tällä(kin) kertaa!
-------------------------------------------------------------------
Täydellinen viikonloppu on nyt takana! En olisi kyllä koskaan uskonut, että minun elämä voi joskus olla näin hienoa! Totta kai minulla on ikävä rakkaita, mutta sitä lukuun ottamatta elämä on kyllä todella hienoa tällä hetkellä! Jospa siis kertoisin vähän viikonlopustani taas.

Perjantai

Aperitivo nro 4.

Perjantai meni aika pitkälti tietenkin töissä. Töiden jälkeen päätin pikaisesti käydä Ikeassa hankkimassa tietokoneelleni alustan, sillä se tahtoo kuumentua hyvin herkästi. Huoneeni työpöytä on aika kökkö, joten suurimman osan ajastani vietän siis tietokone sylissä sängylläni. Ikean jälkeen tutustuin myös urheiluliikkeeseen nimeltä Decatlon. Myy todella halvalla kaikkea tavaraa, mutta toistaiseksi en ostanut mitään! tämä oli vasta semmoinen tutustumisreissu. Tämä ei siis vielä ollut se viikonloppuni paras osuus, vaikka Ikeassa onkin aina mukava käydä. Illalla lähdimme taas kämppisten kanssa aperitivoille, koska miksei! Tällä kertaa tilasin jonkin herkullisen vadelmadrinkin ja sen kylkeen saikin taas hakea buffetpöydästä niin paljon ruokaa kuin sielu sieti. Ruokailun jälkeen lähdimme vielä sulattelemaan ruokaa satamaan, joka näin kesäisin on todella vilkas. Yksi suosikkiasioistani täällä Genovassa on juuri kävelykaduilla harhailu iltasin, sillä kaupunki on tällöin hyvin kaunis ja ihmisiä on paljon liikkeellä. Kotiin oli kuitenkin saavuttava, sillä lauantaina oli taas aikainen herätys edessä.

Lauantai

Lauantaina oli taas aika ottaa juna jo tuttuun kaupunkiin nimeltä La Spezia. Tällä kertaa olin hankkinut junalipun erään vaeltamaan tulossa olevan miehen kanssa, jota en kuitenkaan koskaan ennen ollut tavannut. Olimme facebookin kautta sopineet, että hän hankkii meille kaksi-yhden-hinnalla-liput, sillä lauantain juniin on tosiaan tällainen tarjous olemassa. Liput täytyy ostaa vuorokautta ennen, joten tästä syystä lippu oli tämän miehen hallussa. Olimme sopineet treffit juna-aseman eteen 10 minuuttia ennen junan lähtöä. Itse olin suomalaiseen tapaan etuajassa paikalla, mutta tätä ulkomaalaista kaveria ei näkynyt missään.. Ehdin lähettää hänelle useita viestejä ja noin 3 minuuttia ennen junan lähtöä soitin kaverille. Kuulemma oli matkalla, menee 5 minuuttia! Yritin selittää, että ei sinulla ole viittä minuuttia, sillä junan on tarkoitus lähteä ihan näillä näppäimillä. Tässä vaiheessa olin jo kovin kiukkuinen, sillä hänen myöhästymisen takia myös minä en pääsisi reissuun. Junamaateille oli sen verran jonoa, että en kahdessa minuutissa olisi ehtinyt ostaa lippua kuitenkaan. Epätietoisena lähdin kuitenkin kohti junaa tarkistamaan, että onko se ylipäätään saapunut vielä asemalle. Ja olihan se! Pieni toivonpilkahdus tuli kun huomasin, että lähtöaika meni jo muutama minuutti sitten, mutta juna seisoi edelleen asemalla.. Soitin matkakaverilleni ja kuin ihmeen kaupalla hän saapui juuri asemalle! Ehdimme juuri ja juuri nousta junaan kun ovet menivät kiinni ja juna lähti liikkeelle! Voi veljet, että olin onnellinen! Tosin, en enää KOSKAAN osta yhteistä lippua kenenkään tuntemattoman kanssa.. Enkä kyllä tämän samaisenkaan tyypin kanssa! Tai jos ostan, pidän huolen, että lippu on minulla alusta alkaen. Noh, matkakaverini kertoi, että hän oli herännyt minun puheluuni, mutta onneksi hän asui aseman viereisessä talossa. Tämän jälkeen matka sujui aika rattoisasti, sillä meidän kuuden hengen kopissa sattui taas istumaan kaksi muutakin vaellukselle tulevaa ihmistä! Mukavia sattumia nämä. Junamatkaan ehti myös kuulua hyvin kiukkuinen keski-ikäinen nainen, joka halusi ehdottomasti vallata matkustuskaverini paikan hänen ollessaan vessassa. Kuulemma hänellä on vanhempana ihmisenä oikeus ottaa mikä tahansa paikka haltuun, vaikkei hänellä lippua olekaan. Olenpa nyt kuullut ensimmäisen italialaisten käymän sanasodan! Mitään en itse ymmärtänyt, mutta kovasta huudosta osasin päätellä, että nyt kinastellaan jostain. Kumma kyllä, kädet eivät tahdittaneet huutamista ollenkaan.

La Speziaan saavuttuamme huomasin kuitenkin, että maa oli todella märkä. Lisäksi taivaalta alkoi taas tipotella hieman vettä. Päätimme kuitenkin lähteä satamaan, josta meidän oli tarkoitus ottaa lautta Palmarian saarelle. Tämä on siis se saari, johon viimeksi uimme Portovenerestä. Satamassa selvisi, että Palmariaan ei ole lauttakuljetusta ollenkaan tänään, mutta koska meidän vaellusryhmäämme kuului melkein 30 ihmistä, he lupasivat järjestää meille kyydin. Tässä on muuten hyvä esimerkki italialaisten ystävällisyydestä. Palmarian saarella on armeijan tukikohta, johon kävimme nopeasti tutustumassa. Tällä aikaa sade yltyi suhteellisen voimakkaaksikin, joten haimme suoraa eräästä armeijan rakennuksesta, jonka ovi oli auki. Sisälle päästyämme huomasimme kuitenkin, että siellä oli juhlajärjestelyt meneillään! Se ei tuntunut meidän ryhmäläisiä kuitenkaan haittaavaan, vaan he valloittivat rakennuksen aulatilan ja aloittivat eväiden syönnin. Hetken päästä selvisi, että armeijan alueen portit olivat jääneet vahingossa auki, eikä meidän todellakaan kuuluisi olla tällä alueella. Sateesta johtuen he kuitenkin antoivat meidän jäädä aulaan, sillä hääjuhlien ei ollut tarkoitus alkaa vielä useampaan tuntiin. Itse kuitenkin pysyttelin hyvin lähellä ulko-ovea, sillä oli kyllä kuokkavierasolo! Saman olotilan kanssani jakoi myös eräs englantilainen nainen.

Juhlasalia valmisteltiin usean kymmenen hengen voimin.

Hänen kanssaan seurasimme saderintaman etenemistä ja heti sateen loputtua yritimmekin hoputtaa kaikkia takaisin ulos. Mutta tämä ei muuten ollut kovin helppo tehtävä! Ihmiset olivat jo niin rentoutuneita aulassa, että eihän heitä saanut millään liikkeelle.. Jouduimme hieman patistamaan ryhmänjohtajaa, joka sitten lopulta sai laumansa takaisin jaloilleen ja etiäpäin. Tällä englantilaisella naisella oli muuten tälläkin reissulla kaksi lasta mukana. En ole ennen heidän kanssaan jutellut, mutta tällä kertaa juttelin niin äidin kuin molempien lastenkin kanssa. Nämä alle kouluikäiset lapset olivat jo vanhoja vaeltajia ja osan matkasta he johdattivatkin joukkiota. Vaellus ei tällä kertaa ollut kovin raskas, vaikka nousuja oli. Sää oli mukavan pilvinen, joskin pilvet alkoivat kaikota mitä lähemmäs loppua pääsimme. Puolivälissä vaellusta oli aika pitää tavanomainen lounastauko. Tämä tapahtui tällä kertaa armeijan lomakylässä. Lomakylässä kasvoi myös muutama viikunapuu, josta kävimme törkeästi varastamassa useamman viikunan. Rohkeimmat kiipesivät puuhun ja keräsivät viikunoita meille ei-niin-rohkeille.

Namiii!

 En ole muuten koskaan ennen maistanut tuoreita viikunoita, joten oli aika ainutlaatuinen kokemus! Ja ne olivat muuten törkeän hyviä! Melkein teki mieli kerätä niitä vielä mukaankin, mutta kuutisen viikunaa sai luvan riittää. Viikunoiden jälkeen oli hyvä aloittaa se oikea lounas, joka sisälsi (yllätysyllätys) focacciaa! Nam! En kyllästy siihen koskaan. Banaanikin minulla oli mukana, mutta ilkeä ampiainen valtasi sen minulta.. Niin jäi Banaani Palmarian saarelle.

On ampiainen joskus vallannut minulta kaksionkin,
 joten banaani oli pieni uhraus.

Matkalla näimme muuten taas vuohia, tällä kertaa ne olivat paljon pienempiä ja söpömpiä. Osa niistä antoi jopa rapsutella. Noin neljän tunnin jälkeen olimme kiertäneet koko saaren ja olimme taas lähtöpisteessä. Saimme myös lauttakyydin Portovenereen, jossa päätimme käydä hieman uimassa ja tietenkin syömässä jäätelöt! No okei, ehdimme ehkä syödä jäätelöt jo Palmariassakin, mutta koska sää oli kuin morsian tässä vaiheessa, oli pakko syödä toisetkin! Ja morsiamia muuten näkyi, neljäkin kappaletta! Palmarian saari suljettiin muuten kokonaan kello viiden jälkeen, sillä siellä järjestettiin häät. Nämä olivat juurikin ne juhlat, johon mekin ehdimme hieman tutustua aamupäivästä. Eivät varmaan mitkään pienen budjetin häät, jos koko saari suljetaan.. Portovenerestä otimme vaelluksen jälkeen tällä kertaa bussikyydin La Speziaan, josta sitten lopulta otimme junan Genovaan (tai mihin kukin nyt ottikaan). Puolet porukasta myöhästyivät ensimmäisestä bussista Portovenerestä, mutta tälläkin kertaa juna oli niin paljon myöhässä, että he ehtivät helposti vielä myöhäisemmällä bussilla asemalle. Lopulta juna oli jo 40 minuuttia myöhässä, mutta suurella porukalla tämä odottelu ei haitannut yhtään. Kotiin päästyäni ehdin soittaa huolestuneelle äidille skype-puhelun, mutta sen jälkeen uni tulikin niin yllättäen, että heräsin keskellä yötä tietokone yhä sylissäni!

Sunnuntai

Aluksi uhkasin, että en laita sunnuntaina herätyskelloa ollenkaan soimaan, mutta pakko se kuitenkin oli. Tosin vasta 8.30, joten nukkua kyllä ehti. Aamulla en ollut vielä ihan varma suunnitelmistani. Uimaranta houkutti kovasti, sillä sää näytti olevan todella hyvä tänään. Mutta niin houkutti varmasti jokaista muutakin täällä Italiassa, joten rannan valitseminen oli hieman vaikeampaa. Suunnatako johonkin lähelle, pysyen Genovan rajojen sisäpuolella vai  lähteäkö itään tutuille kivisille rannoille. Kolmas vaihtoehto oli suunnata vaihteeksi länteen, johon muutama tuttu vaellusryhmästä olivat menossa. Paikka oli Finale Liguren vieressä, Varigotti nimeltään. Kaikki vaihtoehdot houkuttivat minua suurin piirtein yhtä paljon.. Päätin siis vähän mietiskellä asiaa ja aloitin aamuni siivoamalla sekä kauppareissulla. Lopulta oli aika lähteä juna-asemalle, sillä mihin tahansa olin menossa, oli minun pakko ottaa juna. Junalippua jonottaessanikaan en ollut vielä tehnyt päätöstä, mutta automaatille päästyäni päätin ostaa lipun tänä viimeiseen vaihtoehtoon. Lipun saatuani junan lähtöön oli noin kolme minuuttia aikaa, joten päätös jäi todella viimetippaan! Junamatka kesti reilun tunnin ja alkumatkasta ehdin jo ajatella, että onpas outoa kun juna on ihan ajallaan matkassa. Noin minuutti tämän ajatuksen jälkeen juna pysähtyi keskelle ei-mitään ja ilmoille kajahti kuulutus, että junan savutunnistimet olivat havainneet savua junassa. Hetken ehdin jo ajatella, että tämä on universumin tapa ilmoittaa minulle, että tein väärän valinnan! Onneksi ongelmat selvisivät noin kymmenessä minuutissa ja matka jatkui. Juna saapui Finale Liguriaan, jossa tapasin kolme tuttua naamaa vaelluksilta. Paikka oli todella kaunis nopealla vilkaisulla, mutta me otimme bussin seuraavaan kylään. Joka oli muuten vielä kauniimpi kuin edeltäjänsä! Johtuen ehkä siitä, että se oli paljon pienempi, eikä siellä ollut lähellekään niin paljon turisteja.

Ensimmäiseksi yritimme löytää ”salatun lahden”, jonne yksi joukkomme miehistä tahtoi snorklaamaan. Oli kuullut, että tämä paikka oli ehdottomasti kaunein snorklauspaikka Liguriassa. Itselläni oli vain ballerinat jalassa, sillä ajattelin tämän päivän olevan vain rento auringonottopäivä, mutta kuinkas kävikään. Snorklaaja on siis tämä sama tyyppi, joka on jo neljän vuoden ajan järjestänyt vaelluksia täällä Italiassa, joten pitihän hänen nytkin valita ”oikoreitti” lahteen. Kenkävalinnasta huolimatta pääsimme etsimämme rannan läheisyyteen. Pettymys oli kyllä suuri, sillä tämä ei ollut kyllä se salattu lahti, joka minulle oli tarinoiden jälkeen muodostunut päähän. Aivan rannan vieressä meni vilkkaasti liikennöity valtatie, joten eipä kovin rauhallinen paikka ollut. Päätimme kuitenkin testata uinti- ja snorklausmahdollisuudet. Ranta ei ollut kovinkaan houkutteleva ja vesikin näytti kovin likaiselta, sillä siinä kellui paljon puuroskaa, jotka muodostivat isoja mustia lauttoja sinisen veden joukkoon. Kävimme kuitenkin nopeasti kastautumassa, mutta rannalle takaisin päästyämme huomasimme rannan olevan täynnä valkoisia pieniä toukkia! YÄK!! Tuli muuten tälle tytölle todella kiire vaihtaa maisemia! Onneksi muutkaan eivät enää tahtoneet tälle ”unelmien rannalle” jäädä. Suuntasimme takaisin Varogottin kylään, jossa väkeä oli paljon, mutta onnistuimme silti löytämään tarpeeksi ison kolon kuudelle ihmiselle. Rantaviivaa oli useampi sata metriä, mutta tilaongelmaa aiheuttavat maksulliset rannat. Noin 90% rannoista on maksullisia, eivätkä hinnat mielestäni ole edes kovin halpoja. Muutenkin tuntuu todella tyhmältä, että rannalle ei pääse ilman sisäänpääsymaksua! Ilmaisia rantoja löytyy aina sieltä täältä, mutta ne saattavat olla vain muutaman metrin leveitä! Ihan naurettavaa.. 

Varigottin uimaranta

Varigottissa onnistuimme kuitenkin löytämään ihan ilmaisen mukavan rannan. Vesi oli puhdasta eikä rannalla näkynyt toukan toukkaa. Suuret aallot pauhasivat rantaan, mutta koska pienetkin lapset leikkivät niissä innoissaan, en tajunnut niiden voimaa. Menin siis rohkeasti heti ensimmäisenä porukasta uimaan. ”Uintia” kesti noin kolme minuuttia, koska aallot ehtivät heitellä näinkin isoa ihmistä muutamaan kertaan aika vauhdilla! Ei siis mitenkään vaarallisella tavalla (äiti, ei hätää), mutta ehkä olen hieman liian vanha näihin vesileikkeihin, varsinkin yksin riehuessa! Rantakaverini opastivat minua, että liian lähelle rantaa ei saa jäädä, vaan pitää nopeasti uida kauemmas, jolloin aallot eivät vie mukanaan. Taktiikka osoittautui toimivaksi ja päivän aikana tulikin uitua useita kertoja. Vielä tällä hetkelläkin tunnen noiden aaltojen keinutukset päässäni! Kellon lyödessä kuusi alkavat italialaiset yleensä vetäytyä rannalta, luultavasti koteihinsa valmistautumaan aperitivoille. Me emme kuitenkaan vielä lähteneet kotiin, sillä saimme tietää, että kylässä järjestetään kalafestivaalit (vaihteeksi). Tällä kertaa ruoka ja juoma eivät kuitenkaan olleet ilmaisia, mutta päätimme silti illallistaa merenelävien parissa. Itsehän en ole kalan enkä muidenkaan merenelävien ystävä, päinvastoin, mutta päätin silti nyt elää maassa maan tavalla. Niinpä illalliseni muodostui katkaravuista sekä MUSTEKALOISTA! 

nomnom..

En siis oikeasti tiennyt mitä tilasin, joten vähän niin kuin vahingossa tuli otettua mustekaloja! Kyseessä oli siis hyvin pieniä mustekaloja, mutta niiden muoto oli hyvinkin tunnistettavissa! Koko ruokailun aikana en osannut päättää, että olivatko nuo mustekalat hyviä vai pahoja.. Tulipa kuitenkin maistettua! Jälkiruuaksi otimme Sardinialta tulevan herkun, jonka nimeä en muista. Ne näyttivät vähän lihapiirakoilta, mutta niitä ne eivät todellakaan olleet. Vehnätaikinan sisälle oli siis kääritty juustoa, ja koko piirakka uppopaistettiin oliiviöljyssä. Tämän jälkeen sen päälle kaadettiin runsaalla kädellä hunajaa. Voi nam! Tämän ruuan kohdalla minun ei tarvinnut miettiä, että tykkäänkö vai en. Ruokailun jälkeen kello alkoi lähestyä jo iltaseitsemää, joten oli aika ottaa bussi rautatieasemalle, josta edessä oli vielä yli tunnin junamatka kotiin. Tällä kertaa junakin oli täysin aikataulussa ja kymmenen aikaan olin viimein kotona.

Sunnuntaina menin nukkumaan iso hymy kasvoilla, sillä tämä viikonloppu oli taas kerran niin täydellinen! Koko ajan näkee ja oppii uusia asioita, juuri sellaisia, joita en Suomessa voisi kokea. Tosin Suomessa tulee ylipäätään kokeiltua hirveän harvoin mitään uusia juttuja tai käytyä tutustumassa edes lähialueen paikkoihin. Olenkin päättänyt, että kun täältä taas Suomeen kotiudun, niin täytyy kyllä aloittaa aktiivisempi elämä! Niin paljon paikkoja on Suomessakin, joita ei ole koskaan nähnyt tai edes välttämättä tiedä niiden olemassaolosta. Toivotaan, että tämä lupaus pitää!