Kotitekoista foccaciaa

Punainen suihkulähde

Viikonloppuna Piazza de Ferrarin suihkulähde muuttui punaiseksi. Yritin tästä ottaa kuvaa oikealla kamerallani, mutta tietenkin muistikortti oli jäänyt kotiin kamerasta. Toivotaan, että väri pysyy vielä sunnuntainkin. Punainen väri oli osa Roosa nauha –kampanjaa täällä. Ilmeisesti suihkulähteen väri vaihtelee useinkin isojen tapahtumien yhteydessä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun minä pääsin todistamaan tapahtumaa. 

Tuosta piti tunkea läpi..

Perjantaina illalla sovimme uuden kämppikseni Silvian kanssa menevämme pihalle katsastamaan paikallista menoa. Perinteisesti aloitimme illan Castelletton jäätelöbaarista. Tämän jälkeen kävelimme hieman Porto Anticossa ennen kuin tapasimme Silvian ystäviä Vicolilla. Vicoli on suomennettuna kulkuväylä, ja tarkoittaakin siis aluetta, joka koostuu pienistä kujista. Piazza del Erben läheinen alue on täynnä näitä pieniä kujia, jotka ovat täynnä baareja. Nämä kyseiset baarit eivät ole kovin perinteisiä suomalaisen silmissä, sillä ne koostuvat lähinnä baaritiskistä. Drinkit ja kaljat tarjoillaan muovimukeissa ja ne nautitaan sitten ulkona kadulla. Nämä ahtaat kadut ovatkin niin täynnä ihmisiä, että kulkeminen niillä on lähes mahdotonta. Eräs intialainen kaverini arvelikin, että italialaisilla on klaustrofobian vastakohta eli he pelkäävät avaria paikkoja, mistä syystä he pakkautuvat näille pienille kaduille. Kierreltyämme aikamme vicolin ravintoloissa päädyimme lopulta kahden aikoihin kotiin.

Tänään olin sitten varannut aikaa shoppailulle. Olen useampaan otteeseen nähnyt lankakaupan, mutta en tietenkään muista missä, joten yritin löytää kyseisen liikkeen. Enpä muuten löytänyt! Joudunkin ehkä tekemään tilauksen Suomeen, sillä parin viikon päästä tulee taas vieraita! Vaikka töissä on tällä hetkellä todella kiirettä, olen silti todella innoissani vieraista, toivottavasti koti-ikävä helpottaa hieman tuttuja nähdessä. Yritin myös löytää uudet farkut, sillä säät ovat alkaneet aamuisin olemaan hieman viileämpiä, joten pystyn nykyään pitämään muutakin vaatetta kuin shortseja ja t-paitoja. Housuja kyllä oli kaupat täynnä, mutta nyt olisi ihan pakko saada oranssit housut, eikä sen värisiä tietenkään löytynyt. Yritin myös löytää huhmareen, jonka luulisi olevan helppoa Genovassa, mutta ei, ei sitäkään! Ikean omaa en tahdo hankkia, vaan tahtoisin aidon italialaisen. Ensi viikolla on siis tehtävä uusi kierros!

Yritelmä nro 1.

Olen siis päättänyt oppia tämän puolen vuoden aikana tekemään aitoa genovalaista pestoa sekä foccaciaa. Tänään olikin ensimmäinen yritys foccaciasta! Ohjehan on hyvin yksinkertainen, sillä foccaciaan ei tule muuta kuin vettä, vehnäjauhoja, suolaa, sokeria ja oliiviöljyä. Mutta voin kertoa, että ei olekaan ihan niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella. Oma tekeleeni ei maistunut yhtään siltä, miltä leipomoiden herkku-foccacia maistuu, joten harjoittelueriä tulee olemaan vielä monta! Onneksi kaksi kämppiksistä oli makutuomareita ja antoivat mielipiteensä siitä, mitä pitäisi ensi kertaa varten korjata. Ainakin jauhojen määrää pitää pienentää huomattavasti sekä oliviiöljyn määrää lisätä. Oma foccaciani kyllä ui oliiviöljyssä ennen uunia, mutta ilmeisesti se ei siltikään ollut tarpeeksi! Kovasti kyllä jaksoivat silti kämppikset kehua tekelettäni, vaikkei se foccacialta maistunutkaan. Ja kaikki maistuu hyvältä kun levittää ”vähän” nutellaa päälle ;) Jaan reseptin sitten täällä jahka joskus sen oikean löydän.

Ja loppuun vielä muutama kuva äidin ja Kirsi-Marian vierailulta.

Uskomattomat tuliaiset!

Ovh. 140 euroa. Pakko olla hieno kun oli niin kallis!

Ensimmäiset sukat valmistuivat, kolmannet menossa tällä hetkellä :)

Koti-ikävä

Vaikka täällä Italiassa on hirveän mukavaa ollutkin, niin välillä kyllä toivoisi olevan siellä Suomessa. Tänään on yksi niistä päivistä. Suurin syy tähän on se, että tänä kesänä/syksynä siellä on tuntunut tapahtuvan vaikka mitä, mistä poisjääminen on harmittanut suuresti - ja harmittaa edelleen. Tähän mennessä välistä on jäänyt ja tulee vielä jäämään muutamat häät, vanhojen kavereiden kokoontumisia, rapujuhlat, kahdet vuosijuhlat.. Muutama kaveri on myös ostanut ensiasunnon, joten olisi mukava olla näissä tärkeissä elämänvaiheissa mukana hieman konkreettisemmin kuin facebookin tai whatsappin kautta. Ovatpa turkulaisetkin kaverit aktivoituneet tänä syksynä illanviettojen järjestämisessä aivan uudella tavalla. Yritin kyllä kovasti kaikille kavereille sanoa, että mitään jännää ei saa tapahtua sinä aikana kuin minä olen poissa, mutta eihän ne ryökäleet tottele! Kaikkea ei tietenkään voi saada, enkä tätä kokemusta vaihtaisi tietenkään pois. Tällaisina päivinä kun työt eivät ole sujuneet ja on muutenkin hieman epätoivoinen olo, palaa kotiasiat myös vahvasti mieleen.

Mutta ensiviikolla onkin sitten laitoksen järjestämä ”vetäytymispäivä” Sestri Levantessa. Ehkä sieltä saa vähän uutta puhtia niin töihin kuin tähän arkeenkin. Hyvää viikonloppua kaikille!

"Kanootin kapean vesille laskin, seuraan nyt majavaa vaeltavaa"

Paitsi että ei ollut kanootti vaan kajakki. Eikä näkynyt majavaakaan.

Viime viikonloppuna pääsin taas kokeilemaan jotain uutta ja jännittävää. Eräs kaverini kysyi, että tahtoisinko lähteä hänen ja muutaman muun kanssa kokeilemaan kajakointia. No, vastausta ei tarvinnut hirveän kauaa miettiä, sillä melontaa en ole kovinkaan montaa kertaa päässyt kokeilemaan, varsinkaan Ligurian merellä. Lauantaiaamun lähestyessä näytti säätiedote uhkaavasti sadetta ja jopa ukkosta kyseiselle Portofinon alueelle. Meidän onneksemme Portofinon sää selkeni kuitenkin kuin tilauksesta kun me pääsimme paikalle. Melonnan lähtöpaikka oli Portofinon lähellä oleva pieni kylä nimeltä Paraggi, josta olen jo aikaisemminkin täällä blogissa kertonut. Kyseinen paikka on siis se, missä Berlusconin kesäasunto sijaitsee. Kajakit vuokrasimme Outdoor Portofino nimisestä paikasta, jota voin kyllä lämpimästi suositella kaikille, jos joku tännepäin joskus eksyy! Kajakin lisäksi vuokraan kuului myös märkäpuku, paita, snorklausvälineet ja räpylät. Kaverini oli aikaisemmin laittanut viestiä, että pysähdymme uimaan puolessa välissä kajakointia, mutta en ollut ostannut odottaa, että saamme uintia varten näin hyvän varustuksen vuokrausfirmasta! Kajakointi alkoi siis Paraggista ja ohitimme Portofinon ja pysähdyimme noin tunnin melomisen jälkeen eräälle kalliolle, jossa sitten snorklailimme puolisen tuntia. Snorklailu ei ollut ihan niin helppoa, mitä olin kuvitellut! Lasit menivät aluksi pahasti huuruun ja niiden putsaaminen ja uudelleen asettelu oli suhteellisen vaikeaa syvässä vedessä, jossa jalat eivät yletä pohjaan. Lisäksi räpylöiden kanssa oli kyllä todella hyvä uida, mutta muuten ne olivat hieman hankalat näin ensimmäisellä kerralla. Tuossa ensimmäisen 10 minuutin aikana tuntui, että en kestä myöskään tuota suolavettä, sillä sitä tuntui menevän suuhun, nenään ja silmiin hallitsemattomasti. Alkuvaikeuksien jälkeen kaikki alkoi kuitenkin sujumaan todella hyvin ja olisin vielä ehkä hetkeksi voinut jäädäkin. Merivesi tosin ei ollut enää kovin lämmintä ja vaikka märkäpuku olikin päällä, niin alkoi pieni kylmyys vaivata. Näin ollen olikin oikein hyvä idea nousta vedestä takaisin kajakoimaan. Kotimatkalla melonnan ohessa harrastimme pientä vesisotaa, jonka seurauksena yksi porukastamme tippui kajakistaan. Eipä tässä suurempaa vahinkoa tapahtunut , taisi opas vain luoda hieman väsyneen katseen meihin :P Lapset ovat terveitä kun ne leikkii..

Reissun jälkeen päädyimme vielä syömään lounaan Portofinossa bongaillen samalla kalliita autoja. Paikkahan on siis rikkaiden ihmisten suosima lomakohde ja tämä näkyi myös kaduilla. Itse olimme reissussa rähjääntyneitä, emmekä sulautuneet tähän porukkaan kovinkaan hyvin. Niinpä suuntasimme jäätelöiden (tietenkin!) kautta takaisin juna-asemalle ja Genovaan. Illalla olin todella väsynyt ja taisin siinä seitsemän aikaan nukkua parin tunnin päiväunetkin! Vaikka kutsuja illalliselle tuli paristakin suunnasta, päätin jäädä kotiin kutomaan villasukkaa ja katsomaan netistä tv:tä. Välillä pitää ottaa vähän rauhallisemminkin.

Sunnuntaina nukuin pitkään ja päätinkin siinä sitten herätessäni, että tänään on se päivä, kun viimein koitan taas lenkkeilyä! Aamupalan jälkeen huomasinkin jo juoksevani erittäin kuumassa ja kosteassa säässä ympäri kaupunkia. Yritin etsiä mahdollisimman syrjäistä paikkaa, jossa voisin suorittaa hieman omatoimista lihaskuntotreeniä. Varmaan sanomattakin selvää, että tämmöisen paikan löytäminen on suhteellisen vaikeaa täällä, mutta niin vain kuitenkin onnistuin tässäkin tehtävässä! Porrasjuoksujen ja kyykkäämisten jälkeen tapahtui kuitenkin jotain outoa lihaksissani, mitä koskaan aikaisemmin ei ole tapahtunut. Kun yritin ottaa juoksuaskeleita kotia kohtia huomasin jalkojen vetävän ihan suoraksi. En siis saanut enää taivutettua jalkojani oikeastaan ollenkaan. Tilanne oli lähinnä hyvin koominen, ei niinkään ahdistava. Ei siis auttanut muu kuin lähteä hitaasti kävelemään kotia kohti. Kyseiseen paikkaan juostessani en tietenkään ollut sen koommin kiinnittänyt huomiota, että missä päin kaupunkia olin, vaan kodin etsiminen oli myös yksi päivän haasteista. Niinpä vaapuin kuin pingviini Genovan katuja pitkin noin tunnin ajan ennen kuin viimein pääsin kotiovelleni! Oli muuten todella mielenkiintoinen lenkki, enkä taida taas ihan heti mennä uudelle. Tai ainakin pysyttelen tutuissa maastoissa kodin lähettyvillä.

Sunnuntaina illasta menin muutaman kaverini kanssa katomaan Robert Capan valokuvanäyttelyn. Näyttely koostuin noin 80 valokuvasta, jotka oli otettu 2. maailmansodan aikaan Sisiliasta. Näyttely oli todella vaikuttava ja kuvat olivat uskomattomia! Robert Capa onkin sanonut, että jos kuva on huono, olet liian kaukana. Hän oli vanginnut sodan armottomuuden todella tarkasti hyvin läheltä. Näyttely maksoi 8 euroa ja voisin hyvin maksaa tuon hinnan vielä uudestaankin, niin hyviä kuvat olivat. Euron lisähintaan pääsimme myös katsomaan erään Genovalaisen kuvaajan näyttelyn, mutta siitä minun ei kyllä tarvitse kovin syvää analyysiä antaa. Tiivistettynä voin kertoa, että näytteillä oli kuvia niin eläimistä, rakennuksista, julkkiksista kuin alastomista ihmisistäkin. Näyttelyssä ei ollut mielestäni päätä eikä häntää ja osa kuvista oli oikeasti huonoja.  Tuohon näyttelyyn ei tarvitse kyllä toista euroa enää tuhlata..

Rakkaita kylässä!

Tiistaina 9.9. soittelin viimeiset puhelut äidille ja Kirsi-Marialle (=matkalaiset) ennen kuin heidän matka Italiaan alkoi. Heidän lento lähtisi seuraavana päivänä kello kahdeksan aikaan, joten jotta koko edellistä yötä ei tarvitsisi matkustaa, olisi parempi viettää Helsingissä edellinen yö. Matkalaiset olivat tämän puhelun aikana jo hyvin levottomia, eikä puhelusta tahtonut tulla mitään, kun heitä niin kovasta nauratti päivän aikana koetut kommellukset! Vähän alkoi jo tässä vaiheessa jännittämään, että pääsevätköhän he ikinä perille asti.

Keskiviikkona menin malttamattomana töihin, eikä toissa mikään tuntunut onnistuvan. Matkalaiset lähettivät minulle viestiä, että olivat turvallisesti päässeet maahan sen suurempia ongelmia (tai ylibuukkauksia) ja olivat jo suuntaamassa lentokentältä Milanon rautatieasemalta, josta junalla Genovaan kestäisi noin 2 tuntia. Työt takkuilivat sen verran, että päätin lähteä töistä juuri niihin aikoihin, kun matkalaisten junan oli tarkoitus olla Genovassa. Koska mikään ei toimi Italiassa ihan samalla tavalla kuin Suomessa, oli yhteyden saaminen matkalaisiin mahdotonta. Itse soitin ja lähetin tekstiviestejä useaan kertaan niin italialaisesta kuin suomalaisestakin puhelinnumerostani. Mitään vastausta en kuitenkaan saanut! Koska yhteyttä ei saanut, päätin lähteä päivystämään matkalaisten hotellin eteen. noin puolen tunnin päivystyksen jälkeen alkoi todellinen paniikki iskeä! Ilmeisesti olen perinyt äitini murehtimisgeenit, sillä mielessäni näin jo monia erilaisia skenaarioita siitä, kuinka matkalaiset on ryöstetty tai kidnapattu. Yritin kuitenkin vakuuttaa itselleni, että nyt ollaan kuitenkin Italiassa, ei Irakissa, tällaista ei siis tapahdu. Ehdin ottaa yhteyttä jo poikaystävääni ja muutamaan Suomalaiseen kaveriini, jotka parhaansa mukaan minua rahoitteli. Jotta hermot pysyisivät kasassa, lähdin kävelemään hieman eteenpäin hotellista odottaen, että matkalaiset ajaisivat taksilla ohitseni. Hetken odottelun jälkeen kuulin kuitenkin kadulta tutun äänen, joka huhuili nimeäni! Täytyy myöntää, että pieni itku siinä pääsi molempia halatessa! Kaikki matkatavarat näyttivät olevan tallessa, joten ryöstäjiin eivät olleet törmänneet! Puhelimen soittoa eivät olleet kuulemma kuulleet ja takaisinsoittaminen ei onnistunut. Viestitkään eivät tainneet tulla perille ollenkaan. Noh, pääasia, että kaikki olivat turvassa!

Italiareissu aloitettiin tietenkin aperitivoilla suositulla Piazza del Erbellä. Äiti tilasi rohkeasti japanilaisen jääteen, joka oli aika viinaisan makuinen! Taisi kuitenkin urhoollisesti mennä koko lasillinen alas? :D Aperitivo oli kova pettymys, ainakin itselle, sillä menua oli vaihdettu edellisen kerran jälkeen. Tietenkin juuri silloin kun on arvovaltaisia vieraita kylässä! Koska päivä oli ollut raskas itse kullekin, päätimme siirtyä nukkumaan hyvissä ajoin. Toki kävin itse vielä hakemassa tuliaiseni hotellilta. Tuliaiset olivat muuten aika mahtavat! Ristikkolehti, MeNaiset, lankakeriä, puikot, suklaata, lakritsaa, ruisleipää, ulkoinen kovalevy, Ennin koristelema tyynyliina, villasukat.. Jotain varmasti unohtui, mutta saitte ehkä kuvan siitä, kuinka onnellisena nämä otin vastaan! Ilalla kymmenen aikaan oli vielä ihan pakko aloittaa villasukkien kutominen, niin kauan olen siitä jo ehtinyt haaveilla!

Ensimmäinen asia, mitä matkalaisten tahdoin kokevan oli tietenkin aperitivot. Vein heidät jo itselle tutuksi tulleeseen Piazza del Erbelle, josta ”lapset” ottivat Pina Coladat ja äiti rohkeana maistoi Japanilaisen jääteen. Pina Coladat eivät pettäneet, mutta omasta mielestä äidin jääteestä tuntui puuttuvan kaikki lantrinki! Väriltääkin juoma oli myrkynvihreää. Urhoollisesti taisi äiti kyllä tämän juoman juoda? Juomien ohessa nautimme paistettuja perunoita, pitsaa, salamia, focacciaa ja leipää. Salami oli muuten pahaa, ei tainnut maistua kenellekään meistä, eikä meillä yleensä ole ruuan kanssa ongelmia :P

Torstain jouduin vielä itse työskentelemään, joten matkalaiset saivat päikseen tutustua kaupunkiin. Neljän aikaan kun saavuin takaisin keskustaan selvisi, että koko päivä oli mennyt yhdellä kadulla; ostoskadulla. Mitään ostoksia he eivät kuitenkaan olleet vielä voineet tehdä, sillä meillä oli vielä edessä matka Serrvalleyn Outlet –kylään! Illansuussa otimme nopean retken Righiin kaapelijunalla, jossa kävimme ihastelemassa maisemia. Matkalaiset tuntuivat ihastuneen maisemiin ja näkyihän se Costa Concordiakin siellä kaukaisuudessa. Kaapelijuna taisi olla heille ihan yhtä jännittävä kuin minullekin ensimmäisellä kerralla, sillä valokuvien lisäksi matkalla otettiin myös videokuvaa. Illalla kävimme syömässä Porto Anticossa, hieman fiinimmässä paikassa. Ravintola sijaitsi suoraan rikkaimpien ihmisten jahtien vieressä, joten yritimme bongailla jahdeilla asuvia ihmisiä. Yhden jahdin henkilökunnan lisäksi emme nähneet ristin sielua. Ruoka oli maittavaa, mutta viini oli hieman kallista. Taisimme maksaa 23 euroa pullosta, joka Suomessa ei tietenkään olisi kovin erikoinen hinta, mutta täällä se on jo aika hintava. Mutta oli kyllä aika herkullista viiniä, jopa minulle, joka en viinistä niin piittaa.

Perjantaina oli sitten kauan odotettu shoppailupäivä Serravalleyssä. Ennen matkaa nautimme kuitenkin yhdessä hotellilla aamupalan, joka oli muuten todella hyvä! Italialaiseen kulttuuriin ei kuulu isot aamupalat, joten ei ole ollenkaan outoa, jos hotellin aamupala sisältää ainoastaan kahvia ja yhden croisantin tai jonkun makean leivonnaisen. Matkalaisten hotellissa oli kunnon aamupalabuffetti, josta oli varaa valita! Erikoisuuksina täytyy mainita, että kanamunat sai keittää itse, jolloin sai juuri sellaisia kun tahtoi. Oli myös mahdollista paistaa kanamunia pienellä levyllä. Itse perinteiseen tyyliin vedin hirveät hiilariöverit eli lautaseltani löytyi paahtoleipää nutellalla, croisantteja, sokeroituja muroja, muffinsseja, pannukakkuja… Jep, todella terveellistä! Tämän saman aamupalan vetäisinkin kolmena aamuna putkeen, jonka jälkeen paluu normaaliin aamupalaan oli kyllä hieman vaikeaa! Aamupalan jälkeen matkasimme metrolla juna-asemalle, jotta matkalaiset pääsevät hieman tutustumaan minun arkeeni, käytänhän metroa päivittäin. Onneksi olimme ostaneet heille etukäteen matkaliput, sillä jälleen kerran lipputarkastaja osui samaan metroon kanssani. Tämä taas muistutukseksi kaikille, että täällä ei todellakaan kannata mennä pummilla. Junamatka meni rattoisasti ja nousimme pois pienessä kylässä nimelta Arquata Scrivia, josta Outlet-kylään oli järjestetty bussikuljetus. Juna-asemalla kysäisimme (tai yritimme) mistä bussiliput voi ostaa, mutta ennen kuin ehdimme sanaakaan sanoa, lipunmyynnin mies käsimerkein ohjasi meidät pihalle bussipysäkille. Ilmeisesti olimme niin turistien näköisiä, että tiesi heti minne olimme menossa. Serravalleyn kylä näytti olevan suhteellisen uusi, sillä se näytti hieman kylältä, joka on rakennettu elokuvan lavasteeksi.

Ainoa kuvani koko kylästä..

Aloitimme kiertelymme turvallisesti Adidaksen ja Niken liikkeistä. Näistä taisi mukaan lähteä äidille jumppahousut ja Kirsi-Marialle reppu. Mitä enemmän kauppoja kiersimme, sitä selvemmäksi tuli, että emme luultavasti ostaisi täältä mitään. Myynnissä ei oikein tuntunut olevan mitään, mitä olisimme erikoisemmin halunneet. Genovan ostoskatu alkoi tuntua huomattavasti houkuttelevammalta, joten päätimmekin noin 3 tunnin kiertelyn jälkeen (aika lyhyt aika naisille) ottaa junan takaisin paremmille ostosapajille! Tyytyväinen olen, että kylä tuli nähtyä, mutta tiedän myös, ettei sinne toista kertaa tarvitse mennä. Paitsi ehkä tammikuussa, kun siellä on kuulemma hurjat alennukset ;)

Väsynyt shoppailija juna-asemalla.

Perjantai-illan vietimme matkalaisten kanssa eri osoitteissa, sillä eräällä minun kavereistani oli yllätyssynttäri, joihin tahdoin osallistua. Ennen lähtöäni opastin matkalaisille mukavan ravintolan aperitivoilla, jossa juoman hintaan kuului buffet-pöytä. Oma iltani oli oikein onnistunut, sillä synttärisankari saatiin yllätettyä kunnolla. Illan aikana tein diilin erään pojan kanssa, että hän puhuu minulle englantia ainoastaan, jos minä puhun hänelle italiaa. Ei siitä keskustelusta kovin kummoista tullut, mutta muutama sana sentään tuli taas opittua :D Toinen poika johon tutustuin oli vieraillut useamman kerran Suomessa ja hän osasi laulaa myös erään laulun suomeksi, osaamatta kuitenkaan oikeasti suomea! Ja lausui muuten vielä ihan oikein! Laulu oli muuten Raappanan kauas pois, joka onkin soinut päässäni nyt yli viikon. Illalla kotiin lähtiessäni antoi tämä kyseinen poika minulle skootterikyydin kotiin, joka oli oikein mukava lopetus sille illalle.

Viikonlopun vietimme suhteellisen rauhallisesti matkalaisten kanssa. Emme lähteneet mihinkään kauemmas enää, vaan tutustuimme enemmän lähialueisiin. Kävimme nopeasti pyörähtämässä Boccadassessa, jossa pääsimme nauttimaan hetken paikallisesta jumalanpalveluksesta. Oli aika erilainen meno kuin Suomen kirkonmenoissa. Porukkaa lappasi sisään ja ulos tasaisesti koko sen ajan minkä itse sisällä olin, eikä kirkossa ollut mitenkään erityisen hiljaista. Seremonia tuntui muutenkin paljon maanläheisemmältä ja iloisemmalta, mitä Suomessa olen kokenut. Kävimme myös Genova Peglissä, jonne menimme paikallisliikenteen lautalla. Kävimme katsomassa miltä Costa Concordia näyttää hieman lähempää ja sen jälkeen nautimme eväsfocacciat pienessä puistossa meren rannalla. Kotiin päin suunnatessamme törmäsimme yllättävään ongelmaan, sillä opas (minä..) ei osannut reittiä juna-asemalle. Kun lopulta asema löytyi, selvisi että opas oli myös katsonut aikataulun ihan väärin ja seuraava juna lähtisi vasta tunnin päästä. Näin ollen päätimme kokeilla bussimatkustamista, sillä minäkään en sitä täällä ole hirveästi harrastanut. No, bussihan oli ihan täynnä jo meidän sinne tullessa ja lisää väkeä ahtautui myöhemmin lisää. Seisominen bussissa oli hieman hankalaa, sillä välillä ei ollut mitään mistä pitää kunnolla kiinni. Tasapaino tuntui olevan kaikilla yhtä huono. Silti kaikki italialaiset eivät tunnu ymmärtävän, että inhimillisiä pieniä hipaisuja toisiin saattaa tapahtua. Kirsi-Maria oli sen verran epäonninen, että vanhahko italialainen ”herrasmies” alkoi potkia häntä nilkoille, loukkaannuttuaan niin verisesti näistä hipaisuista. Kun italialaiset suuttuvat, niin he ovat sitten kovia huutamaan. Näin ollen oli varmasti parempi, että emme tämän miehen toimista provosoituneet ja hän sai yksin meuhkata hieman nolonnäköiselle matkustustoverilleen. Bussimatkan tuskallisuuden päätimme vaihtaa puolessa välissä melko tyhjään metroon.

Genovan keskustassa tutustuimme myös muutamaan kirkkoon, toisen nimeä en muista ja siellä on kuulemma paljon jonkun kuuluisan maalarin tauluja. Jep, näin hyvin olen kartalla tästä uudesta kotikaupungistani! :D Toisen kirkon nimen sentään muistan, se oli San Lorenzon katedraali. Tämä on siis se kirkko, jossa on 2. maailmansodan jäljiltä räjähtämätön pommi sisällä. Molemmissa kirkoissa oli taas jumalanpalvelukset meneillään, mutta tällä kertaa meno oli hyvin harras. Väkeä ei myöskään kirkossa ollut kuin muutama kourallinen, joten kovinkaan paljoa emme kirkoissa siis voineet kierrellä. Kaikki oleellinen tuli kuitenkin nähtyä, joten eiköhän omat kirkkotutustumiset olleet tässä! Minun makuuni nämä katoliset kirkot vain ovat liian prameita ja riitelevät mielestäni täysin uskonnon periaatteiden kanssa, enkä niissä sen takia erityisemmin tykkää edes käydä.

Viiden päivän aikana matkalaisten kamerat täyttyivät Genovan ihmeistä, ei niinkään ehkä nähtävyyksistä, vaan ihan täällä tavallisista jokapäiväisistä asioista. Näitä olivat mm. pienet roska-autot, jotka kujilta käyvät roskia keräämässä. Näistä molempien matkalaisten kamerasta löytyy varmasti useampi kymmenen kuvaa! Lisäksi ihmetystä aiheuttivat Kuorma-autojen liinatelineet, joten täytyihän niistäkin ottaa kuvia. Paikalliset työmiehet saattoivat hieman ihmetellä, että meidän kamerat osoittivat heidän autoihin, sillä vieressä olisi ollut myös Unescon suojelemia palatseja. Kuvia taisi tulla myös poliisiautoista ja ehkä muutama salakuva poliisistakin. Myöskin erästä "kummitustätiä" kuvasimme salaa Casteletton illassa. Niin ja kävimmehän me siellä iloisten tyttjöen kadullakin vierailemassa. Kuvia ei sieltä sentään otettu :D Tutuimmaksi ”nähtävyydeksi” matkalaisilla tuli varmasti ruokakaupat. Niissä kun tuntui olevan todella paljon ihmeteltävää. Ja täytyy kyllä myöntää itsekin, että kyllä niissä on ja tarkoituksena on itsekin niistä ostaa muutama kassillinen tuliaisia Suomeen palatessani. Eataly oli ehkä paras kauppa tähän mennessä ja siellä vietimmekin varmasti tunnin kerrallaan aikaa. Kyseinen kauppa on siis vähän Stockmann herkun tapainen ja sieltä saa ns. laaturuokaa. Iltalian parhaat pestot ja oliviiöljyt kannattaa siis hakea kyseisestä kaupasta. Kauppa on muutenkin aika hieno, sillä se sijaitsee ihan Porto Anticon ytimessä, ison rakennuksen ylimmässä kerroksessa, josta on merinäkymät. Kaupan sisällä on myös ravintola, jossa ilmeisesti on aika herkullista ruokaakin, mutta tätä emme jääneet maistelemaan. Lauantai-iltana ruokailimme taas jahtia vastapäätä (tosin eri ravintolassa) ja tällä kertaa onnistuimmekin bongailemaan humalaisia jahtilaisia. Kotiin päin kävellessämme törmäsimme myös taas paikallisiin festivaaleihin, jossa oli juuri alkanut jonkinlainen musiikkishow. Vielä tänä päivänäkään en tiedä kuka tämä mies oli, joka tuolloin esiintyi, mutta hänen esityksensä oli todella vaikuttava! Hän oli eräänlainen imitaattori, joka lauloi pätkiä kuuluisista lauluista vaihtaen aina lennosta niin laulua kuin esiintymisasuaankin! Lavalla nähtiin niin abbaa ja beatlesiakin kuin myös italialaisia poliitikkoja Berlusconista lähtien. Oli kyllä erityisen hauska ilta ja äidin energinen tanssi sai myös minut liikkeelle!

Viimeisen illan ruokailun päätimme hoitaa asunnollani kokaten perinteiseen Genovalaiseen tyyliin Trofie-pastaa pestolla. Alkupalaksi tietenkin tomaattia, mozzarellaa, basilikaa ja oliiviöljyä. Ruokajuomaksi herkullisen halpaa valkoviiniä ja jälkiruuaksi coop-marketin leipomia vadelmapiirakoita. Nopean pyörähdyksen jälkeen kaupungilla suuntasimme kaikki yhdessä hotelliin pakkamaan matkalaisten tavaroita. Ostoksia oli tehty paljon, lähinnä ruokakaupasta, mutta kaikki taisi sopia laukkuun ilman suurempia ongelmia. Eron hetkellä tuli kyllä pienet itkut taas itkettyä, mutta ajatukset piti yrittää nopeasti siirtää muihin asioihin, jottei seuraavana päivänä tarvitse mennä töihin silmät turvonneena. Viimeiset viisi päivää oli todella ihania ja olen niin onnellinen, että äiti ja Kirsi-Maria luonani kävi vierailemassa! Säät suosivat heitä todella paljon, sillä lämmintä riitti eikä mikään päivä tainnut sataa. Maanantaina heidän lähdettyään Genovassa olikin jo ukkosmyrsky.

Huh, tämän tiiviimmin en reissua pystynyt kuvailemaan, sillä nytkin jo moni asia tuntuu jäävän pois. Perinteiseen tapaan teksti on kirjoitettu juuri siinä järjestyksessä kuin ajatuksia päähän ilmestyy, joten toivottavasti saatte kuitenkin jonkinmoisen kuvan meidän tekemisistä. Varsinaisia valokuvia oli itsellä vähän, varsinkaan niistä roska-autoista ei löytynyt yhtään :P

Kuulumiset viidessä minuutissa!

Jaahas, niin siinä on päässyt käymään, että alkuinnostus blogin kanssa on haihtunut. Sillä voi olla jotain tekemistä sen kanssa, että arki on koittanut Italiassa. Viime postauksen jälkeen suhteellisen paljon on kuitenkin ehtinyt tapahtua, enkä varmasti kaikkea enää edes muista. Mutta jos aloitetaan kuitenkin niistä kaukaisemmista jutuista, vaikka tuoreimpana mielessä onkin Äidin ja Kirsi-Marian vierailu Italiassa!

Elokuun lopussa vietin hieman enemmän aikaa kämppiksien kanssa, sillä kaksi heistä lähti tosiaan kotiin elo-syyskuun vaihteessa. Elokuun viimeisen lauantain vietin yhdessä ranskalais-italialaisen Marien kanssa Genova Nervissä. Kiertelimme isossa puistossa ihailemassa kasvillisuutta sekä oravia, joita oli paikalla paljon. Kierroksen jälkeen suuntasimme paikallisten tapaan uimaan, mutta koska yleiset rannat olivat niin täynnä, päädyimme hieman epämääräiselle kalliolle uimaan. Epämääräisellä meinaan sitä, että kallio oli suhteellisen jyrkkä ja sinne päästäkseen piti kiivetä hieman aitojen yli. Lisäksi veteen pääseminen oli hieman työläämpää, mutta koska muutama muukin oli tälle kalliolle päässyt, myös me suuntasimme sinne. Vesi oli tällä kohdin todella kirkasta ja turkoosia, joten paikka oli kyllä kaiken vaivan arvoista. Rannalla eräs italialainen poika kuuli meidän puhuvan englantia ja hän tuli kysymään, josko voisimme tavata hänet myöhemmin uudelleen. Hän oli muuttanut muutama viikko sitten takaisin Italiaan vietettyään kolme vuotta Australiassa ja hän haluaisi kovasti ylläpitää kielitaitoaan, mutta englanninkielisiä tuttuja hänellä ei täällä ollut. Numero odottaa tuolla puhelimessa edelleen, sillä en ole vieläkään ehtinyt/jaksanut/muistanut ottaa yhteyttä häneen. Pitäisi kyllä laittaa, koska ei minullakaan täällä liikaa tuttuja ole! Marien kanssa seikkailimme koko päivän ja illalla taisimme vielä päätyä kolmen kämppiksen voimin aperitivoille, joskaan en enää muista, että minne! Näin nopeasti sitä unohtaa.. Sunnuntaina Marie muutti pois, joka aiheutti hieman haikeaa mieltä. Neljäs kämppis, joka muutti myös viikonlopun jälkeen pois, oli työskennellyt tiiviisti oikeastaan viimeisen kuukauden ajan. Kun hän sunnuntaina illalla tuli myöhään kotiin, pahoitteli hän, ettei ollut ehtinyt vierailla eräässä Castelletto nimisessä paikassa ollenkaan. Niinpä päätimme vielä kello kymmenen sunnuntai-iltana lähteä jäätelölle Castellettoon! Paikka ei ollut kaukana, vaan asunnoltamme oli noin 500 metrin kävelymatka hissille, joka vei meidät Castellettoon. Vaikka paikka ei ollut kovin korkealla, pystyi silti koko satama-alueen näkemään täältä. Varsinkin pimeällä kun satama on valaistu, lumoavat maisemat katsojansa. Tämä onkin nykyään yksi lempparipaikoistani ja olen muutaman kerran töistä päästyäni suunnannut kirjan kanssa tänne.

Kämppisten vaihduttua oli minulla ehkä lievä koti-ikävä, eikä uusien kämppiksien tuleminen kiinnostanut yhtään, melkein päinvastoin. Heti Marien lähdön jälkeen taloon muutti eräs venäläinen tyttö, jota en ensimmäisen viikon aikana nähnyt kertaakaan. Enkä ole vieläkään montaa kertaa, mutta sen verran kuin olen nähnyt, hän vaikuttaa erittäin mukavalta. Lisäksi eilen illalla neljänteen huoneeseen muutti eräs italialainen tyttö, joka työskentelee myös täällä instituutissa, joskin eri ryhmässä kuin minä. Hänen kanssaan olen ehtinyt jo ennen muuttoa muutamat kerrat jutella, joten varsin mieluinen kämppis hänkin on. Turhaa siis ahdistuin uusista asukeista! Tämän italialaisen tytön kanssa tulee varmasti tehtyä yhdessä jonkin verran asioita, ainakin hän yritti minua jo kovasti houkutella lenkille :P Vielä en suostunut, mutta kyllä se pitäisi pikku hiljaa aktivoitua tässäkin asiassa.

Vaelluksia ei ole nyt järjestetty tässä blogihiljaisuuden aikana, joten päätin eräänä sunnuntaina suunnata itsekseni kaapelijunalla Righiin, jossa kämppikseni mukaan oli suosittu ulkoilureitti viereisten kukkuloiden päälle. Noin kilometrin käveltyäni huomasin, että eräs italialainen poika selkeästi seurasi minua. Pian tämän jälkeen hän tulikin jo kysymään minulta suuntaneuvoja, mutta enhän minä semmoisia osannut antaa! Kunhan itsekin vain harhailin ympäriinsä. Olin kuulemma näyttänyt niin määrätietoiselta, että hän oli päättänyt seurata minua! Hetken juteltuamme selvisi, että hän oli asunut Genovassa viikon verran ja että hän työskentelee, yllätys yllätys, Instituutissa! Päätimme siis jatkaa matkaa yhdessä ja lopulta päädyimme vaeltamaan kukkuloilla usean tunnin ajan. Olen vieläkin niin ihmeissäni kuinka helppoa täällä on tutustua ihmisiin! Varmasti olen sanonut tämän monta kertaa, mutta sanonpa silti, Suomessa ei IKINÄ tapahtuisi näin!

Toinen asia, mitä Suomessa harvoin tapahtuu on julkisissa kulkuneuvoissa tuntemattomille puhuminen. Matkustan metrolla päivittäin ja luen usein suomenkielistä kirjaa aikani kuluksi. Useaan otteeseen minulta on arvuuteltu, että millä kielellä tämä kirjani on kirjoitettu. Toissapäivänä oltiin jo aika lähellä, sillä eräs lääkäriksi opiskeleva poika ehdotti kieleksi viroa. Tänään sitten viimein eräs vanhempi mies kysyi, että onko tuo kirja kirjoitettu suomeksi! Ei hän Suomea puhunut, mutta jostain syystä kielen kuitenkin tunnisti. Kirjassa en siis ole kovinkaan montaa sivua edennyt, sillä useasti metromatkat menevätkin jutellessa tuntemattomien kanssa. Mutta mukavampihan se niin on, en valita!                    

Töissä ei ole tapahtunut mitään erikoista. Päivät ovat edelleen pitkiä minusta ja senpä takia sosiaalinen elämäni töiden jälkeen on yleensä aika hiljainen. Ruokakaupassa käynnin, kokkailun ja skypepuheluiden jälkeen kello onkin jo lähellä yhtätoista, joten ei aikaa muulle paljon jäisikään. Poikkeuksen teki kuitenkin viime viikko, sillä sain vihdoin äidin ja Kirsi-Marian tänne kylään! Tästä voisin kuitenkin tehdä oman postauksen (toivottavasti pian).

Sen verran pakko vielä kertoa, että olin tänään IIT:n järjestämässä silmätarkastuksessa ja lääkäri kertoi minulla olevan täydellinen näkö! Todella huojentavaa, sillä olen noin 5 vuotta sitten käynyt silmäleikkauksessa (jos joku ei vielä tiennyt) ja olen ollut hieman huolissani, että onko näköni mahdollisesti huonontunut tänä aikana.

Mutta siinä parin viikon kuulumiseni näin nopeasti kirjoitettuna! Elossa siis ollaan ja kaikki menee edelleen oikein hyvin!