Viikonloppu.

Google translator on nähtävästi rikki, koska minun konneella kaikki käännökset tulee aina vain englanniksi, vaikka kuinka yritän italiaksi niitä muuttaa. Eli ette saa mitään nokkelaa italiankielistä otsikkoa tällä kertaa! Ja näin myös paljastin, että enhän minä mitään italiaa edes osaa oikeasti.

Tarkoitus olisi kuitenkin vähän kertoa viikonlopustani. Perjantaina kävin siis elämäni ensimmäisillä aperitivoilla! Hommahan meni siten, että baarista ostat juotavan ja tähän kaupan päälle tulee ruokaa. Hieman paikasta riippuu, että mitä tämä ruoka on. Joissain paikoissa ilmeisesti tarjoillaan pöytään tapaslautanen tai vastaavaa. Perjantaina meille valikoitui kuitenkin paremmin suomalaiseen makuun buffet-pöytä! Drinkki maksoi opiskelija-alennuksella 8,5 euroa (eli hintaa oli kyllä), mutta sen jälkeen pöydän antimet olivatkin ilmaiset. Tarjolla oli erilaisia salaatteja, ranskalaisia, focaccia, täytettyjä leipiä, piirakoita.... Noh, paljon kaikkea! Eli tätä aperitivoa tulen varmasti hyödyntämään jatkossakin! Tähän kulttuuriin minut tutustutti eräs suomalainen tyttö, joka on asunut täällä Genovassa jo pidemmän aikaa. Koska blogi on kuitenkin julkinen, en sen enempää hänestä kirjoitakaan. Te "vanhat" kaverit ja sukulaiset tulette kyllä röyhkeästi paljastetuiksi :D  Perjantaina saavuin kotiin pieneltä kaupunki/ravintolakierrokselta (vasta) yhdentoista jälkeen, jolloin kotiovella vastaan tuli pienessä hiprakassa ranskalainen kämppikseni. Hän oli menossa ystävänsä kanssa tanssimaan ja yritti kovasti saada minua mukaan. Vanha ja väsynyt kun olen, ei enää tuohon aikaan jaksanut lähteä yhtään mihinkään! 

Lempparipaikka!

Lauantaina oli rakkaiden ystävieni Tiinan ja Tomin häät, Suomessa tietenkin. Valitettavasti en viitsinyt ihan näin äkkiä lähteä vierailemaan Suomessa, joten häät jäivät minulta väliin. Viikonloppu tuntui kuitenkin hieman surulliselta, sillä mitään varsinaista ohjelmaa minulla ei ollut suunniteltuna, joten ehdin murehtia useita tunteja väliinjääneitä häitä. Olen kuitenkin huomannut, että jos jokin painaa mieltä täällä kotona, on paras tapa unohtaa murheet lähtemällä ulos. Joten niinpä suuntasin läheiseen kalastajakylään ihailemaan maisemia ja hakemaan jäätelöä. Kylässä seurasin paikallisten mallia ja menin ottamaan päiväunet kallion kivien päälle. Uniltani heräsin siihen, että paikalle oli tullut morsiuspari ottamaan hääkuvia! Oli siis aika minunkin suunnata kotiin testaamaan skype-yhteyttä, jolla minun oli tarkoitus nähdä ystävieni vihkiminen. Valitettavasti yhteydet eivät toimineet ja häät jäivät minulta kokonaan välistä. Mutta kuulemma oli olleet ihan mahtavat ja onnistuneet häät, vaikka yksi kaasoista olikin jumissa Italiassa! 

Hiekkaranta!

Sunnuntainan olin päättänyt tuhlata ihan vain rentoutumiselle ja rannalla lojumiselle! Hieno asia tässä kaupungissa on se, että samalla voi kokea kaupunki- sekä rantaloman! Tokikaan ranta ei nyt ole ihan niin hieno, mitä thaimaan hiekkarannat, mutta oikein kelvolliset kuitenkin. Italialaisilla on tapana tosin täyttää rannat siinä kello kolmen jälkeen, joten suuntasin itse paikalle jo hyvissä ajoin puoliltapäivin. Merivesi oli ihanan lämmintä, ainakin näin suomalaisen mielestä. Noin kolmen tunnin rannalla olon jälkeen onnistuin kärventämään koko kropan kasvoja lukuunottamatta. Ihan positiivista, että kerrankin ei tarvitse mennä töihin kirkkaanpunaisena! Negatiivinen puoli tosin on se, että sekä istuminen että makaaminen sattuvat hyvin paljon persuksiin, selkään, mahaan, jalkoihin.... Noh, rusketukseksihan tämä muuttuu! Ensi kerralla pitää olla vielä vähän ahkerampi aurinkorasvan kanssa! 

Sunnuntai-illasta alkoi taas koti-ikävä hieman vaivata. Tästä syystä päätinkin lähteä nauttimaan illasta keskustaan. Koska asun ihan isoimman keskusaukion vieressä, on ihmisiä liikkeellä kaikkina kellonaikoina hyvin paljon. Kävin hakemassa paikallisesta jäätelökaupasta ihanaa suklaa- sekä mansikkajäätelöä ja siirryin musiikkitalon portaille syömään jäätelöni. Musiikkitalon ikkunat olivat auki, joten niistä virtasi niin tuttuja kuin vähän tuntemattomiakin säveliä, joiden tahtiin oli leppoisaa ihailla kaupungin menoa. On tää kaupunki vaan aika helmi, varsinkin näin kesällä! 

Tämmösen tahdon <3

 

Töitä ja ulkona syömistä

Tämä viikko on ollut todella kiireinen, joten blogiakaan ei ole ehtinyt päivittää aikoihin. Tehdäänpäs se nyt, kun töissäkin on taas vähän hiljaisempi päivä.

Voisin aloittaa kertomalla hieman työviikosta, vaikka se ei välttämättä olekaan teistä se mielenkiintoisin asia! Maanantaina oli tarkoitus aloittaa laitteistojen kalibrointi, joten tiedossa oli paljon uuden oppimista. Käytän työssäni kolmea eri laseria, joten tarkoitus oli kohdistaa laserit niin, että ne menevät täydellisesti päällekkäin. Tämä saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta voin kertoa, että tämä vei lopulta useamman päivän.. Normaalisti tämä siis pitäisi olla ihan nopea, noin 30 minuutin homma. Tietokoneet ja detektorit vaativat selkeästi helläkätistä työskentelijää, sillä pienetkin virheliikkeet johtavat suuriin ongelmiin. Esimerkiksi tällaisiin ongelmiin törmäsin viikon aikana:

• Jos tietokoneen sammuttaa, sen käynnistäminen kestää noin 20 minuuttia. Näppäimmistössä saattaa olla näppäimiä, jotka ”pikakäynnistävät” koneen uudelleen, kun painat niitä. Joka kerralla kun vahingossa hipaiset jotain näistä napeista, joudut odottamaan 20 minuuttia. Kahvitaukoja saattaa siis kertyä monta putkeen.

• mikroskooppia käytettäessä saattaa ilmestyä useita ylimääräisiä säteitä näkyviin. Jos yleinen käytäntö on, että fokus on sitten oikeassa kohdassa, kun näet mikroskoopista valon säteet. Sitten kun näitä säteitä saattaakin olla monta, on fokuksen löytäminen taas astetta haastavempaa.

• Kun pyydät työkaveria auttamaan, on hyvä kertoa hänelle näppäimistön näppäimistä, joita ei tulisi painaa. Saattaa olla edessä taas yksi kahvitauko muuten.

• Paikalle saattaa ilmestyä brittiläinen televisioryhmä, jotka tekevät dokumenttia instituutista. Tällöin laitteistot pitää käynnistää siten, että ne näyttävät parhaat puolet itsestään. Eli toisin kaikkien laserien tulee olla päällä, että laitteistosta nähdään tulevan ulos kaikki sateenkaaren värit tms. Todellisuudessahan työskentely ei onnistu näin, vaan yleensä valitset yhden tai muutaman värin (aallonpituuden), jolla työskentelet. Joten kahvitaukoa pukkasi kuvauksien ajaksi.

• Valkoiset seinät saattavat myös olla suuri ongelma. Tietokoneen monitorista tuleva valo heijastuu niin voimakkaasti valkoisen seinän kautta detektorille, että taustakohina on niin suuri, että näytteitä on vaikea erottaa taustasta. Seinät pitäisi maalata siis. Sama taustaongelma saattaa muodostua myös siitä, että useamman ihmisen pitäisi pystyä työskentelemään samassa tilassa, jolloin jokainen aiheuttaa jonkinlaista häiriötä toiselle.

• Avaimet, taas. Sain kyllä instituuttiin avainkortin heti sopimuksia allekirjoitettaessa, mutta kulkuoikeuksiahan en laboratorioon kuitenkaan saanut. Käytävällä on hyvä odotella, että jos joku sattuisi tulla laboratoriosta ulos, että itse pääsisi sisälle. Nyt tämä ongelma on kuitenkin onneksi jo ratkaistu!

• Jotta saat käydä tekemässä kemian laboratoriossa noin 10 minuutin nopean työskentelyn, jossa ei paljon veden pipetoimista kummempaa tapahdu, tarvitsen koulutuksen. Totta kai ymmärrän, että ei ketä tahansa näihin laboratorioihin voida päästä kulkemaan ilman asiaan kuuluvaa opastusta. Ongelma onkin enemmän siinä, että näitä koulutuksia ei järjestetäkään ihan joka viikko. Jos edellinen koulutus oli ”juuri” 10 päivää sitten, voi seuraavaan mennä hetki aikaa..

• Joskus kaikki laitteet eivät käynnisty ON-napista. Tai kyllä varmasti käynnistyvät, mutta eivät ihan heti kuitenkaan. Viive saattaa kestää jopa useamman kymmenen minuuttia. Toisella kertaa lamppua käytettäessä, viivettä ei enää olekaan. Aikamoisia mysteereitä ovat nämä laitteet oikeasti.

• Näytteen löytäminen lasilevyltä voi myös olla todella aikaa vievää. Kun käsittelee nanopartikkeleita, niin noin 2 cm x 4 cm isolta lasilevyltä voi välillä olla ihan mahdoton löytää omaa näytettänsä. Vaikka kuinka yrität asettaa näytteen keskelle, ei se silti ole niin kovin helppoa.. Oikeasti, kun et vielä kolmen tunnin jälkeenkään ole paikallistanut näytettäsi, alkaa hermot olla jo hieman tiukalla.

                                                           

• Lomat. Kaikki on lomalla. Jopa bussikuljetus instituutille on lomalla kolme viikkoa elokuussa. Jännä nähdä mitä sitä tulee tehtyä tuona aikana. Vai tuleeko mitään.

Siinä olisi kiteytettynä oma työviikko sitten! Pääsin siis jo harjoittelemaan ihan itsenäisestikin STED- ja 2P-mikroskooppien käyttöä, joten iso kiitos ohjaajalleni, joka tuntuu luottavan taitoihini. Täytyy sanoa, että hänen opetusmetodinsa ovat olleet oikein hyvät, sillä on huomattavasti opettavaisempaa yrittää yksin harjoitella mikroskoopin käyttöä kuin siten, että joku seisoo koko ajan selän takana tuijottamassa ja ohjaamassa. Kovin kauas ohjaaja ei siis kadonnut, vaan ihan viereiseen huoneeseen, josta häntä muutamankin kerran huutelin auttamaan :D Ehkä vielä joku päivä ihan oikeastikin osaan käyttää näitä laitteita!

No jos työviikolla oli paljon hommaa, niin on myös töiden jälkeinen aika ollut kovin kiireinen. Mikä on siis hyvä asia! Koti-ikäväkään ei ehdi tulla niin nopeasti kun on paljon aktiviteettiä. Mutta niin, maanantaina karkasin töistä hieman aikaisemmin, jo kello 17.15. Bussi keskustaan oli ihan tyhjä, joten aivan oikeasti kukaan ei lähde täältä vielä silloin. Olin kuitenkin ihan luvan kanssa tällä kertaa näin ajoissa matkalla, sillä Genovassa minua odotti Simon äiti sekä sisko! Heiltä sain ihan uskomattoman Suomi-paketin, joka sisälsi ruisleipää, salmiakkia, lakritsaa ja suklaata! NAMNAM, arvatkaas onko Fazerin sininen syöty jo! Salmiakkia tarjosin töissäkin, mutta yllättäen kovinkaan moni ei siitä tykännyt. Enemmän minulle siis! Helenan ja Helin kanssa suuntasimme nopean kotiesittelyn jälkeen ruokakauppaan, josta he hakivat sitten vastaavasti Italian herkkuja, kuten viiniä, juustoja, makkaraa ja keksejä. Kaupasta suuntasimme Porto Anticoon ruokailemaan ja löysimmekin kivan ravintolan nopeasti. Pöytään istuttuamme huomasimme kuitenkin, että hinnat olivat todella kalliit. Eli siis samoissa kuin Suomessa. Niinpä suoritimme karkausoperaation ja vaihdoimme ravintolaa. Harmikseni en muista ravintolan nimeä, mihin menimme tämän jälkeen, mutta se oli se sama, jossa katsoimme MM-jalkapallon finaalin. Tästä ravintolasta saattaa tulla uusi kantapaikkani, joten jos tulette Genovaan vierailemaan, vien teidät tänne! Ruoka-annos on noin 7 euroa, litra viiniä 9 euroa sekä jälkiruoka noin 3 euroa.

Tiistaina en sentään käynyt ulkona syömässä, vaan vietin koko illan tylsästi kotona. Harkitsin kovasti lenkille lähtöä, mutta koska olen Suomessa tottunut syömään ruuan noin kuuden aikaan, on työpäivän jälkeen jo ihan hirveä nälkä. Tästä syystä lenkit täytyy varmaan ajoittaa viikonlopuille, jolloin ruoka-aikataulua on helpompi muokata. Tai sitten ne lenkit voi siirtää suosiolla helmikuulle ;)

Keskiviikkona oli taas aika mennä syömään ulos. Kaverini oli interreilaamassa italiassa viikko takaperin ja oli tavannut reissulla Etelä-Korealaisen tytön, joka opiskelee Suomessa. Kyseinen tyttö oli matkalla Nizzaan tapaamaan perhettään, mutta matkalla hän pysähtyi Genovaan muutamaksi päiväksi. Koska hän matkusti yksin, lupasin käydä hänen kanssaan viettämässä iltaa töiden jälkeen. Koska en vielä ole kovin hyvä Genova-tuntija, harhailimme hetken vesisateessa ruokapaikkaa etsimässä. Päädyimme lopulta pienelle aukiolle nimeltä Piazza del Ebre, joka on kuulemma nuorison suosima paikka. Paikka olikin kovin eloisa, joten ihan käymisen arvoinen paikka. Vesisadekin loppui ruokailumme aikana ja uusi kaverini pääsi vielä tutustumaan kaupunkiin minun jo suunnatessa taas nukkumaan! Enpä olisi vielä kaksi vuotta sitten uskonut, että käyn ihan huvikseni illallisella tuntemattoman ihmisen kanssa Italiassa.

Torstaina oli vuorossa, yllätys yllätys, illallinen ravintolassa! Olen selkeästi omaksunut tämän italialaisen kulttuuriosan itselleni jo todella hyvin! Helena ja Heli tykästyivät Genovaan sen verran, että päättivät tehdä toisenkin päiväreissun kaupunkiin. Ja tämähän sopi minulle enemmän kuin hyvin! Tällä kertaa kokeilimme hieman fiinimpää ravintolaa, joka tosin sijaitsi näiden iloisten tyttöjen kadulla. Ravintola oli kuitenkin todella suloinen ja ruoka oli erittäin maittavaa! Itse pidättäydyin edelleen pasta-annoksissa, koska mikään ei vain voi voittaa pastaa. Täällä Italiassa olen siis puhtaalla hiilaridieetillä, joten voitte kuvitella millaisessa kuosissa olen puolen vuoden päästä.. Jos ensimmäisinä päivinä en syönyt oikeastaan mitään, niin tällä viikolla olen kyllä korvannut nekin puuttuvat kalorit! Jälkiruokakin on useimmiten pakko ottaa, koska eihän se maksa täällä ”mitään”. Vaarallista tämä ulkona syöminen..

Tänään olenkin menossa tapaamaan taas ihan uutta tuttavuutta, jonka siskoni bongasi blogimaailmasta. Tyttö on siis ihan suomalainen, mutta asunut Genovassa jo useamman kuukauden. Ah, ihanaa saada uusia tuttavuuksia, toivottavasti edes jotkut näistä kehittyisivät uusiksi kavereiksi! Niin ja arvatkaas missä merkeissä tänään tapaamme ;) ruokaaruokaa.. Tosin tällä kertaa pääsen testaamaan italialaisen aperitivon. Kyseessähän on siis ilmeisesti ruokahalun herättäjä, eli juoma, jonka mukana saa kuitenkin ”sormiruokaa”. Eli ei siis mitään ”oikeaa” illallista, mutta mitä olen ymmärtänyt, niin en luultavasti kaipaa aperitivon jälkeen sitä oikeaa ruokaa kuitenkaan. Ehkä ainoastaan jälkiruuaksi gelaton ;)

Viikonloppuna onkin rakkaan ystäväni häät, joista nyt valitettavasti jään paitsi :( Paras kaaso ikinä, kun karkaa maasta sopivasti häiden aikaan. Onneksi kaasoja oli myös muutama muu, joten ei se morsian ehkä ihan pulassa ole siellä Suomessa! Itse meinaan lauantaina seurata häitä Skypen välityksellä, joten uutta jännittävää kirjoitettavaa täältä Italiasta ei taida tulla ennen seuraavaa vaelluskertaa! Joka muuten on viikon päästä. Sen jälkeen vaelluskin menee elokuuksi tauolle, joten matkustakaapas joku tänne elokuussa pitämään minulle seuraa!

Tällä kertaa ette saa yhtään kuvaa. Viikonloppuna olisi tarkoitus sen verran päästä pihalle, että edes vähän pääsisi valokuvailemaan! Menee muuten koko Italian kauneus hukkaan..

Never-ending road

La Speziastakin löytyi värikkäitä taloja. Mistäpä täällä ei löytyisi! 

Nykyään herään ennen jo kellonsoittoa, joten aikaiset nousut eivät tunnu lauantainakaan kovinkaan pahalta. Matka alkoi siis La Spenziaa kohden, joka oli tämän päivän vaelluksen aloituspiste. Junassa matkustimme 6-hengen kopissa, niissä samoissa, joita Suomessakin junissa on, mutta näissä oli ihanan isot penkit! Juna oli muuten taas ihan täynnä ja käytävilla seisoi useita ihmisiä. Samaan vaunuun osui sattumalta kaksi muutakin vaellustyyppiä, joten matka meni todella nopeasti. La Spenzaan päästyämme oli aika maistaa paikallista Focaccia, herkkua oli! Pakkohan sitä oli sitten evääksikin ostaa pala, koska hinnat täällä ovat todella alhaisia. Kaksi todella isoa palaa, joista toinen oli vielä täytettyä focaccia, maksoi 2 euroa. Ei saisi Suomesta kyllä tuolla hintaa kahvilasta edes kuivaa ruisleipää..

Matka La Spenzassa alkoi paikallisbussilla, joka oli muuten ihan täynnä! Oli siis todella täynnä ennenkuin meidän 20 hengen porukka vielä ahtautui kyytiin. Matka muuttui vielä hieman astetta epämiellyttävämmäksi, kun kuski unohti sulkea yhden ovista lähtiessään pysäkiltä! Siinä oli extremeä kerrassaan, kun porukka yritti roikkua bussin kyydissä! 

Vaellusreitin pituudesta ei minulla ole tarkempaa tietoa, mutta ajaksi oli etukäteen arvoitu noin 3,5 tuntia. Ennen varsinaista vaellusreitin alkua oli kuitenkin noustava 400 metrin korkeudella sijaitsevaan kylään, josta varsinainen reitti alkoi. Voin muuten kertoa, että oli yhdet rankimmista "treeneistä", joita olen koskaan tehnyt! Lämpömittari näyttä reilusti yli 30 astetta ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta.. Nousu oli jyrkkä, mutta polku oli erittäin kaunis. Valitettavasti ei paljon kuvia ehtinyt ottaa, koska etupää piti todella hyvää vauhtia yllä! Vaellusreitin nimi oli muuten "never-ending road", joka kuvasi kyllä erittäin hyvin tuotakin portaikkoakin! Portaiden jälkeen koko loppuvaellus tuntui fyysisesti kyllä helpolta, vaikka maasto oli suhteellisen hankala ja välillä polku meni ihan jyrkänteen reunaa pitkin. Kömpelönä ihmisenä sai kyllä hieman varoa askeliaan! 

Väkeä oli paljon!

Laivaliikenne oli suljettu yhteensä kolmen tunnin ajan, joten jouduimme pitämään hyvää vauhtia yllä, jotta ehtisimme tuon suunnitellun uinnin suorittaa. Paikalla Portoveneressä olimme lopulta noin puoli viideltä, joten suoritusaikaa oli jäljellä enää puolitoista tuntia. Loppumatka oli muuten todella jyrkkä alamäki, jossa yksi jos toinenkin meinasi hieman kellahtaa takamukselleen. Ehjänä pääsimme kuitenkin lopulta perille! Vaellus oli todella rankka, matkaan meni lopulta yli viisi tuntia, mutta samalla erittäin antoisa! Portoveneressä jouduimme todella etsimään paikkaa itsellemme, sillä kylä oli täynnä ihmisiä! Vaikka tiesin, että tapahtuma oli suosittu, en ollut tajunnut, että se näin suosittu olisi! Kauduilla pauhasi todella luja musiikki, vesi oli täynnä ihmisiä sekä rannalta ei meinannut päästä veteen ollenkaan, sillä jokainen kivi oli jo jonkun ihmisen valloittama. Niin siis mitään hiekkarantojahan täällä ei oikeastaan ole, vaan rannat ovat sellaista isoa kivikkoa. Uimaan pääseminen on siis ilman ihmismassaakin jo hieman haastavaa ja pelottavaa! Paikan lopulta löydettyämme jouduimme ottamaan uintivuorot, sillä tavaroita ei voi varkaiden takia jättää vahtimatta rannalle. Itse kuuluin ensimmäiseen uintijoukkioon ja rohkeasti päätin uida saarelle asti, vaikka alunperin en tällaista ollut suunnitellutkaan. Matka oli yllättävän pitkä, mutta perille päästiin muutaman uintikaverin kanssa. Vaikka saarelleuinti ei itselle merkannutkaan kovin paljo, tarttui sellainen pieni voittajafiilis itseenkin muiden riemuitessa saarelle pääsyä. Saarella en tosin kauaa levännyt, sillä oli jo aika päästää toinenkin porukka uimaan ennen laivaliikenteen avaamista. Paluu-uinti oli muuten huomattavasti rakempaa ja ilmeisesti se myös paistoi kasvoiltani. Minulta käytiin kolmeen eri kertaan kysymässä, että onhan kaikki hyvin siellä vedessä :D Todella hienosti oli kyllä siis järjestelyt hoidettu, sillä vedessä pyöri useita vesiskootteripoliiseja, standup paddling -tyyppejä sekä kajakkisoutajia, jotka kävivät väsyneitä ihmisiä auttmassa. Melkein kyllä teki mieli pyytääkin apua vesiskootteripoliisilta, ihan vain koska hän oli poliisi ;) päätin kuitenkin suorittaa uintini ihan itse loppuun. Viimeiset metrit olivat kyllä tuskaa, sillä toinen jalka alkoi krampata hyvin yllättäen. Varpaat painautuivat yhteen, enkä pystynyt hallitsemaan jalkaa kunnolla. Todella outo tunne toi. Olin kuitenkin jo niin lähellä rantaa, että mitään varsinaista ongelmaa tästä ei muodostunut. 

Portovenere

Kun laivaliikenne sitten kello kuudelta viimein taas avattiin, tyhjeni kylä aika autioksi alta aikayksikön. Me jäimme kuitenkin vielä nauttimaan jäätelöstä ja oluesta kylään, sillä junia takaisin Genovaan lähti aina ilta kymmeneen asti. Itse ehdotin, että lähtisimme lautalla takaisin La Spenziaan, sillä en ollut vielä sellaisella ehtinyt matkustaa. Moni tähän ehdotukseen suostuikin ja saimme vielä lopuksi nauttia 30 minuutin lauttamatkan takaisin La Spenziaan. Tämä kruunasi kyllä oman päiväni ihan täydellisesti! 

Maisemia lautalta.

Vihdoin iltayhdentoista aikaan olin kotona todella väsyneenä, mutta onnellisena! Tämä vaellusryhmä on kyllä ollut erittäin hyvä löytö, enkä malta odottaa kahta viikkoa, kun seuraava vaellus kalafestivaaleille järjestetään! Yksin ei tulisi näitä asioita koettua ja nähtyä, joten paljon enemmän saa irti tästä maasta tällä tavalla :)

Väri käsissä on alkanut muuten vaihtua jo.

Friday!

Tällä hetkellä sitä ollaan kolmatta työpäivää tekemässä täällä Instituutissa. Eilen (eli toisena työpäivänä) sain jo hieman käsitystä tulevasta projektista, kun Espanjasta kotoisin oleva ohjaaja hieman kertoi hänen projektistaa, johon sitten alan hommia tekemään. Kuulosti erittäin mielenkiintoiselta, huomattavasti kiinnostavammalta, mitä oma alkukäsitykseni asiasta oli. Nyt kun kolmatta päivää luen artikkeleita läpi, alkaa tämä asiakin vähän valjeta paremmin. Niille, jotka asiasta ehkä jotain ymmärtävät, niin työskentelen siis ”2-photon direct laser writing litographyn” parissa (kauhean hankala alkaa suomentaa, joten kirjoitettakoon tuo nyt englanniksi). Tarkoitus on siis rikkoa Abben diffraktioraja ja saada alle 200 nm kokoisia polymeerijonoja tehtyä. Ei ehkä näin minun kirjoittamana kuulosta kauhean jännältä, mutta uskokaa pois, on se! Yksi kuuluisimmista mikrokokoisista veistoksistahan on ”mikro-härkä”, joka on siis noin punaverisolun kokoinen.

Kolmaskin päivä meni kokonaan aiheeseen tutustuen. Sama reviewartikkeli on nyt tullut käytyä läpi jo useamman kerran, mutta silti joka kerralla tuntuu oppivan jotain uutta. Seuraavaksi pitäisikin sitten kirjoittaa 10 sivua pitkä tutkintasuunnitelma tälle puolelle vuodelle. Vielä en kuitenkaan kirjoitustyötä ole aloittanut, eikä sitä ilmeisesti ole tarkoituskaan suorittaa työaikana.. Toisaalta ehdin kuitenkin hyvin tänään töissä hieman suunnitella viikonlopun ohjelmaa! Huomenna (lauantaina) aion lähteä taas vaeltamaan saman ryhmän kanssa, kuin viime viikonloppunakin. Tähän facebook-ryhmään kuuluu siis kyllä reilusti yli 1000 ihmistä, joten välttämättä ryhmä ei siis ole ihan täysin sama tällä kertaa. Mutta tosiaan, tarkoitus on ottaa juna La Spezialle, josta sitten vaelletaan vanhaa romanitietä satamakylä Portovenereen. Erikoiseksi tämän reissun tekee se, että kaikki veneliikenne on suljettu Portoveneressä lauantaina, mikä tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat uida läheiselle saarelle (matkaa 250-300 metriä). Ilmeisesti tämä on suurikin tapahtuma, koska täällä instituutillakin tästä uimisesta ovat monet tuntuneet haaveilevan.  

Koska vaelluspaikka ei ole taaskaan ihan tässä kivenheiton pääässä, joutuu paikalle ottamaan junan. Paikallisjunalla matka kestäisi noin 3 tuntia, kun taas IC:llä matkustettaessa menee ainoastaan tunti. Hintaeroa ei nuolla kahdella junalla ole kuin 3 euroa (7,50 e vs 10,50 e). Lisäksi IC-juniin on olemassa kaverialennuksia. Matkustusta edeltävänä päivänä on mahdollista siis ostaa kaksi lippua yhden hinnalla. Jos kaveri ei ilmestykään junaan, joutuu yksinmatkustava maksamaan puolet lipun hinnasta lisää. Mutta tällä kertaa onnistuin siis saamaan matkustuskaverin, joten halpa matka tiedossa!

Satuin myös vihdoin löytämään kameran muistikorttini! Mukanahan se oli, olin vain onnistunut pakkamaan sen vähän liiankin hyvään jemmaan. Joten tämän illan vietinkin sitten kaupunkia kierrellessä ja kuvia napsiessa. Kauaa en tosin ehtinyt olla, joten kuvasaldo (siis hyvien kuvien saldo) jäi varsin pieneksi. Huomenna voi siis vihdoin ottaa kameran mukaan vaellukselle. Kuulemma yksi kauneimmista reiteistä luvassa, mitä Ligurialla on tarjota!

Laitetaas tähän loppuun vielä vähän random-kuvia.

Satamasta, nykyiseltä lenkkipolulta.

Pizzalaatikotkin on hienompia täällä!

Meikän huudeilta.

Näkymä olohuoneesta.

Ensimmäinen työpäivä!

Keskiviikkona 16. heinäkuuta oli siis virallisesti ensimmäinen työpäiväni. Töihin mennään yhdeksäksi (eli kotoa lähdetään vähän kahdeksan jälkeen) ja ilmeisesti ennen kuutta kotiinlähteviä katsotaan pahalla silmällä. Eli saakin henkisesti valmistautua siihen, että 12 tuntia työmatkoineen on ihan normaali työpäivä täällä. Noh, töitähän tänne on tultu tekemäänkin!

Töihin meno sujui aika leppoisasti, sillä kämppishän sai taluttaa minut ihan perille asti taas :) Ei sillä, reittihän nyt on jo tuttu ja iit järjestää aamuisin bussikuljetuksen metroasemalta suoraan instituutin eteen. Tällä kertaa ei tarvinnut siis kävellä oikeastaan metriäkään. Instituutti on muuten todella hyvin ilmastoitu, joten ah autuus, ei tarvinnut hikoilla koko päivänä! Instituutille saapuminen kävi siis todella helposti. Päivä ei sitten muuten mennytkään ihan yhtä sujuvasti. Instituutilla oli ainoastaan kaksi ihmistä, jotka tiesivät ylipäätään minun tulosta koko laitokselle: laitoksenjohtaja ja organisaattori. Laitoksenjohtaja on siis se tyyppi, joka tietää mitä minun pitäis siellä tehdä, mutta hän on valitettavasti hyvin kiireinen mies, eikä häntä näkynytkään instituutilla koko päivänä. Eli voitte varmaan arvata millainen ensimmäinen päivä minulla oli :D Vaikka mitään hommaa ei missään vaiheessa ollutkaan, silti hävetti lähteä klo 17.15 pois instituutilta! Jospa huomenna olisi sitten joku, joka tietäisi vähän edes tulevista hommista.. Kevyt aloitus, sanoisinko.

Tuli muuten päivällä mieleen, että kyllä tällä reissulla joku kohtalotar on ollut mukana. Ilman Finnairin ylibuukkausta olisin ehtinyt käydä jo Suomessa sopimassani asuntonäytössä rikolliskadulla heti ensimmäisenä saavuttuani Genovaan. Tällöin en tosiaan olisi tiennyt, että koko osoite ylipäätään on rikolliskadulla, joten olisin varmaan asunnon itselleni ottanut. Koska Finnair myöhästytti saapumistani, "jouduin" mennä hostelliin ennen ensimmäistä asuntonäyttöä. Sieltähän sitä tärkeää infoa sitten saikin, ei pelkästään tuosta huonosta asuinalueesta, mutta muistakin asioista. Eli kyllä täytyy nyt jälkikäteen olla todella iloinen ylibuukkaukseta ja kiittää Finnairia! Kiitti!

Ikea ja muuta pölinää.

Tänään on viimeinen lomapäivä ennen töiden alkua. Sanoin eilen kämppiksille suunnistavani Ikeaan ostamaan astianpesuharjaa. Aika paljon sain palautetta, että ei viimeistä päivää saisi niin viettä, sillä kaupungilla oli paljon nähtävää! Ajattelin kuitenkin säästää noita nähtävyyksiä vierailijoita varten, jotten ole sitten valmiiksi käynyt jokaista kirkkoa ja museota valmiiksi läpi.

Suuntana Ikea!

Matkalla Ikeaan ylitin joen. Tai jotain sen tapaista.

Ikeaan siis suuntasin! Pihaan ei tosiaan mennyt mitään suoraa bussilinjaa (tietääkseni), joten Suomessa oli taas tottunut vähän liian hyvälle. Metro taas Brinille ja sieltä kävellen hieman epämääräistä reittiä Ikealle. Ikea täällä tuntui aika paljon pienemmältä kuin Suomessa ja parkkipaikkakin oli ehkä S-Marketin parkkipaikan kokoinen. Ehkei skandinaavinen sisutustyyli ole täällä kovin huudossa. Ikea oli muuten oikein tutun ja turvallisen oloinen, joskin kyllä italialaisuus henki sielläkin voimakkaasti vastaan. Pieni epäjärjestys/kaaos kyllä paljasti paikan. Lisäksi paikka oli täynnä koiria. Ei nyt tietenkään yksin, ihan omistajien taluttamina, mutta kyllä se silti pisti omaan silmään. Ostoksia kasautui yllättävänkin paljon, sain esimerkiksi vihdoin vaihtopyyhkeitä, mutta se
astianpesuharja sitten kuitenkin jäi ostamatta! Nyt on sitten syy tehdä sinne uusi reissu lähipäivinä ;)

Salakuvasin koiria Ikeassa:D

Iltapäivästä päätin mennä vähän palvomaan aurinkoa läheiselle aukiolle sekä nauttimaan ensimmäisen focaccian lounaaksi. Sillä rasvamäärällä ei ole ihme, että todella herkulliselta maistui! Evään kylkeen ostin Coca Colan, jonka tekstinä sattui olemaan "I Will Survive". Eli äidille tiedoksi, kokispullokin sen tietää ;) Lounaan jälkeen yritin hieman perehtyä työharjoitteluni aiheeseen (hyvissä ajoin, tiedetään..), mutta kyllä se vieläkin vähän hepreaa tuntuu olevan.. Toivotaan siis, että ohjaaja perehdyttää meikän kunnolla asiaan! Työharjoitteluhan tämä on, että ei kai oletus olekaan, että osaisin asiat jo valmiiksi, toivottavasti :D



Tähän loppuun voisin vielä kirjata vähän tämmöisiä pieniä juttuja, joita olen täällä ollessani havainnoinut:

1. Hyttyset
Täällä on illasta jotenkin ollut kyllä tosi paljon hyttysiä, varsinkin verrattuna tämän kesän Suomen hyttysmäärään. Nää hyttyset on myös muuten todella paljon kovaäänisempiä! Yöllä ei siis kannata nukkua ikkuna auki, jollei halua herätä keskellä yötä hyttysarmeijan hyökkäykseen. Nimimerkillä kokemusta on.

2. Koirat
Todella moni täällä omistaa koiran. Toisin kuin Suomessa, täällä ne saa olla vapaina kadullakin. Sitä koiran ulostettahan on sit kans vähän siellä sun täällä, joten on ihan hyvä katsoa mihin astuu! Tästäkin valitettavasti on kokemusta.. Koirat ovat myös mukana ihan kaikkialla: ikeassa, ruokakaupassa, vaatekaupassa..

3. Poliisit
Poliiseja on oikeasti ihan joka paikassa. Olen nähnyt kolme erilaista poliisiunivormua, kaksi aika samantapaista kuin Suomessa sekä yksi sellainen Robin Hoodi -tyylinen virka-asu. Vähän olisi tehnyt mieli ottaa kuvaa tästä jälkimmäisestä, mutta ei sitten ihan uskaltanut. Laitontakin taitaisi olla.

4. Rikollisuus
Jo ensimmäisestä päivästä lähtien minua varoitettiin taskuvarkaista, mutta onneksi semmoisiin en ole vielä törmännyt! Lisäksi minua varoitettiin vaarallisista paikoista. Vielä ei ihan täysin ole selvinnyt, että mitä nuo vaaralliset paikat pitävät sisällään, mutta ei kyllä toisaalta hirveäsit kiinnostakaan. Täällä on kuitenkin kaksi katua, joita on syytä välttää: Via di San Bernardo sekä Via della Maddalena. Ensimmäinen katuhan onkin tullut jo katsastettua asuntonäytön yhteydessä ja oli kyllä tosiaan ihan vaarallisen näköinenkin! Toista katua ei varmaan tarvitsekaan koskaan etsiä.

5. "Vanhat sedät"
Marian kanssa huomasimme, että ravintoloissa käy todella paljon mieskaveruksia syömässä yhdessä. Erästä miestä muuten häiritsi niin paljon Marian "väärä" tapa syödä simpukoita, että piti hänen käydä ihan kädestä pitäen opettamassa Marialle oikean tavan :D

6. Pukeutuminen
Miten ihmeessä nää ihmiset voi pitää farkkuja ja pitkähihaisia paitoja täällä!?!?

Go Saksa!

Avainsotkuhan päättyi kovinkin iloisesti siihen, että tuntia ennen finaalia kämppis saapui kotiin ja antoi minulle vara-avaimen! Jee, pääsin siis katsomaan pelin Marian ja Laurin kanssa :) Taidettiin olla paikan päällä ainoat, jotka kannattivat Saksaa. Teki siis voitosta vieläkin makemman!

Viime blogitekstiin ei uskaltanutkaan päivittää, että pientä stressiä avainsotkun kanssa aiheutti myös se, että mun pankkikortti ei toiminut täällä käytännössä missään. Käteinen alkoi loppua, enkä saanut mistään nostettua lisää rahaa. Onneksi mukana oli myös toinen kortti, visa electron malliltaan, jolla rahannostaminen lopulta onnistui! Ei uskaltanut aiheuttaa äidille ylimääräisiä huolia, joten paljastettakoon tämä asia tänne vasta tällä tavalla jälkikäteen, kun kaikki on jo hyvin taas :P Mutta tosiaan vinkkinä muillekin matkalaisille: kannattaa varata muutamakin pankkikortti mukaan. Mitään erityistä syytä tuon visan toimimattomuudelle ei kerran tunnu olevan, joten pulassahan sitä oltaisiin ilman tuota toista korttia.

Metron linjakartta

Maanantaina oli muuten ensimmäinen kerta kun vierailin tulevalla työpaikallani, Italian teknologian instituutissa. Minua oli varoitettu etukäteen, että matka saattaa keskellä päivää kestää suhteellisen kauan. Laitoksen sihteeri Manuela oli antanut kyllä todella hyvät neuvot kuinka päästä instituutille, mutta varmuudeksi lähdin silti hyvissä ajoin matkaan. Matka alkoi siis metrolla. Metrolinja Genovassa on vielä Helsingin metroakin yksinkertaisempi! Koko linjan pituus on vain hieman yli 7 km, tässä noin 30 km pitkässä kaupungissa. Linjalla ei ilmeisesti ole kovinkaan paljoa käyttäjiä, sillä bussijärjestelmä Genovassa on todella hyvä. Asemia on huikeat seitsemän ja koko matkaan menee noin 15 minuuttia. Itse otan metron siis Piazza de Ferrarilta ja matkaan sillä aina päätepysäkki Brinille asti. Aamulla instituutti järjestää Briniltä ilmaisen kyydin instituutille, mutta päiväsaikaan "joutuu" käyttämään ihan normaalia julkista bussilinjaa. Onneksi on tämä nykyaika, sillä bussiin astuessani näppäisin vain GPS:n päälle, jonka avulla osasin jäädä oikealla pysäkillä pois. Helppoa kuin heinänteko :D Instituuttihan siis sijaitsee aika paljonkin kaupungin ulkopuolella, ylhäällä kukkuloilla. 

Instituutti - pihalta aika vaatimaton, mutta sisältä jotain ihan muuta.

Bussista poisjäädessä matkaa iit:lle oli vielä hieman, joka tosin on ihan mahdollista kävellä, vaikka bussi tällekin välille olisi ollut tarjolla. Kauaa ei tarvinnut avuttomana suuntaansa etsiä kun ystävällinen poika tuli jo arvaamaan, että olen iit:lle menossa. Kuulemma jos Briniltä nousee ulkomaalainen kyytiin, niin voi olla varma, että hän on menossa instituutille. No, poika kiltisti opasti minut perille asti, jopa oikeaan kerrokseen. Olin tosin instituutilla 1,5 tuntia etuajassa, koska olin varannut sitä eksymisaikaa! Matka meni siis vähän turhankin hyvin.. Istuskellessani instituutin aulassa törmäsin useampaankin tuttuun, kuten molempiin kämppiksiin sekä muutamaan vaellukselta tuttuun naamaan. Eli aika pienet piirit täällä näinkin isossa kaupungissa :) 

Näkymät instituutilta (+pala sormea)

Työsopimuksen kirjoittelun jälkeen olikin aika taas suunnata keskustaan ja tavata Maria ja Lauri, jotka olivat viimeistä iltaa Genovassa. Täytyy kyllä myöntää, että ihan sanoinkuvailemattoman mukavaa, että he tänne poikkesivat ja vielä tähän aikaan! Varmasti olisi ollut alkuahdistusta huomattavasti enemmän ilman heitä :) Varsinkin nuo pienet takaiskut eivät tuntuneet oikein missään kun tiesi, että apu on lähellä. Tänä iltana ei enää tullut tuota jalkapalloa, joten illalla pääsii jo kohtuullisen aikaisin nukkumaankin. Kaupunki oli kotiin kävellessä vielä kovinkin eloisa. Väkeä riitti kaduilla tanssimassa musiikkiesityksien tahdissa. 

Laiskana en edelleenkään ole saanut kameraan sitä muistikorttia hommattua! Kännykkäkuvatkin tulee lätkäistyä tänne sellaisenaan. On tää blogin pitäminen yllättävän työlästä! :D

Chiave rotta - katkennut avain

Kaikki ei voi koko ajan vain sujua. Tänään ensimmäinen vastoinkäyminen täällä Italian päässä. 

Kuten aikaisemmin mainittua, vuokranantajani on perheensä kanssa Amerikassa lomalla kolmisen viikkoa. Avaimen antoi minulle siis vanhin poika, joka asuu Milanossa, noin 200 kilometria pohjoiseen Genovasta. 

Tänään päivällä treffasin Marian ja Laurin keskustassa ja seikkailimme hieman keskustan nähtävyyksiä katsomassa. Kuumuuden takia päätimme, että haemme kaupasta eväät sekä kotoa uikkarit ja suuntaamme rannalle. Talolle päästyämme kävi kuitenkin niin epäonnisesti, että avain katkesi. Johan se oli ehkä toinen tai kolmas kerta kun kyseistä avainta edes lukossa käytin. Kyseessä oli siis talon alaoven avain, ei asuntoni avain. Taloon päästiin onneksi sisälle hetken odottelun jälkeen naapurien avittamana. Vuokranantajan poika ei tietenkään ole hänkään enää maassa, joten tällä hetkellä sitä ollaan sitten oman talon vanki, kunnes joku kämppiksistä saapuu kotiin. Toivon mukaan jollain on vara-avain :D Tai muussa tapauksessa täytyy odottaa huomiseen, jotta pääsee teettämään uutta avainta. Sunnuntainahan ei tässä kaupungissa selkeästi mikään ole auki. Mukava, että on vieraita Suomesta, mutta todella tylsää ettei pääse viettämään aikaa heidän kanssaan. Mun kämppiksillä on selkeästi liian hyvä työmoraali kun työskentelevät sunnuntainakin!

Jahka hommat selviäis MM-kisojen finaalia ennen niin kaikki on taas hyvin! 

Vaellusta ja kavereita½

Ensimmäinen aamu uudessa asunnossa ei alkanut mitenkään kovin rauhallisesti. Kello oli soittamassa 7.30, sillä 9.13 lähti juna kaupunkiin/kylään/mitänäitänyton nimeltä Chiavari, joka siis sijaitsee hieman idempänä rannikolla. Siellä oli tarkoitus tavara facebookryhmän"English speaking hiking meetups around Genova" muita jäseniä. Tämä ryhmä tekee siis melkein joka viikonloppu jonkinlaisen vaellusreissun lähialueen vaellusreiteille. Tällä kertaa oli noin 4 tunnin vaellus katsomaan viittä kellotornia.

Aamulla heräsin ennen seitsemään ja tajusin, että olen ajatellut kellonajat ihan väärin, että matkaan pitäisi lähteä jo klo 7.30, jos tahdon ehtiä juna-asemalle sekä ostaa vielä lipun. Söin ja pakkasin kiireessä (vettä muistin ottaa kuitenkin 1,5 l) ja lähdin juosten asemalle. Asemalla ostin lipun vaivatta, sillä jonoa ei vielä ollut muodostunut. Tämän jälkeen äkkiä laiturille, jolloin tajusin, että olin tosiaan yli tunnin etuajassa. Aamulla ehtikin olla sellainen 10 minuutin hetki, kun en ollut ihan täysin hiestä märkä. 

Viimeinen kellotorni Rapollossa

Aika asemalla meni kuitenkin nopeasti ja junan saavuttua väkeäkin oli ehtinyt kertyä aseman täyteen. Juna oli ihan täysi, joten tunnin junamatka meni kivasti käytävällä seisten. Kun vihdoin saavuin Chiavariin, löytyi muut ryhmän jäsenet todella helposti pieneltä asemalta. Kaikilla juna-asemilla on muuten ilmainen vessa, mikä mielestäni Suomessakin olisi hyvä toteuttaa! Ensimmäiset ryhmäläiset, jotka tapasin olivat kolumbiasta (ehkä:D) ja työskentelivät, yllätys yllätys, instituutissa! Ryhmä koostui lopulta noin 25 ihmisestä ja melkein kaikkien kanssa ehdin jutellakin päivän aikana. Mukana oli niin nuoria kuin vanhojakin, kaikki erittäin mukavia ihmisiä! Nimiä en tosin tahdo muistaa, sillä ne ovat minulle vain kirjaimia toistensa perään.. Maasto oli määritelty helpoksi, ja sitä se olikin, mutta kuumuus toi sopivasti lisähaastetta. Moni käytti kyllä pitkähihaisia paitoja ja pitkäpulttuisia housuja, eikä kuumuus näkynyt heidän kasvoillaan ollenkaan. No voitte varmaan jo kuvitella miltä itse näytin :D 

Maasto oli erittäin kaunista, mutta valitettavasti en ihan hirveästi ehtinyt maisemia katsella. Maasto oli jyrkkää ja epätasainen, joten katse oli melkein koko ajan painettuna maahan. Mutta tutustuipa taas uusiin ihmisiin :) Englanti alkaa ainakin kehittyä tosi kivasti jo näin lyhyessä ajassa. Opinpa siellä hieman italiaakin, joten varmasti tulee käytyä toistekin!

Alhaalla odotti uimaranta

Vaelluksen päätteeksi pääsin muuten vihdoin mereen uimaan! Voin kertoa, että teki todella todella todella hyvää pitkän vaelluksen jälkeen! Ranta tosin oli hyvin kivikkoinen, joten pitääpä muistaa ostaa jotkut sandaalit rantareissuja varten. Tämä tiedoksi kaikille kylään tulevillekin sitten! :)

Illalla olin noin kahdenksan aikaan kotona, todella reissussa rähjääntyneen näköisenä. Paluumatkalla istuin junassa tiukasti aurinkolasit silmillä, koska hävetti itseäkin oma ulkonäkö jo niin paljon :D Kotiin päästyäni aikaa ei jäänyt vielä tavaroiden purkamiseen. Maria ja Lauri olivat reilausmatkallaan tulleet Genovaan muutamaksi päivää, joten oli aika mennä heidän kanssa syömään ja katsomaan "jännittävä" pronssiottelu! Voi veljet kuinka mukava oli nähdä tuttuja naamoja ja pölistä suomeksi Italian kaduilla, vaikka Suomesta lähdöstä ei kauaa vielä ollutkaan aikaa.

Lauri valtas parhaan paikan :D

Arvatkaa mikä biisi soi?

Ensimmäisessä ravintolassa syötiin, toisessa katsottiin peli. Illan päätteeksi lähdimme kävelemään kotia kohti, mutta matkalla törmäsimme vielä ulkoilmafestivaalin. Oli samat tyypit soittamassa, jotka herättivät minut perjantaiaamuun. Meno oli niin hyvä, että puoliunessa ollut Mariakin piristyi ottamaan muutaman tanssiaskeleen :) Itsekin yritin vähän hytkyä perinteiseen suomalaiseen tapaan :D

Joten tämänkin päivän voisi siis summata olleen todella mahtava! Toivottavasti jatkuu edelleen samalla tavalla!

Pahoittelut huonolaatuisista kuvista, en oo vieläkään löytänyt kameran muistikorttia :(

Koti!

Kiirettä pitänyt muutama päivä, joten ei ole blogiakaan ehtinyt päivitellä. Jotenkin tuntuu, että on viettänyt täällä jo ikuisuuden, joten päivätkin menee ihan sekaisin. Joten älkää ihmetelkö, jos kirjoittelen samoja asioita kahteen kertaan! 

Perjantaina oli vihdoin avaintenluovutuspäivä! Päivään heräsin hostellista orkesterimusiikin ääniin, jotka kadulta kantautuivat. Useamman tunnin taisivat soittaa noita sitsilauluja, koska ehdin syödä syödä aamupalan, pakata laukkuni ja tehdä check outin hostellista, ja silti ehdin vielä konsertin loppupuolta seuraamaan. Hostelli oli koko viikonlopuksi ilmeisesti ylibuukattu (kovin yllättävää tällä reissulla), joten hieman jännitti olla seuraavat n. 4 tuntia epävarmassa tilanteessa majoituksen suhteen. Ulkoilmakonsertin jälkeen kävin katsomassa missä Genovan päärautatieasema sijaitsee, mutta en vielä uskaltanut lähteä junalla puhelinostoksille, sillä reilun 3 tunnin päästä pitäisi olla toisella puolella kaupunkia asunnon avaimia hakemassa. Tai no, ei ihan toisella puolen sentään, tämä kaupunkihan on todella kapea, mutta yli 30 kilometria leveä. Matkaa tuonne avainpaikkaan oli sellaiset 6 km. Busseja en tietenkään vielä uskaltanut käyttää, joten päätin samalla tutustua kaupunkiin kävellessäni vuokranantajani kodille.

Lisää kuvateksti

Matkalla näkyi muuten hienoja maisemia ja löytyi vihdoin niitä uimarantojakin. Jo menomatkalla olisi tehnyt kovasti mieli käydä välillä pulahtamassa mereen, mutta jatkoin silti matkaani myöhästymisen pelossa. Matka oli muuten pitkä. Johtui ehkä siitä, että reppu tuntui painavan tonnin ja sääkin oli muuttunut yllättävän lämpimäksi! Vihdoin pienen harhailun jälkeen löysin vuokranantajani ilmoittaman kadun, mutta talonnumeroa 6 ei meinannut löytyä millään! Loogisesti löysin helposti talot 1-5 sekä 7-->, mutta tuo tärkein jäi tietenkin uupumaan! Uupunut alkoi olla muuten tämä tyttökin.. Päätin istua kadulla hetken keräämässä hermojani ja join viimeiset vesitippani puolen litran vesipullosta. Vesi ehkä selvitti pääni sen verran, että oikea talokin löytyi pienen edes-takas vaeltamisen jälkeen. Koska olin noin 30 minuuttia etuajassa, päätin istahtaa varjoon hetkeksi odottamaan vuokranantajan poikaa, jonka oli tarkoitus tulla antamaan avaimet meikälle. Varjossa unelmoin vedestä, mutta koska kello oli juuri sopivasti siestan aikaa, kaikki kaupat sulkivat ovensa. Lämpömittari varjossa näytti 29 astetta, joten auringossa oli varmasti huomattavasti kuumempi!

Kellon lyödessä kaksi, soitin avainpojalle, koska kukaan ei vastannut ovikelloon. Selvisi, että poika oli jäänyt lukkojen taakse ja sekä hänen että minun avaimet oli sisällä saavutettamattomissa... Tietämättömänä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, käski poika seurata häntä kadulla. Pian saavuimmekin täysin väärin pysäköidylle avoaudille, jossa oli hätävilkut päällä. Tällä tavallahan Italiassa saa pysäköidä auton käytännössä ihan mihin vain. Jos italialainen liikenne näytti sivustakatsottuna hurjalta, niin oli se kyllä vielä hurjempaa kyydissä ollessa! Pikkukaduilla asuntoalueella voi helposti ajaa 90 km/h. Kunhan ei punaisia päin aja pahasti, niin muuten kaikki tuntuu olevan sallittua.

Autoajelun jälkeen avaimetkin saatiin molempiin asuntoihin ja minä lähdin suunnistamaan uutta kotia päin. Matka oli uuvuttava, koska en tietenkään ollut täyttänyt vesipulloa missään vaiheessa. Kun lopulta pääsin 6 tunnin harhailun jälkeen hostellille ja katsoin itseäni peilistä, huomasin unohtaneeni myös käyttää aurinkorasvaa. Noh, pieniä murheita, punainen on ihan kiva väri muutenkin. 35 kiloa kamaa selkään ja suunnaksi uusi asunto! Asunnolla en vielä ehtinyt törmätä kehenkään, mutta en siellä kovin montaa minuuttia viihtynytkään. Nopea suihku ja nopeasti suunta puhelinkaupoille. Tämä reissu meni onneksi todella mutkattomasti, mitä nyt ostin väärän lipun väärään kulkuneuvoon, mutta muuten uusi puhelin ja adapteri koneelle löytyi alle kahdessa tunnissa. 

Aloin vihdoin kotiutua uuteen asuntooni ja törmäsin ensimmäiseen kämppikseenkin, mingiin (toivottavasti). Vietnamilainen tohtorikoulutettava, joka työskenteli myös samassa instituutissa! Todella mukava mies, näytti miten kaikki talossa toimii. Asuntohan on aika täydellinen. Keittiössä kaikki oli yhteistä, talossa kävi siivooja, joten kenekään ei tarvinnut siitäkään murehtia, sänky oli valmiiksi pedattuna sekä huoneesta löytyi pyykinkuivaustelineestä lähtien kaikki tarpeellinen asumiseen. Ei tarvinnutkaan suorittaa ikea-reissua :( Ei sillä, täällä ei ikeaan olisi edes kovin helposti päästy, sillä mitään suoraa bussia oven eteen ei mene. 

Ming lähti asioilleen ja minä jäin kokkamaan herkkuateriaa: nuudeleita ja banaanijogurttia. Ateriaani syödessä saapui toinen kämppis kotiin, Nicolaas, myöskin instituutin työntekijä. Sattuipa vielä niin sopivasti, että työskentelee vielä täysin samassa ryhmässä kuin minä! Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään tietoa, että paikalle olisi tulossa harjoitteli ja suurin osa väestä olisi kuulemma lomalla elokuun alusta. Katsotaan sitten keskiviikkona kun pamahdan paikalle, että osaako kukaan sihteeriä lukuunottamatta edes odottaa meikän saapumista.. Nicolaas lupautui kokkaamaan meille oikean ateriankin, koska nuudelit eivät kuulemma ole oikeaa ruokaa (Huom! Simo), mutta itse olin ihan liian väsynyt ja nälkäinen odottamaan "oikeaa" ruokaa, joten Nicolaasin vielä kokatessa menin itse nukkumaan onnellisena ensimmäistä yötä uudessa kodissa. :)

Va tutto bene!

Un biglietto dell' autobus, per favore!

mmmm, noodelia..

Tuntuu kuin olisi ollut täällä jo ikuisuuden. Eilen illalla (eli ensimmäinen kokonainen päivä mulle) tutustuin amerikkalaiseen tyttöön nimellä Suzie. Kävin hänelle näyttämässä hieman kaupunki, koska olinhan jo niin kokenut kävijä näillä seuduilla! Eli toisin sanoen kävin näyttämässä hänelle Piazza de Ferrarin sekä ruokakaupan. Molemmat sijaitsevat noin 200 metrin päässä hostellista. Niin ja kävinhän mä näyttämässä sen kuuluisan ilotyttökadunkin. Valitettavasti tällä hetkellä kaikki tytöt yhtä luukunottamatta taisivat työskennellä. Suunnatessamme takaisin hostellille Suzie sanoi olleensa todella peloissaan kadulla kulkiessamme. Itse en osannut edes tuollaista ajatella. Ehkä olisi pitänyt viedä Suzie sen toisen asunnon kaduille käymään. Ei varmasti pelottaisi sen jälkeen enää noilla normikaduilla! Takaisin hostellille päästyämme teimme itsellemme todelliset gourmet-ruuat instant-noodeleista ja jogurtista. Ja törmäsinpä muuten ensimmäisiin suomalaisiinkin, jotka tulivat yhdeksi yöksi samaan hostelliin! Sattuivatpa olemaan vielä Turusta :)

Ilta meni taas jalkapalloa tuijottaessa, mutta pelin tylsyyden ja univelkojen takia, jouduin lopettamaan katsomisen varsinaisen peliajan jälkeen. Yö meni mukavasti, vaikka kaikki huonetoverit olivat vaihtuneet. Edelleenkään kukaan ei kuorsannut!

Tänään soittelinkin taas asuntoasioista ja toivon mukaan pian olisi sen kolmannen asunnon avaimet kädessä! Omistajat lähtevät huomenna Amerikkaan lomailemaan, joten hiukan jännäksi menee, että ehtivätkö he hoitaa vielä vuokralaisen tässä vai eivät... Tässä jännätessä on siis hyvä päivitellä vähän kuulumisia :)

Näin jälkikäteen ajateltuna on ollut ihan hyvä, että se Finnair heivas mut myöhäisemmälle lennolle rahanipun kanssa (kirjaimellisesti nipun, 400 euroa 50 euron seteleinä). Äidin opettamana näitä rahojahan muuten kuljeteltiin sitten mitä erikoisemmissa paikoissa. Yllättäviä menoja on tullut jo nyt. Italialainen puhelinliittymä ei toimi ulkomaalaisessa puhelimessa jostain syystä. Eli nyt pitäisi käydä ostamassa sitten se neljäs älypuhelin kahteen vuoteen.. Asiasta kyllä varoitettiin mua etukäteen, mutta kantapään kauttahan tämäkin piti oppia. Puhelimen toimimattomuuden takia on ollut taas hieman hankaluuksia asuntojuttujen kanssa. Huomenna tosin olisi tarkoitus suunnistaa itsensä isoon kauppakeskukseen (mistä löytyy iso elektroniikkaliike) ja ostaa joku halpa älypuhelin. Hostellin apu tässäkin asiassa on kyllä ollut todella uskomatonta. En voi kyllä tarpeeksi kehua tätä paikkaa! :) Alla muutama omistajan kirjoittama apulappu matkalle.

Tänään kävin tutustumassa hieman kaupungin vilskeeseenkin. Kävin ekaa kertaa eksymässä, minkä ansiosta löysin uskomattomia maisemia! Ja vihdoin sen merenkin, joskaan ei ehkä kauneinta rantaa löytynyt vielä. Gamogli on muuten se ranta, mikä on ensimmäisenä sitten käyntilistalla. Junalla menee kuulemma alle 30 minuuttia ja hintakin on hurjat 3 euroa. Harmillisesti viikonlopuksi on luvattu hieman sadetta, joten vielä ei taida tuota reissua tulla. Tästä tuskaisen kuumasta säästä johtuen mun vaatevarasto alkaa huveta vähän turhan nopeasti! Kaksi päivää mennyt ja paidat ovat melkein loppuneet. Pesukone olisi siis kovastikin tarpeellinen tällä kolme paitaa/päivä tahdilla. Kävin tilannetta helpottamassa tutussa ja turvallisessa H&M:ssä. Ekat shoppailut tehty siis! Asteita ei muuten ole kuin 25 tällä hetkellä, mutta tuntuu kyllä huomattavasti kuumemmalta kuin Suomessa sama astemäärä. Ensiviikosta alkaen asteita onkin yli 30, en malta odottaa..

Kameraa en ole vieläkään virittänyt, joten vielä ei ole päässyt leikkimään sen kanssa. Onneksi kännykällä kuitenkin saa jonkinlaisia otoksia tänne jaettavaksi. Enkä oo muuten koskaan tajunnut, kuinka vaikeaa blogin pitäminen voi olla! Teksteissä pitäisi olla joku fiksu järjestys. Tekstit pitäis olla johdonmukaisesti joko kirjakielellä tai puhekielellä. Ja vaikka mitä. Noh, semmoista järjestystä tähän blogiin tuskin koskaan tulee.

Pysäköintihän on sallittu käytännössä mihin vain, kun vaan laittaa hätävilkut päälle. 

Eka päivä!

Ah, heräsin jo kello 7.00 ihan järkyttävään kuumuuteen! Sitkuttelin vielä kaksi tuntia, jolloin kuumuus oli jo niin raastavaa, että oli pakko nousta suihkuun. Hostellin muu väki heräili hyvin samoihin aikoihin ja suuntasinkin heidän kanssa aamupalalle. Kaikki muut vieraat oli muuten joko Englannista, Irlannista tai Amerikasta. Ainakin sai puhua englantia osaavien ihmisten kanssa :)

Muiden suunnatessa rantaan nauttimaan säästä, meikä aloitti kuumeisesti italialaisen puhelinnumeron sekä asunnon hankkimisen. Ja mulla on muuten ihan paras hostelli (Hostel Ostellin), koska nää auttaa ihan kaikessa! Ennenkuin ehdin edes kissaa sanoa, oli omistaja soittanut jo neljä asuntoa läpi ja sopinut yhden näytönkin. Lisäksi puhelinliittymäkin katsottiin valmiiksi, ja menin sitten paperin kanssa sitä hankkimaan. Liittymän hankkiminen ei ehkä onnistunut ihan yhtä sujuvasti, koska myyjä ei puhunut sanaakaan englantia. Joku liittymä sieltä kuitenkin käteen jäi, passia vilauttamalla. Seuraavaksi omistaja tulikin henkilökohtaisesti saattamaan meikän asuntonäyttöön.

Ensimmäinen asunto oli suhteellisen huonossa kunnossa, mutta "hyvällä" alueella. Alue oli siis ihan keskustassa, mutta katu, jolla asunto sijaitsi, oli sellaisten iloisten tyttöjen katu. Eli toisin sanoen, ilmeisesti yksi turvallisimmista kaduista täällä, sillä nämä ilotytöt pitivät huolen, että kaikki (muu) rikollisuus pysyy kadulta poissa, jotta asiakkaat uskaltavat tulla paikalle. Ja totta kai poliisien taas ei tarvinnut täten tulla kadulla käymään.

Seuraavan asuntonäytön olin sopinut jo Suomesta käsin, mutta joutunut sen Finnairin takia perumaan. Huone oli uskomattoman hieno, siinä oli oma vessakin. Asunto oli vastaremontoitu, joten aivan priimaa. Alue sitten ei ollutkaan. Hostellin omistaja kertoi alueen olevan seudun vaarallisempia. Ja siltä se muuten näyttikin! Jos kello kahden jälkeen päivälläkin pelotti kävellä siellä, mitä se olisi kello kymmenen jälkeen illalla! Kämppiksetkin vaikuttivat kyllä todella mukavilta, joten sijainti oli ainoa ongelma.

Kolmas asunto oli ensimmäisen asunnon lähellä, joskaan ei kyllä tuolla kyseisellä kadulla. Huoneisto ei ollut yhtä hyvä/hieno kuin toinen, mutta se näköala... Isoin huone, joka vapautuisi elokuun lopussa, oli aivan uskomaton! Koko kaupunki näkyi sieltä ja kukkulat kaupungin takana. Pienemmästä huoneesta ei ihan samanlaisia näkymiä ollut, mutta olohuoneestakin onneksi oli nuo samat näkymät :) Omistajamies ei puhunut sanaakaan englantia, mutta kovasti meillä silti oli juteltavaa! Varmasti sanomattakin selvää, että mahtava mies :) Niin ja huoneistossa kävi myös siivooja.. Siitä sitten tietenkin piti maksaa ekstraa, mutta kerrankos sitä ollaan Italiassa!

Vielä en ole asuntovalintaa tehnyt tätä kirjoittaessa, mutta tänään se pitäis vielä tehdä! Ai niin, unohdinpa mainita, että kaikki asunnot olivat vähintään 6. kerroksessa. Ainoastaan viimeisessä hissi :P Ehkä olenkin oikeasti tuon päätöksen tehnyt, pitääkin ilmoittaa asiasta omistajille!

Viimein Italiassa!

Mun lukaali Helsinki-Vantaalla 

"kalkkunasalaatti", oli muuten herkkua.. 

Yli 8 tuntia aikataulusta myöhässä, saavuin viimein Milanoon. Lento meni hyvin, mitä nyt 30 minuuttia kärsittiin turbulensseista! Ei ollut kaukana oksupussin käyttäminenkään, mutta isona tyttönä kestin kyllä. 

Mun kaunis laukku oli jo ihan kärsinyt!

Milanon kenttä vaikutti aika pieneltä ja nopeasti selvisi, että minun pitäisi ottaa bussi ulkopuolelta Milanon rautatieasemalle, mistä sitten voi jatkaa junalla Genovaan. Pihalla kohtasi aika hämmentävä näky, kun neljän bussia seisoi jonossa pihalla ja kaikkien kuskit yrittivät kovaäänisesti houkutella väkeä juuri heidän bussiinsa! Ei toimisi Suomessa kovin hyvin. Nähtävästi bussit kilpailivat myös siitä, kuka saapuu ensimmäisenä rautatieasemalle. Vauhti oli ihan älytön ja ohitukset olivat sitäkin älyttömämpiä. Enpä paljon muuta italialaiselta liikenteeltä kyllä odottanutkaan. Bussista nähdyt maisemat paljastivat heti Italian kauneuden! Ranskan jälkeen en voinut kuvitella, että Italia olisi vieläkin kauniimpi. Outoa kyllä, Italia on silti sillai rumalla tavalla kaunis. Toivottavasti saan vielä joskus kuvattua tuon ristiriitaisen kauneuden! 

Takaisin bussimatkaan. Luvattu "20 minuutissa asemalle" ei kovasta vauhdista huolimatta kyllä pitänyt paikkaansa ollenkaan, vaan matkaan meni reilu tunti. Rautatieasemalla kello näyttikin jo yli kahdeksaa ja parin tunnin junamatka oli vielä edessä. Asemalla jonotin hetken lippupalvelussa (kai), mutta jono ei tuntunut etenevän ollenkaan. Junan aikataulusta minulla ei ollut mitään hajua, mutta päätinpä silti käydä kokeilemasa onneani noiden italialasten junamaattien kanssa, josta olin kuullut huhuja jo aikaisemmin. Sattumalta automaatilla oli omatoiminen turistiapuri (tai miksi niitä nyt kutsuu), joka osti turisteille lippuja. Totta kai piti kiitokseksi antaa vaihtorahat hänelle, mutta edelleen olen sitä mieltä, että oli kyllä koko rahan arvoista! Varsinkin kun palveluun kuului myös saattelu oikealle junalle :) Tähän kaikkeen ei sit lopulta mennyt kuin 3 minuuttia ja junakin lähti siltä istumalta kun pääsin kyytiin.

Junassa oli penkeissä mahtava päätuet! Suomeenkin tämmöiset.

Valkoisia takseja :)

Junamatkalla tarkistin tietenkin vielä, että olen menossa oikeaan paikkaan vieressä istuneelta tytöltä. Onnekseni Tyttö puhui englantia ja matka menikin mukavasti jutellessa. Junamatkalla äitikin vielä muisti laittaa viestiä, että Kirsi-Maria oli ottanut selvää luotettavien taksien olevan valkoisia tai keltaisia. Eli sellaisen valkoisen taksin sitten metsästin heti Genovan asemalta. Taksikuskit olivat kerääntyneet katsomaan Saksa-Brasilia jalkapallopeliä ja lukemat olivat järkyttävät 5-0 kun saavuin paikalle! 

Oma punkka!

Hostelli löytyi lopulta myös helposti, vaikkei taksilla aivan sen eteen päässytkään. Neljäs kerros matkatavaroiden kanssa tuntui kyllä aika mahdottomalta Suomen aikaa klo 12 yöllä. Hieman oli kerran matkaväsymystä ilmassa. Heti hostellikerrokseen päästyäni väsy kuitenkin kaikkosi. Peliä oli katsomassa noin 10 hostellivierasta ja omistaja, joten liityin heidän seuraansa. Uskomattoman pelin jälkeen olikin hyvä laittaa päivä pulkkaan ja päästä vihdoin nukkumaan kunnon yöunet! Kyllä maistui :) Kukaan ei edes kuorsannut huoneessa! 

Arriverderci!

Ajankuluksi päätin aloittaa blogin, johon päivittelen kuulumisia työharjoittelua-ajaltani Genovasta.

Matkahan alkoi oikeastaan jo eilen, kun Simon kanssa suuntasimme Helsinkiin yöksi. Tämä tuntui järkevältä, sillä tällä tavalla saimme nukkua ruhtinaallisesti aina viiteen asti aamulla. Lentokentälle saavuttuamme piti tietenkin minun vääntää pienet itkut Simon ollessa täysin rauhallinen oma itsensä. Check-in ei mennytkään täysin putkeen, vaan lippuun leimattiin paikaksi "stand by". Taisinpa siinä vitsinä lohkaista virkailijalle, että kunhan eivät koneesta jätä, niin ei sillä väliä missä joutuu istumaan. Turvatarkastukseen suunnatessamme kiilasi ohi kaksi poliisia ja heidän välissään ulkomaalainen mies. Eipä tullu vielä tuossa vaiheessa mieleen, että kyseiset tyypithän olivat tulossa samalle lennolle kanssani. Vaan Simon hyvästeltyäni suuntasin suoraan portilleni, jossa selvisi, että kone on todella ylibuukattu juurikin 3 henkilöllä. Edes 400 euroa ei saanut minua vapaahetoisesti jättäytymään pois koneesta, mutta eipä se saanut ketään muutakaan. Lopulta kone pakattiin täytee ja yksi jätettiin porttien ulkopuolelle - minut. 

Siellä menee mun kone..

Eipä auttanut itku markkinoilla (vaikka sitä muutamat kyyneleet saatoinkin taas tirauttaa :P) vaan oli alettava asennoitumaan uudelleen matkaan. Tällä hetkellä 2,5 tuntia ollaan jo hengailtu kentällä yksinään ja vielä olisi 5,5 tuntia jäljellä. Kiitos Finnairille 400 eurosta (+17 euron ruokakuponki), mutta nyt todella toivon, että ehdin hostellille ennen sen Check-in ajan sulkeutumista. Joka on muuten klo 11pm. Alle viisi tuntia laskeutumisesta aikaa sombailla itsensä sinne. Eiköhän tästä silti ihan hyvä tuu! 

P.s. Aivan niinkuin kommunikointi mahdollisen vuokraemännän kanssa ei ennen tätä ollut jo tarpeeksi haastavaa.