Koti!

Kiirettä pitänyt muutama päivä, joten ei ole blogiakaan ehtinyt päivitellä. Jotenkin tuntuu, että on viettänyt täällä jo ikuisuuden, joten päivätkin menee ihan sekaisin. Joten älkää ihmetelkö, jos kirjoittelen samoja asioita kahteen kertaan! 

Perjantaina oli vihdoin avaintenluovutuspäivä! Päivään heräsin hostellista orkesterimusiikin ääniin, jotka kadulta kantautuivat. Useamman tunnin taisivat soittaa noita sitsilauluja, koska ehdin syödä syödä aamupalan, pakata laukkuni ja tehdä check outin hostellista, ja silti ehdin vielä konsertin loppupuolta seuraamaan. Hostelli oli koko viikonlopuksi ilmeisesti ylibuukattu (kovin yllättävää tällä reissulla), joten hieman jännitti olla seuraavat n. 4 tuntia epävarmassa tilanteessa majoituksen suhteen. Ulkoilmakonsertin jälkeen kävin katsomassa missä Genovan päärautatieasema sijaitsee, mutta en vielä uskaltanut lähteä junalla puhelinostoksille, sillä reilun 3 tunnin päästä pitäisi olla toisella puolella kaupunkia asunnon avaimia hakemassa. Tai no, ei ihan toisella puolen sentään, tämä kaupunkihan on todella kapea, mutta yli 30 kilometria leveä. Matkaa tuonne avainpaikkaan oli sellaiset 6 km. Busseja en tietenkään vielä uskaltanut käyttää, joten päätin samalla tutustua kaupunkiin kävellessäni vuokranantajani kodille.

Lisää kuvateksti

Matkalla näkyi muuten hienoja maisemia ja löytyi vihdoin niitä uimarantojakin. Jo menomatkalla olisi tehnyt kovasti mieli käydä välillä pulahtamassa mereen, mutta jatkoin silti matkaani myöhästymisen pelossa. Matka oli muuten pitkä. Johtui ehkä siitä, että reppu tuntui painavan tonnin ja sääkin oli muuttunut yllättävän lämpimäksi! Vihdoin pienen harhailun jälkeen löysin vuokranantajani ilmoittaman kadun, mutta talonnumeroa 6 ei meinannut löytyä millään! Loogisesti löysin helposti talot 1-5 sekä 7-->, mutta tuo tärkein jäi tietenkin uupumaan! Uupunut alkoi olla muuten tämä tyttökin.. Päätin istua kadulla hetken keräämässä hermojani ja join viimeiset vesitippani puolen litran vesipullosta. Vesi ehkä selvitti pääni sen verran, että oikea talokin löytyi pienen edes-takas vaeltamisen jälkeen. Koska olin noin 30 minuuttia etuajassa, päätin istahtaa varjoon hetkeksi odottamaan vuokranantajan poikaa, jonka oli tarkoitus tulla antamaan avaimet meikälle. Varjossa unelmoin vedestä, mutta koska kello oli juuri sopivasti siestan aikaa, kaikki kaupat sulkivat ovensa. Lämpömittari varjossa näytti 29 astetta, joten auringossa oli varmasti huomattavasti kuumempi!

Kellon lyödessä kaksi, soitin avainpojalle, koska kukaan ei vastannut ovikelloon. Selvisi, että poika oli jäänyt lukkojen taakse ja sekä hänen että minun avaimet oli sisällä saavutettamattomissa... Tietämättömänä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, käski poika seurata häntä kadulla. Pian saavuimmekin täysin väärin pysäköidylle avoaudille, jossa oli hätävilkut päällä. Tällä tavallahan Italiassa saa pysäköidä auton käytännössä ihan mihin vain. Jos italialainen liikenne näytti sivustakatsottuna hurjalta, niin oli se kyllä vielä hurjempaa kyydissä ollessa! Pikkukaduilla asuntoalueella voi helposti ajaa 90 km/h. Kunhan ei punaisia päin aja pahasti, niin muuten kaikki tuntuu olevan sallittua.

Autoajelun jälkeen avaimetkin saatiin molempiin asuntoihin ja minä lähdin suunnistamaan uutta kotia päin. Matka oli uuvuttava, koska en tietenkään ollut täyttänyt vesipulloa missään vaiheessa. Kun lopulta pääsin 6 tunnin harhailun jälkeen hostellille ja katsoin itseäni peilistä, huomasin unohtaneeni myös käyttää aurinkorasvaa. Noh, pieniä murheita, punainen on ihan kiva väri muutenkin. 35 kiloa kamaa selkään ja suunnaksi uusi asunto! Asunnolla en vielä ehtinyt törmätä kehenkään, mutta en siellä kovin montaa minuuttia viihtynytkään. Nopea suihku ja nopeasti suunta puhelinkaupoille. Tämä reissu meni onneksi todella mutkattomasti, mitä nyt ostin väärän lipun väärään kulkuneuvoon, mutta muuten uusi puhelin ja adapteri koneelle löytyi alle kahdessa tunnissa. 

Aloin vihdoin kotiutua uuteen asuntooni ja törmäsin ensimmäiseen kämppikseenkin, mingiin (toivottavasti). Vietnamilainen tohtorikoulutettava, joka työskenteli myös samassa instituutissa! Todella mukava mies, näytti miten kaikki talossa toimii. Asuntohan on aika täydellinen. Keittiössä kaikki oli yhteistä, talossa kävi siivooja, joten kenekään ei tarvinnut siitäkään murehtia, sänky oli valmiiksi pedattuna sekä huoneesta löytyi pyykinkuivaustelineestä lähtien kaikki tarpeellinen asumiseen. Ei tarvinnutkaan suorittaa ikea-reissua :( Ei sillä, täällä ei ikeaan olisi edes kovin helposti päästy, sillä mitään suoraa bussia oven eteen ei mene. 

Ming lähti asioilleen ja minä jäin kokkamaan herkkuateriaa: nuudeleita ja banaanijogurttia. Ateriaani syödessä saapui toinen kämppis kotiin, Nicolaas, myöskin instituutin työntekijä. Sattuipa vielä niin sopivasti, että työskentelee vielä täysin samassa ryhmässä kuin minä! Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään tietoa, että paikalle olisi tulossa harjoitteli ja suurin osa väestä olisi kuulemma lomalla elokuun alusta. Katsotaan sitten keskiviikkona kun pamahdan paikalle, että osaako kukaan sihteeriä lukuunottamatta edes odottaa meikän saapumista.. Nicolaas lupautui kokkaamaan meille oikean ateriankin, koska nuudelit eivät kuulemma ole oikeaa ruokaa (Huom! Simo), mutta itse olin ihan liian väsynyt ja nälkäinen odottamaan "oikeaa" ruokaa, joten Nicolaasin vielä kokatessa menin itse nukkumaan onnellisena ensimmäistä yötä uudessa kodissa. :)

Va tutto bene!