Kertomusta arjesta

Koska täällä Italiassa ei juuri nyt ole tapahtunut oikeastaan mitään erikoista tai jännittävää, niin ajattelin kertoa teille hieman arjestani. Ei ehkä se jännittävin aihe, mutta ainakin yksi kaveri on sellaista kirjoitusta toivonut. Valitettavasti jatkuvien vesisateiden takia en viitsinyt tänään tuoda kameraa töihin, että olisin voinut työmatkalla napsia hieman kuvia tästä arjesta, joten teksti saaneen taas riittää. Osan asioista olen varmasti kertonut jo aikaisemminkin, mutta eipä anneta tämän haitata.

Suomalaiseen tapaan tahdon aloittaa työpäivän kello 8.00, joten työmatka täytyy aloittaa jo seitsemältä, mistä syystä herätyskello soikin hieman kello kuuden jälkeen. Olen huomannut, että myös yksi kämppiksistäni yrittää ainakin usein herätä kovin aikaisin, sillä monesti herään hänen herätyskelloonsa. Viikonloppuisin kun yritän nukkua hieman pidempään, huomaan silti herääväni hänen herätyskelloonsa.. Hänellä on tapana torkuttaa jopa tunnin ajan, joten ei siinä paljon voi itsekään enää nukkua. Jännä juttu on kuitenkin se, että harvoin näen hänen oikeasti heräävän niin aikaisin, mitä herätyskello antaa olettaa. Noh, itse herään kuitenkin meidän taloudessa ensimmäisenä, enkä aamuisin yleensä muita hereillä näekään. Sama meno jatkuu myös kaduilla, sillä väkeä ei tuohon aikaan vielä hirveästi ole liikkeellä. Muutaman kerran viikossa Piazza de Ferrarin viereen pystytetään aamutoria, mutta seitsemältä pystytyskin on vasta aluillaan. Tästä voikin siis päätellä, että italialaiset eivät ole todellakaan aamuihmisiä. Töihin matkaan nykyään ensin bussilla, jonka jälkeen otan junan ja lopulta vielä bussin. Matkaan menee aikaa noin tunti, hyvänä päivänä. Esimerkiksi tällä viikolla sää on taas tuonut mutkia matkaan, joten työmatkaankin menee enemmän aikaa.

Saavun työpaikalle yleensä noin kahdeksalta ja myös instituutti on hyvin tyhjillään silloin. Vain muutamat muut saapuvat työpaikalle samoihin aikoihin, lähinnä teknikot. Suurin osa muusta väestä saapuu töihin yhdeksältä tai kymmeneltä. Ensimmäinen tunti on kuitenkin hyvin samanlainen kaikille, eli päivä alkaa piiiitkällä kahvitauolla. Itsehän en tällaisia harrasta, mutta nykyään kyllä aloitan aamun lukemalla hieman lehtiä internetistä. Työpäivän vietän suurimmaksi osaksi -1 kerroksessa, jossa ei päivänvaloa paljon ole nähtävissä. Työskentelen upouudessa Nikon keskuksessa, jossa muutamaa kotitekoista mikroskooppia lukuun ottamatta kaikki mikroskoopit ovat Nikon tarjoamia. Keskus on oikeasti todella hieno ja tykkään todella paljon työskennellä näiden laitteiden kanssa. Töissä aika menee todella nopeasti, vaikka aamupäivisin nälkä meinaakin välillä haitata keskittymistä. Lounasta aletaan tarjoilla vasta puoli yhden aikaan, joten meidän ryhmämme lounasaika on normaalisti yhden aikaan. Itse tuon yleensä eväät, mutta laiskana päivänä saatan ostaa myös täältä instituutilta ruuan. Yllättävää kyllä, instituutilla ei ole omaa kahvilaa tai ruokalaa, vaikka täällä työskenteleekin useampi sata ihmistä. Eräs yritys kuitenkin tuo joka päivä valmiiksi pakattuja annoksia eteiseen, josta voi omansa käydä ostamassa. Yritys koostuu isästä ja tyttärestä, joten ruoka on oikeasti sellaista kotiruoka-tyylistä. Mielestäni he tekevät oikein makoisaa ruokaa, mutta koska olen pihi, tuon omat ruokani. Huhu kertoo, että ensi kuussa instituuttiin aukeaisi ihan oikea ruokala, mutta toisaalta tämä huhu on kiertänyt täällä jo kuusi vuotta. Italiassa kaikki toimii vähän hitaammin!

Työpäiväni päätän yleensä puoli kuudelta, kuudelta tai puoli seitsemältä. Myöhempään olen vain, jos jotain tärkeää on meneillään, sillä muuten ilta kotona jää hyvin lyhyeksi. Nämä noin 10 tunnin työpäivät alkavat tuntua jo hyvin normaaleilta ja viihdynkin yllättävän hyvin töissä. Tutkimus, jossa olen osana, on todella mielenkiintoinen, joskin hermot ovat kyllä välillä tiukalla kun mikään ei tunnu onnistuvan. Tästä huolimatta olen viihtynyt niin hyvin, että olen jopa alkanut harkita hakevani tohtorikoulutettavan paikkaa, sillä sattumalta tästä aiheesta on auennut juuri paikka. Ongelma vain on, että paikka on Itävallassa.. Suomi houkuttelee jo nyt niin kovasti, joten kolmen vuoden ulkomaanpesti on kyllä hieman liikaa.

Kotiin päästyäni kokkailen yleensä heti illallisen, koska minulla on aina sudennälkä! Kämppikset naureskelivat ennen minun illallisajalle, koska heille illallisaika on vasta yhdeksän-kymmenen aikoihin, mutta nykyään he ovat jo tottuneet rytmiini. Tavallinen illalliseni koostuu pastasta ja pestosta. Olen syönyt tuota nyt lukemattomia kertoja kuukausien ajan, eikä mitään kyllästymisenmerkkejä ole vielä havaittavissa! Myös tästä yksipuolisesta ruuastani olen saanut hieman kommentteja kämppiksiltäni. Maanantaisin ja tiistaisin alakerran elokuvissa näytetään alkuperäiskielellä elokuvia, joten yleensä käyn kavereiden kanssa toisena päivänä semmoisen katsomassa. Muuten keskellä viikkoa ohjelmaa on iltaisin aina satunnaisesti, aperitivoa tai illallista silloin tällöin. Asunnossa vietämme aikaa kämppiksien kanssa jutellen, varsinkin nyt viime viikkoina on tullut juotua lasi viiniä yhdessä. Valitettavasti kuitenkin kaksi kämppiksistäni muuttaa noin viikon päästä pois, jolloin saan taas uudet tyypit tilalle. Tämä on nyt harmittanut aika paljon, sillä yhdestä kämppiksestä on alkanut tulla minulle jo aika hyvä kaveri, joten on harmillista, että hänen täytyy muuttaa pois. Ja siis painosanalla täytyy; vuokranantaja potki hänet pihalle, koska löysi ”paremman” vuokralaisen hänen tilalleen. Uusi asukas on luvannut pysyä asunnossa kolme vuotta, kun taas kaverini ei ollut varma, kauanko hän huoneessaan asuisi. Tästä syystä vuokranantaja on pyytänyt häntä lähtemään. Harmillista, mutta näin se vain täällä Italiassa toimii, sillä hekään eivät olleet kirjoittaneet virallista vuokrasopimusta. Verojen maksaminen on nimittäin hyvin laiskaa täällä, joten ei ihme jos maalla menee taloudellisesti vähän huonosti.. Niin monia epäkohtia olen minäkin ehtinyt jo nähdä. Uusien vuokralaisten tulo tuntuu taas hieman raskaalta, sillä pitkän työpäivän jälkeen olisi kiva vain rauhoittua kotona. Nyt taas täytyy tutustua uusiin ihmisiin ja opetella heidän tapojaan toimia. Aina ei vain jaksaisi olla sosiaalinen, mutta nyt se on taas hieman pakollista, ainakin seuraavat pari viikkoa. Tähän asti vuokralaiset ovat onneksi aina olleet mukavia, joten toivotaan, että tämä pätee näiden uusienkin kohdalla.

Ja jos ihmettelette, että en tee töitä kun täällä julkaisen vain blogitekstejä keskellä päivää, niin ei hätää, töitä painetaan kyllä koko ajan! Tälläkin hetkellä on mittaukset menossa, joita seuraan tietokone sylissä. Peukut pystyyn hyvien tulosten puolesta!